Mitä uutta uushenkisyydessä?

Tiina Mahlamäki

 

Helsingin Sanomat (23.12.2019) kokosi yhteen juuri päättyneen vuosikymmenen keskeisiä puheenaiheita. Niitä olivat esimerkiksi ilmastonmuutos, vegaanius, #metoo-keskustelu ja totuudenjälkeinen aika. Yksi keskustelun teemoista oli yhtäaikainen ”Uskontojen merkityksen lasku ja new age -hengellisyyden nousu”. Uskontojen merkityksen lasku tiivistettiin jutussa sekularisaatiokehitykseen, joka ilmeni erityisesti siinä, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli vakaassa laskusuunnassa koko 2010-luvun.

Tarot-korttien avulla voi etsiä vastauksia elämän suurin kysymyksiin tai niihin voi suhtautua kuin leikkiin.

New age -hengellisyyden nousuun liittyen Helsingin Sanomissa nostettiin esiin teemoja lehden omista, viime vuoden aikana ilmestyneistä jutuista. Niiden mukaan ilmiö ”liittyy osittain myös self help -kulttuurin kukoistukseen. Vuosikymmenen loppupuolella astrologia, kristallit, rohdot, salvianiput ja tarot-kortit ovat alkaneet näkyä etenkin nuorten naisten some-feedeissä. Ne liittyvät myös moderniin noituuteen, joka on saanut suosiota feministien keskuudessa.” (Riihinen, Typpö & Miikkulainen 2019.)

Onko siis kysymys jostain uudesta, vasta viime vuosikymmenenä esiin nousseesta ilmiöstä, kuten juttu antaa ymmärtää? Vai voidaanko se, että viime vuosina on niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa yhä useammin keskusteltu henkisyydestä, esoteerisuudesta ja yliluonnollisista kokemuksista, nähdä osana pitkää kehitystä, jatkumoa tai aina uudestaan näkyviin nousevaa sykliä?

Uskontotieteen näkökulmasta niin perinteisten uskontojen merkityksen väheneminen kuin yksilöllisen henkisyyden korostuminenkin liittyvät laajempaan ja pitkäkestoisempaan läntisessä maailmassa vaikuttavaan kehitykseen. Sekularisaatiota ja uskontojen katoamista on ennustettu koko 1900-luvun ajan aina Max Weberistä alkaen. Vasta 1970-luvun lopulta alkanut uskonnollisten teemojen vahva läsnäolo kansainvälisessä uutisvirrassa – esimerkiksi Iranin islamilainen vallankumous, Salman Rushdielle langetettu fatwa, Jugoslavian hajoamissodat ja 11.9.2001 terrori-iskut jälkiseurauksineen –, katkaisivat jyrkimmät ennusteet.

Vaikka uskonnot eivät kadonneetkaan uutisista, maailmanpolitiikasta ja kansakuntien tai yksittäisten ihmisten elämästä, institutionaalinen uskonto – Suomessa erityisesti evankelis-luterilainen kirkko – menetti jäseniään, yhteiskunnallisesti keskeisen asemansa ja merkityksensä ihmisten arjessa ja elämän käännekohdissa. Uskonto keskustelunaiheena ei kuitenkaan kadonnut. Sen todistavat vaikkapa säännöllisesti julkisuuteen nousevat kiihkeät Suvivirsi- ja joulujuhla-keskustelut Suomessa tai kansainväliset uutiset tapahtumista tai tilanteista, joita tulkitaan, motivoidaan tai legitimoidaan uskonnollisten uskomusten tai traditioiden perusteella. Näissä keskusteluissa uskonto viittaa lähtökohtaisesti perinteisiin, maailmanlaajuisesti levinneisiin uskontotraditioihin, kuten kristinuskoon tai islamiin.

Henkisyys, uushenkisyys, new age -henkisyys

Helsingin Sanomien new age -hengellisyydeksi (englannin kielen spirituality kääntyy suomeksi sekä henkisyys- että hengellisyys-käsitteillä) nimittämä ilmiö ei kuitenkaan liity perinteisiin uskontoihin, vaan vaikeammin määrittyvään uudenlaiseen uskonnollisuuden muotoon. Kyse on uskonnon privatisoitumisesta ja spirituaalisesta käänteestä, joka tunnistettiin uskontososiologiassa viimeistään 1990-luvulla. Ilmiöstä on puhuttu ja kirjoitettu monilla eri termeillä: vaihtoehtoinen henkisyys, uushenkisyys ja new age -henkisyys, mutta lähelle tulevat myös rajatiedon, esoteerisuuden ja okkultismin käsitteet – esimerkkinä Hesarin mainitsema moderni noituus, josta feministit ovat kiinnostuneet, mutta myös muunlainen rituaalinen magia, joka kiehtoo erityisesti miehiä.

