Tatiana Echeverri Fernandez 2017: "Kinds of Memory And Memory Itself". Maßgefertigte Messingsaiten von Kantele.

Taiteilijoiden Kalevala -hankkeen loppunousu: Saksa ja Japani

Vuonna 2008 käynnistetyssä Taiteilijoiden Kalevala -hankkeessa on kysytty erimaalaisilta taiteilijoilta, millaisena Kalevalan myyttinen maailma heille näyttäytyy. Kymmenen vuoden aikana on tavoitettu 70 taiteilijaa kotimaamme Suomen lisäksi Beninistä, Espanjasta, Italiasta, Venäjältä, Vietnamista – ja viimeksi kuluneen vuoden aikana Saksasta ja Japanista.

Taiteilijat sekä heidän teoksiaan ja ajatuksiaan esitellään kattavasti Taiteilijoiden Kalevala -sivustolla. Nyt ovat luettavissa ja katsottavissa myös saksalaisten ja japanilaisten esittelyt.

Ajan kaikuja | Tokio | Berliini | Kerava 27.1.–15.4.2018

Keravan taidemuseo Sinkassa avautuu lauantaina 27.1.2018 näyttely Ajan kaikuja | Tokio | Berliini | Kerava, johon on koottu valikoima suomalaisten, saksalaisten ja japanilaisten taiteilijoiden Kalevala-aiheisia töitä. Näyttelyn pohjana on kaksi Taiteilijoiden Kalevala -hankkeen puitteissa viime vuonna pidettyä näyttelyä: Berliinin Do you remember ja Tokion Universal Nature.

Näyttelyn kuraattorit ovat Arja Elovirta, Christine Nippe ja Kenji Kubota.

Ajan kaikuja -näyttelyn taiteilijat ovat Yusuke Asai, Christine Candolin, Tatiana Echeverri Fernandez, Oliver Godow, Paavo Halonen, Mathilde ter Heijne, Hideki Iinuma, Jussi TwoSeven, Tomoko Konoike, Shiriagari Kotobuki, Yuji Ohta, Kustaa Saksi, Ayumi Tanaka, Marjatta Tapiola ja Jorinde Voigt.

Näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä Keravan taidemuseo Sinkka, Suomen Saksan-instituutti, Suomen Japanin-instituutti ja Kalevalaseura.