Populaarikulttuurin vaikutus perinteeseen, däppäys sanattomana kielenä. Kuva: Tuomas Hovi

Populaarikulttuuri ja folklore

Tuomas Hovi

Populaarikulttuuri on yhä enenevässä määrin läsnä elämässämme. Erilaisten suoratoistopalveluiden, älylaitteiden sekä kattavan viihdeuutisoinnin ansioista populaarikulttuurin tuotteiden kuluttaminen ja seuraaminen on helpompaa kuin koskaan. Ei siis olekaan yllättävää, että populaarikulttuuri näkyy myös folkloressa.

Kaupallisen populaarikulttuurin ja folkloren välinen suhde on kiinnostanut tutkijoita jo pidemmän aikaa. Suomessa populaarikulttuurin ja perinteentutkimuksen suhteen alku voidaan sijoittaa Matti Kuusen virkaanastujaispuheeseen vuonna 1959, jossa hän viittasi iskelmään ”meidän aikamme kansanlauluna”. Matti Kuusen ja myöhemmin esimerkiksi Leea Virtasen tutkimukset syvensivät populaarikulttuurin sekä folkloren ja perinteen välistä suhdetta entisestään. Tosin täysin hyväksyttynä folklorena ei populaarikulttuuria kuitenkaan pidetty. Sellaista perinnettä, johon populaarikulttuurin nähtiin vaikuttaneen, on kutsuttu mitä erilaisimmilla termeillä kuten esimerkiksi booklore, xeroxlore, poplore, medialore. Kaikki nämä termit ovat pyrkineet kertomaan, mistä tai minkä kautta folkloren omainen aines on milloinkin välittynyt, olivat kyseessä sitten kirjat, kopiokoneet tai media laajemmin. Muita termejä, joilla folkloren ja populaarikulttuurin yhteyttä on tutkittu, ovat fakelore ja folklorismi. Näiden termien avulla tuotiin hyvin selkeästi esiin se, ettei kyseessä ollut ”aito” folklore, vaan kyse oli väärennöksestä tai huonommasta folkloresta. (Hovi 2012.)

Motiivien spottausta vai folklorea?

Folkloren ja populaarikulttuurin tutkimukseen on liittynyt myös ”motif-spotting” eli folkloreaineksien etsiminen populaarikulttuurin eri tuotoksista (Koven 2003). Yksi viimeisimpiä versioita tästä motiivien etsimisestä on Michael Dylan Fosterin käyttämä termi folkloresque. Termillä Foster tarkoittaa populaarikulttuurissa olevaa folkloren kaltaista ainesta, jonka vastaanottaja olettaa folkloreksi tai folklorepohjaisiksi, mutta joka ei välttämättä ole sitä (Foster 2016). Foster tarkoitti tämän termin ikään kuin hermeneuttiseksi työkaluksi, jonka avulla perinteentutkijat voisivat työskennellä populaarikulttuurin parissa (Foster 2016). Fosterin idea folkloreskistä (Lindfors 2016) folkloren kaltaisuutena on kiinnostava idea ja sinällään varsin käyttökelpoinen, mutta se myös toistaa omalla tavallaan vanhaa folkloremotiivien spottausta eri populaarikulttuurin tuotteista tarjoamatta kuitenkaan mitään uutta tai mullistavaa.