Yksisarviset voivat olla myyttisiä satuolentoja tai niiden avulla voi välittää parantavaa energiaa itselle ja läheisilleen.

Edellä mainittujen käsitteiden määrittelyt ja keskinäiset suhteet jäävät usein epämääräisiksi. Yhteistä näille ilmiöille on esimerkiksi pyrkimys henkiseen kasvuun, yksilöllisten valintojen korostus sekä eklektisyys eli se, että eri perinteistä voidaan valita itselle sopivimmat palat. Tärkeitä ovat autenttisuuden ja aitouden käsitteet, jolloin keskeiseksi auktoriteetiksi nousee oma kokemus. ”Olen henkinen, en uskonnollinen”, kuuluu monen ihmisen määritelmä itsestään. Tällä halutaan korostaa yksilöllisiä valintoja ja irtautumista institutionaalisesta uskonnosta, joka samalla määrittyy autoritaariseksi ja dogmaattiseksi.

New age on käsite, johon hyvin harva nykyään enää identifioituu. Ilmiö syntyi 1960–1970-lukujen vastakulttuurissa, kun odotettiin siirtymistä uuteen, henkisempään aikakauteen eli vesimiehen aikaan. Tutkijat alkoivat keskustella ilmiöstä 1980-luvulla. New agen sisään luetaan kirjava joukko monenlaisia asioita ja yhteisöjä, uskomuksia ja katsomuksia aina astrologiasta ufologiaan, vaihtoehtoisista terveys- ja lääkintämuodoista erilaisiin terapioihin. Sen ytimessä oli kuitenkin historiallisen muutoksen odottaminen.

Vuosikymmenten myötä new age on ilmiönä popularisoitunut, kaupallistunut ja menettänyt vastakulttuurisen luonteensa. Se on sulautunut osaksi laajempaa uushenkisyyden kenttää, johon kuuluvat myös monet esoteeriset ja okkulttiset liikkeet sekä yksilökeskeisen henkisyyden ilmiöt – myös nuo Helsingin Sanomien mainitsemat astrologia, kristallit ja tarot-kortit sekä monenlaiset henkisen ja fyysisen itsensä kehittämisen, hoitamisen ja huolehtimisen muodot.

New age ja länsimainen esoteria

Vaikka new age jo ilmaisuna näyttäisi viittaavan johonkin uuteen, osoitti Wouter J. Hanegraaff teoksessaan New Age Religion and Western Culture (1996), että ilmiössä on kyse länsimaisen esoterian perinteen sekularisoituneesta muodosta. New age -ilmiön ja uushenkisyyden perusta luotiin jo 1800-luvulla, jolloin vanhaa esoteerista perinnettä tulkittiin uudelleen sekulaarien, valistuksen jälkeisten ajattelumallien valossa esimerkiksi spiritualistisessa tai teosofisessa liikkeessä.

Hanegraaffin mukaan moderni new age -ajattelu suhtautuu kriittisesti länsimaiseen valtakulttuuriin ja tarjoaa sille esoteerisiin ajattelumalleihin perustuvia vaihtoehtoja. Siinä korostuvat yksilöllinen kokemus sekä holistinen tapa tarkastella todellisuutta. Spiritualismista ja teosofiasta kantautunutta perintöä ovat esimerkiksi usko siihen, että olemme eläneet aiemminkin, että voimme kommunikoida tietoisuuden aineettomien muotojen, kuten kuolleiden henkien kanssa, että voimme parantaa itsemme, että elämämme on hallinnassamme ja että henkinen totuus löytyy omasta sisimmästämme. Pyrkimyksenä on kehittyä kohti korkeampaa tietoa ja kehittyä henkisesti tässä elämässä.

Tausta esoteerisissa liikkeissä sekä 1960-luvun yhteiskunnalliset huolenaiheet selittävät new age -henkisyyden sekä sitä ympäröivän laajemman uushenkisyyden sisäistä kaksinapaisuutta: toisaalta ihmisiä koskettavat globaalit huolenaiheet kuten ympäristökriisi ja maailmankaikkeuden siirtyminen seuraavalle tasolle ja toisaalta he keskittyvät omaan henkiseen kehitykseensä. Taustalla on ajatus siitä, että koko ihmiskuntaa koskeva muutos saa alkunsa, koskettaa ja vaikuttaa ensisijaisesti yksittäisen ihmisen mielessä ja tietoisuudessa.

