Missä on Saamenmaa? Seminaarissa ja konsertissa etsitään saamelaisuuden paikkoja

Kalevalaseura ja Saamelaisarkisto järjestävät 2. marraskuuta kello 12–17 Inarissa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa seminaarin Missä on Saamenmaa? Kulttuurintutkimuksen näkökulmasta Saamenmaa on paikkana monimerkityksinen ja muuttuva käsite, jota voi tarkastella useasta näkökulmasta. Seminaarissa eri alojen tutkijat pohtivat paikan käsitettä Saamenmaa esimerkkinään. Saamenmaa voi olla kielessä, joiussa, duodjissa, muistoissa, kuvitelmissa, taideteoksissa tai ihmisissä kaukana maantiedollisesta Saamenmaasta.

Seminaarissa julkistetaan Kalevalaseuran 91. vuosikirja Saamenmaa. Kulttuuritieteellisiä näkökulmia (SKS). Teoksessa kartoitetaan saamentutkimuksen nykytilaa tuoreista näkökulmista, joita tarjoavat pääosin uuden sukupolven tutkijat.

Seminaarin teema jatkuu Sajoksessa klo 19 Saamelaismusiikkikeskuksen ja Kalevalaseuran järjestämässä konsertissa. Konsertissa esiintyvät Ulla Pirttijärvi-Länsman Ulda-yhtyeineen sekä Tiina Aikio ja Annukka Hirvasvuopio-Laiti, joita säestää Heikki Nikula. Konsertissa kuullaan perinteistä ja modernia joikua sekä muuta saamelaismusiikkia. Kirjailija, toimittaja ja elokuvantekijä Ima-Aikio Arianaick lausuu konsertin aikana runojaan, joita värittää herkkä valokuvaesitys.

Seminaariin on vapaa pääsy. Konsertin pääsylipun hinta on 8/ 5 euroa. Lipunmyynti alkaa Sajoksen infossa tuntia ennen konsertin alkua.

Lisätietoja seminaarista
Elina Lampela
Kalevalaseura, tiedottaja
elina.lampela@kalevalaseura.fi
puh. 040 538 5216

Lisätietoja konsertista
Anu Magga
Saamelaismusiikkikeskus, suunnittelija
anu.magga@samediggi.fi
puh. 050 567 2204

Ohjelma

Seminaari Missä on Saamenmaa?

2.11.2012, klo 12–17
Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari,

Klo 12–13
Kalevalaseuran puheenjohtaja, professori Seppo Knuuttila
Avaussanat

Veli-Pekka Lehtola, professori, Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti
Saamentutkimuksen haasteita

Ulla Piela, toiminnanjohtaja, Kalevalaseura
Saamenmaa – kulttuuritieteellisiä näkökulmia. Kalevalaseuran 91. vuosikirjan esittely

Klo 13–13.30 Kahvi

Klo 13.30–17
Seminaarin puheenjohtajana Seppo Knuuttila

Jussi Nuorteva, pääjohtaja, valtionarkistonhoitaja
Saamelaisaineistot arkistoissa

Thomas DuBois, Ph.D., Scandinavian Studies and Folklore Studies, University of Wisconsin-Madison:
Saamelaisuus amerikkalaisin silmin

Ellen Marie Jensen, tohtoriopiskelija, Lapin yliopisto, Arktinen keskus
The imagined Sápmi in the narratives of third generation Sámi Americans – Kuviteltu Saamenmaa Amerikan saamelaisten kertomuksissa

Professori Marja Tuominen, kulttuurihistoria, Lapin yliopisto
Minne tahansa, kunhan vain pois tästä maailmasta – sinne missä maan piiri päättyy. Utopia olemattomuuden tyhjyydestä

Professori emeritus Pekka Sammallahti, Oulun yliopisto
Saamen kieli ja Saamenmaa

Sisko Ylimartimo, dosentti, Oulun yliopisto
Fantasian Saamenmaa – saamelaisuus satujen kuvituksissa

Loppukeskustelu
Puheenjohtajana Veli-Pekka Lehtola

Konsertti Missä on Saamenmaa?

2.11.2012, klo 19
Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari

Konsertissa esiintyvät Ulla Pirttijärvi-Länsman Ulda yhtyeineen sekä Tiina Aikio ja Annukka Hirvasvuopio-Laiti, joita säestää Heikki Nikula. Konsertissa kuullaan perinteistä ja modernia joikua sekä muuta saamelaismusiikkia. Kirjailija, toimittaja ja elokuvantekijä Ima-Aikio Arianaick lausuu konsertin aikana runojaan, joita värittää herkkä valokuvaesitys.
Konsertin kesto väliaikoineen on noin 2 tuntia. Väliajalla ravintola Gallasta voi ostaa kahvia ja virvokkeita sekä pientä purtavaa. Konsertin lipunmyynti alkaa Sajoksen info-pisteessä tuntia ennen konsertin alkua. Pääsylipun hinta on 5/8 euroa. Lipunmyynnissä voi maksaa vain käteisellä.