Apollo ja Dafne Betlehemissä

Kuvalähde: Raahen matkailuoppaat ry, Teuvo Virtasen kotialbumi. ”Raahelaisia tiernapoikia 1950-luvun puolivälisä. Kuvasa vasemmalta Rauno Kyyrönen (knihti), Pentti Huotari (mänkki), Teuvo Virtanen (murjaani) ja Heikki Laitinen (Herodes)”

Heikki Laitinen

 

Toisena adventtisunnuntaina 2018 Käpylän Tiernapojat asettuivat viidennentoista kerran Pohjolankadun päähän ja esittivät tähtipoikanäytelmän kulkien kadun päästä päähän. Pohjolankatu on Helsingin Käpylän pääkatu, yksi maailman kauneimmista. Nimensä se on saanut, kuten kaikki Käpylän kadut, sata vuotta sitten Kalevalasta. Olen esittänyt Käpylässä viisitoista kertaa Herodesta. Esityksen lähtökohtana on oman taustani vuoksi ollut raahelainen perinne, ja alussa meitä oli vain neljä laulajaa. Koska päämääränämme on ollut paikallistaa perinnettä, esiintyjien määrä on vuosi vuodelta lisääntynyt. Mukaan on tullut enkeleitä ja eläimiä, jumalatar ja piru, Knihdin kanssa miekkaileva Vellihousu ja saksofonia soittava Musulmaani. Yleisö on kävellyt ja vuosi vuodelta myös yhä enemmän laulanut kulkueen mukana. Viidessätoista vuodessa Pohjolankadulle on syntynyt aito kaupunkirituaali.

Ensimmäisen kerran lauloin Herodeksena Raahessa yksitoistavuotiaana, syksyllä 1954. Perustimme kolmen koulukaverini kanssa tiernapoikaporukan. Muistan hämärästi, että meillä oli jonkinlainen käsinkirjoitettu libretto, mutta toteutus, rekvisiitta, sävelmät, puhe- ja laulutyyli sekä koreografia opittiin aiemmilta tiernapojilta. Painettuja versioita oli jo olemassa, mutta niistä emme tienneet mitään. Myöhemmin huomasin, että esityksemme oli aika lähellä eräitä niistä.

Aluksi harjoiteltiin omin päin, ja sitten mentiin opettaja Veikko Penttilän luo laulukokeeseen. Läpäisimme kokeen ensimmäisellä kerralla ja saimme asiasta kirjallisen todistuksen, jonka kanssa marssittiin poliisiasemalle. Siellä meille kerrottiin, mitkä kaupungin korttelit olivat meidän aluettamme. Muutaman joulunalusviikon aikana oli käytävä niiden jokaisessa talossa. Oli kunnia-asia koputtaa jokaiseen oveen ja kysyä: ”Saako tulla laulamaan?” Ja kaikki odottivat esitystä: ilman jääneet alkoivat kysellä, miksei tiernapoikia ole näkynyt.

Paikallisen erilaisuuden aika

Suomen ensimmäisen tähtipoikalibreton julkaisi H. A. Reinholm Topeliuksen Helsingfors Tidningarissa 1851. Tässä ruotsinkielisessä Helsingin tähtipoikien libretossa oli kahdeksan esiintyjää: Kuningas Herodes, Jumalatar (joka voi olla nimeltään myös Venus tai Neitsyt), Musta kuningas Moorianmaalta, kolme viisasta miestä, Kuningas Herodeksen uskottu palvelija sekä Mustan kuninkaan Knihti. Lisäksi mukana oli kaksi tai kolme tähdenkantajaa. Libretossa oli dialogia ja yksitoista laulua. Topelius kommentoi artikkelia lehdessään: ”Tämän raamatullis-myyttisen komedian, jota lauletaan kaikkialla Suomessa, varianttien tallentaminen olisi monelta kannalta kiintoisaa. Esityksen kaikkialla samanlainen rakenne on todiste sen korkeasta iästä, joka on luultavasti 4‒5 vuosisataa.”

Tämän jälkeen tähtipoikien ruotsin- ja suomenkielisiä libreton osia julkaistiin silloin tällöin sanoma- ja aikakauslehdistössä. Niistä hahmottuu päinvastainen kuva kuin Topeliuksella. Vaikka pääjuoni saattoi olla samantapainen, yksityiskohdissa oli suuria eroja. Alkutekstistä oli etäännytty ja käsitelty sitä vallattomasti, ilman kunnioituksen häivääkään. Libreton koko järjettömyys, epäloogisuus ja mielikuvituksellisuus on dokumentoitunut hyvin. Ei oikeastaan ollut mitään yhteistä joulunäytelmää. Kuljettiin tähden kanssa pienellä tai isommalla joukolla, laulettiin jouluisia ja maallisia lauluja ja lausuttiin muutamia repliikkejä, jotka saattoivat muistuttaa Matteuksen tekstiä. 1800-luvun lopussa librettoa alettiin siistiä kansakoulukelpoiseksi.

Yhden partituurin aika

Vuodesta 1910 alkoi Oulun tiernapoikien voittokulku, kun Samuli Paulaharju julkaisi ensimmäisen librettonsa. Seuraavina vuosina hän lisäsi siihen lauluja ja kohtauksia, ja vuonna 1914 versio oli jo varsin täyteläinen. Siihen perustui 1923 ilmestynyt ensimmäinen partituuri, jossa olivat siis sävelmätkin mukana. Otsikkona oli: ”Tähtipojat. Oululaisen kansantradition mukaan muistista ja eri lähteitä käyttäen sommitellut Jenny Elfving.” Se ilmestyi pienessä kirjasessa nimeltä ”Koivu ja tähti sekä muuta joulu-ohjelmistoa”, jonka julkaisi yhdistys nimeltä Koteja Kodittomille Lapsille.

