Yksityiskohta Igor Baranovin teoksesta Sampo (Akryyli, lehtikulta, kangas, 100x90 cm.)

Taiteilijoiden Kalevala Venäjällä -näyttely syyskuussa Petroskoissa

Kalevalaseuran ja Suomen Pietarin instituutin yhteishankkeen ”Taiteilijoiden Kalevala Venäjällä” kolmas näyttely avautuu torstaina 4. syyskuuta Petroskoissa. Avajaisia vietetään kello 17 alkaen. Seitsemän venäläistaiteilijan työt ovat esillä Mediakeskus Vyhodissa 4.–20. syyskuuta. Petroskoin-näyttelyn jälkeen teokset saapuvat Suomeen, ja ne nähdään ensimmäisenä Juminkeossa Kuhmossa 1.1.–28.2.2015.

Näyttely tuo yleisön eteen venäläisten taiteilijoiden tulkintoja Kalevalasta. Hankkeessa on mukana seitsemän taiteilijaa: Igor Baranov, Natalia Egorova, Antonina Jufa, Aleksandr Novoselov, Sergei Terentjev, Tatjana Tšursinova ja Irina Zatulovskaja. Kalevalaseura on myöntänyt jokaiselle taiteilijalle tunnustuspalkinnon kiinnostuksesta tulkita Kalevalaa taiteen keinoin.

”Taiteilijoiden Kalevala Venäjällä” jatkaa Kalevalaseuran vuonna 2009 käynnistämää ”Taiteilijoiden Kalevala” -hanketta, jossa kymmenen suomalaista kuvataiteilijaa ja kymmenen säveltäjää tekivät oman tulkintansa valitsemistaan Kalevalan runoista. Tämän jälkeen Kalevalaseura on yksin tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa tilannut teoksia Kalevalaan sisältyvistä myyteistä erimaalaisilta taiteilijoilta.

Lisätiedot:

Mediakeskus Vyhod, Prospekt Karla Marksa, 14, Petroskoi.
Aukioloajat: ti–la 12–19.
Puh. +7 (8142) 76-14-41.

Elina Lampela, tiedottaja, Kalevalaseura
Puh. 040 538 5216, elina.lampela@kalevalaseura.fi

Suomen Pietarin instituutti
Puh. + 7 812 606 65 65
www.instfin.ru