Taiteilijoiden Kalevalaa Tampere Biennalessa

Suomen laajin kotimaisen nykymusiikin festivaali Tampere Biennale esittelee keskiviikosta sunnuntaihin, 9.–13. huhtikuuta, tuoreita kotimaisia sävellyksiä sekä musiikkia ja visuaalisuutta yhdisteleviä teoksia. Biennalessa on esillä myös Kalevalaseuran Taiteilijoiden Kalevala -hankkeesta tuttuja teoksia. Katja Tukiaisen öljyväri- ja animaatioteos Kevätjuhla (2008) levittäytyy Tampere-talon Talvipuutarhaan. Santeri Tuorin videoteos Pöydältä voi tippua (2009) nähdään puolestaan Mediamuseo Rupriikissa. Teokset ovat nähtävillä koko Biennalen ajan.

Lauantaina 12. huhtikuuta klo 17 kuullaan Lotta Wennäkosken ja Riikka Talvitien Taiteilijoiden Kalevala -hankkeeseen tekemät sävellykset TampereRaw’n esittäminä Naisen muotokuva -konsertissa Tampereen Ylioppilasteatterissa.

Taiteilijoiden Kalevala on Kalevalaseuran vuonna 2009 toteuttama hanke, jossa kymmenen suomalaista nykysäveltäjää ja -kuvataiteilijaa esitti musiikillisen tai kuvallisen tulkintansa valitsemastaan Kalevalan (1849) runosikermästä. Kaikilta taiteilijoilta kysyttiin, mitä heidän mielessään tapahtuu, kun he lukevat Kalevalan runoja: mikä niissä on heidän mielestään olennaista ja miten he haluavat ne teoksissaan tulkita.

Lisätietoja Tampere Biennalesta >