Jenny Elfving oli perustanut yhdistyksen sisarensa, presidentinrouva Ester Ståhlbergin kanssa 1922. Nykyään sen nimi on Pelastakaa Lapset ry. Tänä jouluna se julistaa: ”Suomessa elää yli 100 000 lasta köyhissä perheissä. Köyhillä lapsilla on muita suuremmat riskit syrjäytymiseen, köyhyys eriarvoistaa ja usein se myös periytyy.”

Elämäntyönsä Jenny Elfving teki puutarhasuunnittelun ja -koulutuksen alalla; hänen pääteoksensa Suomalaista puutarhataidetta (1929) on alansa klassikko. Lisäksi hän oli säveltäjä ja pianisti. Mitä ”muistista ja eri lähteitä käyttäen” tarkoittaa, ei ole vielä selvinnyt. Elfvingin julkaisu oli joka tapauksessa runkona versiossa, joka ilmestyi Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan laulukirjassa 1934 ja sai puolivirallisen aseman. Pieniä mutta mielenkiintoisia eroja on silti edelleen kymmenissä uusintajulkaisuissa, äänitteissä ja videoissa. Tiernapojista on kirjoitettu paljon, mutta niitä on tutkittu vähän. Erityisesti tähtipoikanäytelmän monikerroksisuus on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Venus, rakkauden jumalatar

Reinholmin libretto vuodelta 1851 sisältää Helsingin tiernapoikien merkillisen, pitkän laulun.

Skall Venus med sin makt för alla hjertan råda,
Då skulle mången man af kärlek stå i wåda.
Skall Venus med sin makt för alla hjertan råda,
Då skulle mången man af kärlek snart förgås.
Exempel gifwes här, det snarligen på stunden,
Då Konungen till gudinnan gick i lunden.

Venuksen voima voi olla monen miehen tuho. Laulu antaa tästä esimerkin. Kuningas menee himoitsemansa jumalattaren luo lehtoon, mutta tämä pakenee halki metsien ja pyytää apua isältään, joen jumalalta. Isä muuttaa hänet puuksi, jota onneton kuningas jää syleilemään.

Laulu tuotti tutkijoille pitkään päänvaivaa. Kuinka tällainen maallinen, ylevän oloinen rakkauslaulu oli eksynyt joulunäytelmään? Ruotsalainen Tobias Norlind esitti vuonna 1911, että jumalatar oli Neitsyt Maria. Perusteellisimmin pohjoismaisia tiernapoikaperinteitä tutkinut ruotsalainen Hilding Celander osoitti kuitenkin 1950, että Venuslaulun suoranainen esikuva oli tanskalainen ”Skal Venus med sin Søn for alle Hjerter raade”, joka oli julkaistu 1700-luvun alussa. Sen taustalla taas oli yksiselitteisesti Apollon ja Dafnen tarina Ovidiuksen latinankielisestä runoteoksesta Metamorphoseon libri, suomeksi Muodonmuutoksia. Teos syntyi Jeesuksen syntymän aikoina. Kuinka tanskalainen laulu kulkeutui Helsingin tähtipojille, on kuitenkin vielä ratkaisematta.

Joitakin vuosia sitten suomensin ja sävelsin runon Käpylän Tiernapoikien esitykseen. Se on yksi askel yrityksessämme paikallistaa omaa rituaalia. Kertosäkeessä olen tutkijana sitä mieltä, että laulu otettiin ohjelmistoon sen jälkeen, kun joulukuusi oli yleistynyt säätyläissaleissa:

Taas joulu tullut on ja joulupuu,
kuningas ja jumalatar.

Solistin esittämässä kertomuksessa kuvittelen, minkälainen laulu olisi, jos sen olisi ottanut ohjelmistoonsa jokin suomenkielinen tähtipoikaryhmä 1700-luvun lopulla.

Nyt alan lauluni tuskasta rakkauden,
käy kuningas lehtohon luo jumalattaren.

Mut se karkas kauas pois, luo villien karhujen
ja pienet jalkansa repi piikit ruusujen.

Mihin hän meneekin sudet lampaan verta juo,
kauhuissaan jumalatar pakeni isän luo.

”Pelasta isä nyt tyttäres taivaisiin”,
samalla hetkellä hän puuksi muutettiin.

Jalkansa juuriksi, kädet oksiksi vihreiksi
ja kauniit hiuksensa lehviksi kukiksi.

Ja kuningas sanoi:
”Kun et tule minulle, olet puuna ikäsi,
sun lehviäs sankarit saa kulmilleen seppeleiksi”

Laulu on otettu hyvin vastaan. Väitetään, että rituaalit pyritään yleensä pitämään samanlaisina. Kokemus sanoo toista: useimpia muutoksia ei kukaan osallistujista edes huomaa. Esittäjälle ne voivat silti olla tuiki tärkeitä.

 

Kirjallisuus

Celander, Hilding: Stjärngossarna, deras visor och julspel. Stockholm 1950.
Myllylä, Rauno: Tähti se kulukeepi. Tiernapoikien tarina. WSOY 1991.
Norlind, Tobias: Studier i svensk folklore. 1911,
Ovidius Naso, Publius: Muodonmuutoksia. Suomennos, esipuhe ja hakemisto Alpo Räty. WSOY 2017.
Rousti, Kalevi: Tiernapoikaperinteen kirjallisia lähteitä. Vuosikirja XVII, 1959. Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliitto.
Vento, Urpo: Tiernapojat. Keskiaikaisen loppiaisnäytelmän tie Suomeen. Kansanmusiikki 4/1978.