Puhdin "Lempee ja lovee" on yksi Kalevalan päivän Kilpalaulu Kalevalasta -konsertin esityksistä. Musiikkitalon Black Boxissa esiintyvät myös Orffit "Haloo Kalevalasta" -ohjelmallaan sekä Jukka Nykäsen yhtye "Terveisiä Kalevalasta" -musiikkiteatteriesityksellään. Kuva: Jimmy Träskelin.

Helmikuun viimeisellä viikolla juhlitaan Kalevalaa, Sibeliusta ja Gallen-Kallelaa. Ilmoittaudu mukaan tapahtumiimme!

Tänä vuonna vietetään Kalevalan, Sibeliuksen ja Gallen-Kallelan juhlavuotta. Tervetuloa mukaan Kalevalaseuran järjestämiin tapahtumiin Kalevalan päivän viikolla! Torstaina 26. helmikuuta järjestämme seminaarin ”Suuri ja pieni traditio suomalaisessa kulttuurissa”, perjantaina jaamme kaksi merkittävää tunnustuspalkintoa Vanhan Ylioppilastalon Musiikkisalissa ja Kalevalan päivänä lauantaina seppeleenlaskun jälkeen viikon huipentaa ainutlaatuinen koko perheen ilmaiskonsertti ”Kilpalaulu Kalevalasta” Musiikkitalon Black Boxissa. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, mutta pyydämme ilmoittautumaan seminaariin ja palkintotilaisuuteen kahvitarjoilun vuoksi. Katso tarkemmat tiedot alta.

Seminaari: Suuri ja pieni traditio suomalaisessa kulttuurissa – Kalevalan, Sibeliuksen ja Gallen-Kallelan perintö

Torstaina 26.2. klo 13–17
Tieteiden talo, sali 104 (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Perinteiden jakaminen suuriin ja pieniin, korkeisiin ja mataliin, aineellisiin ja aineettomiin sekä muihin karsinoihin on tuottanut lukemattomia kulttuurisia hierarkioita, erotteluja, pelkistyksiä ja ennakkoluuloja. Erottelut alkoivat purkautua viime vuosisadan loppupuolella niissä keskusteluissa, joissa alettiin tulkita uusin ottein kulttuuristen ainesten konteksteja, merkityksiä, muuntuvuutta, lainautuvuutta.

Kalevalan kulttuurihistoria osoittaa monin tavoin, miten eepos on toiminut ”matalan” suullisen ja ”korkean” kirjallisen kulttuurin välittäjänä, ja miten se on kansallisena tekstinä inspiroinut kaikkien alojen taiteilijoita. Kalevala on kulttuurin eri tahojen ja tasojen välisen vuorovaikutuksen todistusvoimainen representaatio, joka vahvistuu jokaisessa tulkinnassa. Vaikka suuren ja pienen tradition erottelu kulttuurisena käytäntönä on ollut ja on tuttua vieläkin, kiinnostavaa eritoten on se, mitä sellaista niiden yhteisvaikutuksesta syntyy, mikä ei palaudu osiinsa ja on enemmän kuin niiden summa.

Näistä asioista keskustellaan seminaarissa torstaina 26. helmikuuta. Lisäksi puhutaan kulttuuriperinnöstä, kansallisen kulttuurin paradokseista sekä perinteiden tuotteistamisesta ja soveltamisesta. Kahvitarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan 23.2. mennessä: elina.lampela@kalevalaseura.fi tai puh. 040 538 5216.

Ohjelma
klo 13–13.15 Kalevalaseuran puheenjohtaja, professori emeritus Seppo Knuuttila: Majakka ja perävaunu
klo 13.15–13.45 Kulttuurihistorian professori emeritus Kari Immonen, Turun yliopisto: Suuri ja pieni Kalevala
klo 13.45–14.15 Dokumentaristi, tietokirjailija, FL, KM Pekka Hako: Ovatko suurmiehen kaikki teot suuria?
klo 14.15–14.45 Museonjohtaja Tuija Wahlroos, Gallen-Kallelan museo: Miksi kertoa arjesta? Vaihtoehtoisia näkökulmia 150-vuotiaaseen Akseli Gallen-Kallelaan
klo 14.45–15.15 Kahvitarjoilu
klo 15.15–15.45 Post doc -tutkija, FT Tuomas Hovi, Turun yliopisto: Tuotteistettu kulttuuriperintö
klo 15.45–16.15 Kulttuuriperinnön tutkimuksen dosentti Pauliina Latvala, Turun yliopisto/ Porin yliopistokeskus: Suuri ja pieni traditio kulttuuriperintösopimusten näkökulmasta
klo 16.15–17 Loppukeskustelu

Akseli Gallen-Kallelan tunnustuspalkinnon ja Eepospalkinnon julkistaminen

Perjantaina 27.2. klo 12
Vanhan Ylioppilastalon Musiikkisali (Mannerheimintie 3, Helsinki)

Tänä vuonna Kalevalaseura jakaa kaksi merkittävää palkintoa: Akseli Gallen-Kallelan palkinnon ja Eepospalkinnon. Juhlava julkistamistilaisuus järjestetään Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Kahvitarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan 23.2. mennessä: elina.lampela@kalevalaseura.fi tai puh. 040 538 5216.

Akseli Gallen-Kallela oli yksi Kalevalaseuran perustajajäsenistä, ja hänen nimeään kantava palkinto jaetaan joka kolmas vuosi taiteilijalle, joka on laajentanut, uudistanut tai kyseenalaistanut visuaalisten taiteiden ilmaisukieltä. Edellisen kerran Kalevalaseura myönsi Akseli Gallen-Kallelan tunnustuspalkinnon kuvanveistäjä Veikko Hirvimäelle vuonna 2012. Eepospalkinto on perustettu vuonna 2009. Se jaetaan Kalevalan tai maailman muiden eeposten parissa merkittävää työtä tehneelle henkilölle. Kalevalaseura on jakanut Eepospalkinnon kerran, vuonna 2009, jolloin sen sai Kalevalan vietnamintaja Bui Viet Hoa.

Seppeleenlasku Lönnrotin patsaalle

Kalevalan päivä 28. helmikuuta aloitetaan seppeleenlaskulla Lönnrotin patsaalle kello 12. Patsaalla juhlapuheen pitää Ateneumin johtaja Susanna Pettersson, ja muusikko Ilona Korhonen esiintyy. Tervetuloa!

Kilpalaulu Kalevalasta -konsertit Musiikkitalolla

Lauantaina 28.2. klo 13–16
Musiikkitalo, Black Box (Mannerheimintie 13 A, Helsinki)
Vapaa pääsy!

Kalevalan päivän huipentaa ainutlaatuinen koko perheen konsertti Musiikkitalon Black Boxissa klo 13–16. Konsertissa esiintyvät Puhti, Orffit ja Jukka Nykäsen yhtye. Puhdin Lempee ja lovee, Orffien Haloo Kalevala ja Jukka Nykäsen Terveisiä Kalevalasta voittivat Kalevalaseuran ja Konserttikeskuksen järjestämän ohjelmakilpailun vuonna 2013. Kalevalan päivänä kaikki ohjelmat nähdään samalla lavalla: klo 13 Haloo Kalevala, klo 14 Lempee ja lovee, klo 15 Terveisiä Kalevalasta. Esitysten välillä on 15 minuutin tauot. Konsertteihin on vapaa pääsy, ja katsojiksi ovat tervetulleita niin vauvat kuin vaaritkin.