Nykyistä massatuotettua populaarikulttuuria on verrattu folkloreen tai sen on vähintäänkin nähty toimivan folkloren välittäjänä. Populaarikulttuuri välittää tarinoita ja kertomuksia, joskin aikaisempien nuotiotulien tai kilpalaulannan sijaan kertomukset siirtyvät elokuvien, kirjojen, television, sarjakuvien tai esimerkiksi pelien välityksellä. Joissain keskusteluissa populaarikulttuurin ja folkloren välille on saatettu vetää jopa yhtäläisyysmerkit, mutta itse en olisi valmis menemään ihan näin pitkälle. Ongelmana tässä tulkinnassa on se, että usein populaarikulttuurin välityksellä leviävä kertomus on staattinen. Elokuva tai kirja on valmis tuote, sen sisällä ei ole variaatiota eikä siitä ole olemassa useita eri versioita, ellei tiettyjen elokuvien ”ohjaajaversioita” lasketa tähän kuuluviksi. Amerikkalaisen folkloristin Lynn McNeillin mukaan juuri tämä on se syy, miksi populaarikulttuurin tuotoksia ei voida laskea folkloreksi: niistä puuttuu folklorelle ominainen variaatio (McNeill 2013). Vaikka populaarikulttuuri ei sinällään folklorea olisikaan, käytetään populaarikulttuurissa folklorea ja perinnettä laajalti hyödyksi eri tavoin. Folklore ja monet perinteen tuotteet voidaan nähdä kulttuurisina inventaarioina, joista kuka tahansa voi ammentaa ideoita omiin teoksiin (Blank 2013). Suomessa esimerkiksi Kalevalasta ja sen ympärille kehittyneestä ideologiasta on muodostunut tällainen kulttuurinen ideavarasto, josta kirjailijat, muusikot ja pelien kehittelijät voivat hakea inspiraatiota tai suoria lainoja omiin teoksiinsa. Vaikka folkloreainesten tai motiivien etsiminen populaarikulttuurin eri tuotoksista on sinällään mielenkiintoista ja helppoa, ja se on ehkä tästä syystä melko suosittua esimerkiksi opiskelijoiden opinnäytetöissä, on mielestäni mielenkiintoisempaa tutkia ja tarkastella sitä, miten populaarikulttuuri vaikuttaa perinteeseen ja folkloreen sekä miten populaarikulttuuri tuottaa perinnettä ja folklorea.

Matkailua populaarikulttuuriin

Populaarikulttuuri kattaa ja läpäisee käytännössä koko yhteiskunnan. Yhtenä esimerkkinä populaarikulttuurin merkityksestä on jatkuvasti kasvava populaarikulttuurin tuotteisiin liittyvä turismi. Elokuvien, kirjasarjojen ja televisiosarjojen varaan rakentuva turismi on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä siinä eri todellisuuden tasot ikään kuin sekoittuvat ja matkailija voi vierailla samanaikaisesti vanhassa historiallisessa kohteessa, elokuvan tai televisiosarjan kuvauspaikalla ja fiktiivisessä maailmassa. Esimerkkinä tästä toimii vaikkapa Game of Thrones -televisiosarjaan liittyvä turismi Dubrovnikissa, Kroatiassa. Dubrovnik on merkittävä kulttuurinen ja historiallinen matkailukohde, joka toimi yhtenä Game of Thrones -sarjan kuvauspaikoista. Se esitti sarjassa fiktiivisen Westeroosin pääkaupunkia Kuninkaansatamaa. Dubrovnikissa vieraileva turisti voi siis samanaikaisesti vierailla kulttuurisesti ja historiallisesti arvokkaassa Unescon maailmanperintökohteessa, lempitelevisiosarjansa kuvauspaikassa ja fiktiivisessä fantasiamaailman kaupungissa. Toisena esimerkkinä toimii Taru sormusten herrasta -elokuvien ympärille muodostunut turismi Uudessa Seelannissa. Turisti voi samanaikaisesti nauttia Uuden Seelannin luonnosta, nähdä elokuvista tuttuja kuvauspaikkoja tai eläytyä J. R. R. Tolkienin luoman fiktiivisen Keski-Maan maailmaan ja mytologiaan. Kyseessä ei myöskään ole mikään pienen fanijoukon toiminta. Game of Thrones -televisiosarjan on laskettu tuoneen Dubrovnikiin vuosien 2012–2015 välillä noin 60 000 turistia vuosittain ja Kroatian matkailuteollisuudelle lähes 126 miljoonaa euroa (Tkalec, Zilic, Recher 2017). Taru sormusten herrasta -elokuvien ja etenkin niitä seuranneiden Hobitti-elokuvien on puolestaan laskettu tuottaneen satoja miljoonia euroja Uuden Seelannin matkailuteollisuudelle (Li, Li, Song, Lundberg, & Shen 2016). Joissain tapauksissa fiktioon pohjautuva turismi synnyttää myös uudenlaista tarinaperinnettä, kuten Romanian Dracula-turismissa (Hovi 2016).

