Michael Branch

Kolmas Kalevalaseuran palkinto myönnettiin 28. helmikuuta 2008 professori Michael Branchille.

Kalevalanpäivä 28.2.2008

Kuva Hanna Tahvanainen

Professori Michael Branch (s. 1940) opiskeli 1960-luvulla Helsingin yliopistossa suomalais-ugrilaisia kieliä ja valmisteli Lontoon yliopistossa vuonna 1967 hyväksyttyä väitöskirjaansa A. J. Sjögrenistä (1794–1855). Branchin käsityksen mukaan Suomen kulttuurihistoriassa varsin vähälle huomiolle jäänyt Sjögren oli eräs kaikkein merkittävimmistä suomen sukukielten tutkijoista ja kansallisen identiteetin vaikuttajista 1800-luvun alkupuolella. Useilla laajoilla tutkimuksillaan Branch on antanut tälle iittiläiselle suutarinpojalle, sittemmin Pietarin akateemikolle äänen ja tehnyt hänet tunnetuksi. Perusteellisen kokonaisesityksen hän laati Sjögrenistä vuonna 1973.

Yliopistouransa Michael Branch on tehnyt pääasiassa Lontoon yliopistossa, jonka Slaavilaisen ja Itä-Euroopan tutkimuksen koulun rehtorina hän toimi vuosina 1980–2001. Virkatehtäviensä ohella hän on ollut aktiivinen tutkija. Hän on ollut toimittamassa ja julkaisemassa useita Kalevalaa ja kansanrunoja käsitteleviä julkaisuja. Michael Branchin, Matti Kuusen ja Keith Bosleyn yhteinen aikaansaannos on Finnish Folk Poetry Epic (1977), jossa esitellään laajasti kalevalamittaisten kertovien runojen alkuperäisiä muistiinpanoja suomeksi ja englanniksi. Toinen merkittävä kansanrunoantologia, jonka Branch toimitti yhteistyössä Lauri Hongon ja Senni Timosen kanssa, on suomalais-ugrilaisten kansojen suullisen runouden laaja temaattinen läpileikkaus nimeltään Suuri Karhu (The Great Bear, 1993). Michael Branch on myös kirjoittanut lukuisia artikkeleita suomalais-ugrilaisten kansojen kielistä ja kulttuurista.