Henkisyys ja sukupuoli

Helsingin Sanomien jutussa kuvataan uushenkisyyden ja new agen näkyvän ”etenkin nuorten naisten some-feedeissä”. Ilmaisu nostaa esiin kaksi merkittävää uushenkisyyteen kytkeytyvää seikkaa: Ensinnäkin se nähdään jokseenkin pinnallisena ja toiseksi se liitetään nimenomaan (nuoriin) naisiin. Kumpikin tekee siitä vähintäänkin epäilyttävän ja ei-vakavasti-otettavan, mahdollisesti ohi menevän uskonnollisuuden muodon.

Suuri yleisö ja toimittajat kytkevät (vakavasti otettavan) uskonnollisuuden edelleen kristinuskoon ja siihen liittyvään jäsenyyteen, pysyvyyteen, traditionaalisuuteen, vakavamielisyyteen sekä opinkappaleisiin. Uushenkisyys, johon kuuluvat tarot-kortit, erilaiset joogamuodot, sosiaaliseen mediaan postatut mietelauseet ja leikkisät enkelit, näyttäytyykin sen vastakohtana. Niin toimittajien, tutkijoiden kuin kirkon edustajienkin on vaikea suhtautua vakavasti traditiosta toiseen liukuviin etsijöihin sekä uskomiseen, joka voi olla ikään kuin -uskomista tai ehkä-uskomista – kuten Terhi Utriaisen Enkeleitä työpöydällä -teoksessaan (2017) tarkastelemilla naisilla, jotka toimivat enkelien kanssa hyvin monilla eri tavoilla, leikkisästi tai vakavasti, kulloisenkin tilanteen ja tarpeen mukaan.

Syksyllä 2018 kerätyn kansainvälisen sosiaalitieteellisen, moraalia ja arvoja kartoittaneen ISSP-kyselyn tulokset osoittavat Suomen osalta, että noin puolet nuorista aikuisista naisista (25–34-vuotiaat) ei harjoita uskontoa, mutta pitää itseään hengellisenä ihmisenä ja on kiinnostunut pyhistä ja yliluonnollisista asioista. Nämä naiset ovat kasvaneet Harry Potterin, taikuuden ja fantasiamaailmojen ympäröimänä, joten yliluonnolliset, esoteeriset ja okkultit elementit eivät ole heille vieraita. Perinteisestä uskonnollisuudesta poikkeava uushenkisyys on siis nousemassa valtavirtaan, jolloin siihen on alettava suhtautua vakavasti.

 

Lähteet

Wouter J. Hanegraaf 1996. New Age Religion and Western Culture: esotericism in the mirror of secular thought. New York: State University of New York Press.

Paul Heelas & Linda Woodhead 2005. The Spiritual Revolution: Why Religion is Giving Way to Spirituality. London: Blackwell.

Kirkon tutkimuskeskus 2019. Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin. Raportti ISSP 2018 -kyselystä. https://evl.fi/documents/1327140/49652598/issp2018_raportti.pdf

Mahlamäki, Tiina & Nina Kokkinen 2020 (tulossa). Henkisyys, uushenkisyys ja esoteerisuus. Teoksessa Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia. Toimittaneet Heikki Pesonen ja Tuula Sakaranaho. Helsinki: Gaudeamus.

Riihinen, Eleonoora & Juho Typpö & Aino Miikkulainen 2019. Totuudenjälkeinen aika, kulttuurinen omiminen ja influensserit – Nämä ovat 2010-luvun kymmenen suurta puheenaihetta. Helsingin Sanomat 23.12.2019. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006352121.html

Terhi Utriainen 2017. Enkeleitä työpöydällä. Arjen ja lumon etnografiaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Giselle Vincett & Linda Woodhead 2009. Spirituality. Teoksessa Religions in the Modern World. Traditions and Transformations. Second Edition. Toimittaneet Linda Woodhead, Hiroko Kawanami & Christopher Partridge. Lontoo: Routledge, 319–337.

 

 

Tiina Mahlamäki on FT, dosentti ja uskontotieteen yliopistonlehtori Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Hän rentoutuu kutomalla ja etsii aina uusia paikkoja, joissa voi keskittyä kirjoittamiseen.