Populaarikulttuurin synnyttämää perinnettä

Populaarikulttuuri voi synnyttää myös monenlaista muuta perinnettä ja folklorea. Jakob Löfgrenin tutkimassa, Terry Pratchetin kirjoihin pohjautuvassa Hogswatch-fanijuhlassa kirjasarjan fanit kokoontuvat yhteen juhlimaan ja pukeutuvat omatekoisiin kirjoista tuttuihin asuihin, kertovat kirjasarjan maailmaan tai sen henkeen liittyviä uusia tarinoita ja luovat fanitaidetta (Löfgren 2018). Populaarikulttuurista, etenkin erilaisista sketsisarjoista (esimerkiksi Pulttibois, Hymyhuulet, Kummeli, Pulkkinen, Putous), kulkeutuu runsaasti erilaisia hokemia ja sanontoja, jotka joissain tapauksissa jäävät osaksi normaalia vernakulaaria kieltä. Usein nämä hokemat toimivat myös eräänlaisena tietyn ikäryhmän yhteisesti jakamana perinteenä. Alun perin eri televisiosarjoista tutuksi tulleiden sanontojen ja hokemien alkuperä saattaa arkikäytössä hämärtyä.

Populaarikulttuuri voi myös synnyttää erilaisia tanssi-ilmiöitä. Esimerkkeinä tästä ovat muutama vuosi sitten lasten ja nuorten keskuudessa erittäin suosituiksi nousseet däppääminen ja flossaus. Däppääminen nousi laajempaan tietoisuuteen yhdysvaltalaisten hip hop -artistien ja urheilijoiden levittämänä ja flossaus puolestaan tietokone- ja konsolipeli Fortnite:n myötä. Etenkin flossaus ja muut Fortnite­-pelissä olevat tanssiliikkeet levisivät laajalle ja synnyttivät jopa niihin liittyviä tanssikisoja ja tanssioppitunteja. Itse huomasin kummankin liikkeen levinneisyyden Vancouverin matkalla vuosi sitten. Tapasimme perheeni kanssa paikallisen tuttavan, jolla oli saman ikäinen lapsi. Lapsillamme ei ollut yhteistä kieltä, mutta kumpikin osasi flossata ja däpätä. Nämä populaarikulttuurista tutut liikkeet muodostivat lasten välille sanattoman kielen, jonka vain he jakoivat. Tässä tapauksessa populaarikulttuurin merkittävä vaikutus nykyperinteeseen konkretisoitui varsin hauskalla tavalla.

 

Kirjallisuus

Blank, Trevor J. 2013. The last laugh: folk humor, celebrity culture, and mass-mediated disasters in the digital age. Madison: University of Wisconsin Press.

Foster, Michael Dylan & Tolbert, Jeffrey A. (ed.) 2016. The Folkloresque: Reframing Folklore in a Popular Culture World.

Hovi, Tuomas 2012. Fakeloresta folkloreksi. Pyhä Urho perinteenä. – Anne Heimo, Tuomas Hovi & Maria Vasenkari (toim.) Pyhä Urho. Fakeloresta folkloreksi. Turku: Folkloristiikan julkaisuja 2, 2012, 128–142.

Hovi, Tuomas 2016. Finding Heritage Through Fiction in Dracula Tourism. Folklore Fellows’ Communications 311. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia, 2016.

Koven, Mikel J. 2003. Folklore Studies and Popular Film and Television: A Necessary Critical Survey. – The Journal of American Folklore Vol. 116, No. 460 (Spring, 2003), pp. 176–195.

Li, S., Li, H., Song, H., Lundberg, C. and Shen, S. 2016. The economic impact of on-screen tourism: the case of the Lord of the Rings and the Hobbit. Tourism Management. Volume 60, June 2017, 177–187.

Lindfors, Antti 2016. Folklore + populaarikulttuuri = folkloreski. – Elore Vol 23 Nro 1 (2016). https://doi.org/10.30666/elore.79251

Löfgren, Jakob 2018. …And Death proclaimed ‘HAPPY HOGSWATCH TO ALL, AND TO ALL A GOOD NIGHT’: Intertext and Folklore in Discworld-fandom. Åbo Akademi University. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-12-3638-9

McNeill, Lynne 2013. Folklore Rules: A Fun, Quick, and Useful Introduction to the Field of Academic Folklore Studies. Logan: Utah State University Press, 2013.

Tkalec, Marina, Ivan Zilic & Vedran Recher 2017. The effect of film industry on tourism: Game of Thrones and Dubrovnik. International Journal of Tourism Research Volume 19, Issue 6, 705–714.

 

Tuomas Hovi on folkloristiikasta väitellyt filosofian tohtori. Vuosina 20182020 hän toimi folkloristiikan yliopisto-opettajana Turun yliopistossa ja 20202021 hän työskentelee erikoistutkijana Siirtolaisuusinstituutissa. Populaarikulttuurin suurkuluttajana Hovi nauttii aina kun voi yhdistää työn ja vapaa-ajan kiinnostuksen kohteet.