Tapahtumat

Kalevalan päivän seminaari Satunnaisesti Suomessa 28. helmikuuta

Kalevalaseura ja Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta järjestävät Kalevalan päivän seminaarin tiistaina 28. helmikuuta klo 13–17. Seminaari järjestetään Helsingin yliopiston Pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33, 4. krs). Mitä aatelinen seikkailija sai aikaan Suomessa 1590-luvulla? Turun kaduilla kuuli jo 1500- ja 1600-luvuilla ruotsia, saksaa, hollantia, skottia, ranskaa, espanjaa ja venäjää. Keitä nämä eri kieliä puhuvat ihmiset olivat? Miksi… Lue Kalevalan päivän seminaari Satunnaisesti Suomessa 28. helmikuuta »

Keskusteluja kulttuurintutkimuksesta osa IV keskiviikkona 9.11.

Kalevalaseura järjestää tänä vuonna neljän keskustelun sarjan, jossa asiantuntijat pohtivat kulttuurintutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä. Sarjan neljännessä tilaisuudessa dosentti Minna Ruckenstein ja professori Hannu Salmi keskustelevat aiheesta Missä on periferia? Keskustelu käydään Arkadia International Bookshopissa (Nervanderinkatu 11, Helsinki) keskiviikkona 9. marraskuuta klo 17–18.30. Keskus ja periferia ovat käsitteitä, joilla määritellään vuorovaikutussuhteissa olevien ilmiöiden asemaa ja tehdään päätelmiä… Lue Keskusteluja kulttuurintutkimuksesta osa IV keskiviikkona 9.11. »

Tervetuloa Kekrinpäivän seminaariin torstaina 3. marraskuuta

Torstaina 3. marraskuuta klo 12–17 Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki Myytit elävät suomalaisten ja sukukansojen arjessa. Miten ne ilmenevät kielessä, runoudessa, uskomuksissa, tavoissa ja tottumuksissa? Suomalaisten ja sukukansojen mytologian tutkimuksella on pitkä ja kiinnostava oppihistoria Agricolan ajoista meidän päiviimme. Kalevalaseuran ja Kulttuurien museon järjestämässä seminaarissa tarkastellaan myyttien olomuotoja suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuureissa sekä niiden tutkimuksen nykynäkymiä,… Lue Tervetuloa Kekrinpäivän seminaariin torstaina 3. marraskuuta »

Keskusteluja kulttuurintutkimuksesta osa IV keskiviikkona 9.11.

Kalevalaseura järjestää tänä vuonna neljän keskustelun sarjan, jossa asiantuntijat pohtivat kulttuurintutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä. Sarjan neljännessä tilaisuudessa dosentti Minna Ruckenstein ja professori Hannu Salmi keskustelevat aiheesta Missä on periferia? Keskustelu käydään Arkadia International Bookshopissa (Nervanderinkatu 11, Helsinki) keskiviikkona 9. marraskuuta klo 17–18.30. Keskus ja periferia ovat käsitteitä, joilla määritellään vuorovaikutussuhteissa olevien ilmiöiden asemaa ja tehdään päätelmiä… Lue Keskusteluja kulttuurintutkimuksesta osa IV keskiviikkona 9.11. »

Kekrinpäivän seminaari: Myyttien henget, myyttien arjet. Entisiä ja nykyisiä näkökulmia

Torstaina 3. marraskuuta klo 12–17 Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki Myytit elävät suomalaisten ja sukukansojen arjessa. Miten ne ilmenevät kielessä, runoudessa, uskomuksissa, tavoissa ja tottumuksissa? Suomalaisten ja sukukansojen mytologian tutkimuksella on pitkä ja kiinnostava oppihistoria Agricolan ajoista meidän päiviimme. Kalevalaseuran ja Kulttuurien museon järjestämässä seminaarissa tarkastellaan myyttien olomuotoja suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuureissa sekä niiden tutkimuksen nykynäkymiä,… Lue Kekrinpäivän seminaari: Myyttien henget, myyttien arjet. Entisiä ja nykyisiä näkökulmia »