Huipputuloisten näkemys vai kansanomainen tulkinta?

Eija Stark

 

Suomalaisia huipputuloisia tutkineet Anu Kantola ja Hanna Kuusela (2019) havaitsivat, miten monet näistä suomivat kovin sanoin heikossa asemassa olevia ihmisiä. Köyhät kun eivät yritä tarpeeksi, ovat laiskoja ja nostavat sosiaalitukia ilman aikomustakaan hankkiutua työelämään. Usko siihen, että jokainen on loppupelissä oman onnensa seppä, elää vahvana miljonäärien puheessa. Jos ihminen ei löydä töitä, on kyse pohjimmiltaan siitä, ettei hän edes halua tehdä töitä. Liian lempeä sosiaaliturva laiskistaa ja lopulta näivettää ihmisestä oma-aloitteisuuden.

Ärsyyntyneisyys, joka huipputuloisten käsityksissä tuli esiin, ei kuitenkaan ole johdettavissa heidän luokka-asemaansa. Pienemmälläkin omaisuusmäärällä ja vaikutusvallalla huono-osaisia arvioidaan hyvin pessimistisesti. Nimittäin armottomuus vähäosaisia kohtaan kaikuu samalla tavoin ankaria elinoloja kohdanneiden suomalaisten näkemyksissä. Tätä tarinaa kertovat sodat kokeneet sukupolvet, joiden lapsuutta ja nuoruutta leimasivat heikko ravinto, varhainen työhön lähtö ja vähäinen koulutus (Stark 2011).

Valtaosa viime vuosisadan alussa ja ennen toista maailmansotaa syntyneistä suomalaisista todisti omassa elämässään kehitysmaa-Suomen muuttumisen vauraaksi länsimaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Oman asunnon hankkiminen, vakituinen työpaikka ja lasten koulutukseen ja perheen hyvinvointiin satsaaminen vaativat ponnisteluja ja ahkerointia, jonka vuoksi hyvä elintaso tuntuu ansaitulta. Säästäväisyys arjessa on jäänyt tavaksi ja törsäämistä pyritään tietoisesti välttämään.  

Kansallinen myytti

Moraalisen närkästyksen sijaan hyvinvoivien puhe köyhistä tulisi asettaa osaksi suurempaa kansallista yhtenäiskertomusta. Kansallinen myytti Ryysyrannasta hyvinvointiin on laajojen kansanosien itsepintaisesti jakama kertomus, joka voi perustua empiiriseen kokemukseen tai vain yhteisön keskuudessaan jakamiin ja ylläpitämiin uskomuksiin. Kansallisessa muistissa eläviä myyttejä osaavat kertoa kaikenlaiset ihmiset riippumatta taloudellisesta tai sosiaalisesta statuksestaan (Ahonen 2018).

Siirtyminen ryysyistä absoluuttisiin tai suhteellisiin rikkauksiin ei tunnu muuttavan kertomusta, jonka keskeinen sanoma on se, että vaurastuminen ei muuta ihmistä. Tavallisten suomalaisten elämäkertoja leimaa työnteon, säästäväisyyden ja kaikenlaisen maltillisuuden korostus (Roos 1987). Elämän hienoutta voi niin huipputuloiselle kuin tavalliselle palkansaajalle olla saunapuiden pilkkominen omalla mökillä, villasukkien paikkaus tai juhlapyhinä margariinin korvaaminen voilla. Hyvä elämä koostuu työnteosta, asuntovelan ynnä muiden velkojen takaisinmaksusta sekä säästäväisyydestä. Sosiaalitukiin asti yltävä köyhyys kuitenkin suututtaa, eikä sosiaaliturvalla elävien toimettomuus ole kaunista. Kun vanhemman sukupolven kertomuksissa työttömyys näyttäytyy fyysisen työn vieroksumisena, nykymiljonäärejä häiritsee huono-osaisten kyvyttömyys ponnistaa oman elämänsä sankareiksi hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamasta hyvästä lähtökohdasta huolimatta.

Myytit selviytyjäkansasta ja omin avuin selviämisestä voivat hyvin niin kauan kuin niillä on kaikupohjaa kansallisessa identiteetissä. Kertomuksia ’meistä’ tuotetaan yhä uudestaan kulttuuristen konventioiden mukaisesti ja yhteisöllisten sääntöjen pohjalta. Niitä on myös vaikea välttää, jos syntyy ja kasvaa suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi. Päiväkoti- ja koululaitos, valtiolliset rituaalit ja juhlapäivät institutionalisoidussa muodossa vahvistavat ja uusintavat kansallista omakuvaa sodat kestävästä, työteliäästä, velkansa takaisin maksavasta ja pröystäilemätöntä tavallisuutta ihannoivasta kansasta.

Kansallisen yhtenäiskertomuksen juuria voi hahmottaa myös väestöhistoriallisesti. Vielä sata vuotta sitten lähes kaikkien suomalaisten elämä oli kamppailua ravinnon riittävyyden ja tautien aallokossa. Rikkaita täällä oli hyvin vähän. Kulkutaudit eivät tuolloin katsoneet säätyä, äidinkieltä tai kotipaikkaa. Tässä mielessä nykyinen koronapandemia muistuttaa tuon aikakauden sairauksia. Viime vuosisadan alussa myös kaupunkien sivistyneistö kärsi säännöllisesti rahapulasta: suurmiesten päiväkirjoissa ja kirjeenvaihdoissa toistuva teema on rahan lainaamiset kavereilta ja kaikenlainen taloudellinen kitkuttelu. Ei siis ole laisinkaan harvinaista, että isovanhempien ja isoisovanhempien ankarista koettelemuksista kerrotaan suvuissa vielä näiden kuoltua. Koska tällaiset tarinat eivät ole poikkeuksellisia, rakennetaan niillä yksilöllisen ja suvun identiteetin lisäksi myös suurempaa ymmärrystä. Tällöin niistä tulee monilukuisuudessaan osa kansallista suurta kertomusta.

Rikas haluaa olla tavallinen

Ihmiset ovat aina haaveilleet vaurastuvansa. Tuo vauraus on voinut tarkoittaa hyvää satoa ja ruokavarastojen yltäkylläisyyttä, naima- ja avioliitto-onnea tai riihikuivaa rahaa tai vaikka mustaa Amexia. Rikastumisen toive esiintyy eri kulttuurien ja kielialueiden myyteissä, saduissa ja kansankertomuksissa (Zipes 2006). Vanhassa epiikassa sampo yltäkylläisen vaurauden symbolina viittasi allegorisesti kaikenlaisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden merkitykseen ihmisyhteisöjen ja kansojen keskuudessa (Tarkka 2012).

Edes nykyrikkaat Suomessa eivät ole täysin onnistuneet onnellisuutta tuottavan sammon hankinnassa. Aineellisia rikkauksia heillä toki on ja siten vapautta, josta pienempituloiset voivat vain haaveilla. Huipputuloisia kuunnellaan: heidän sanomisillaan ajatellaan olevan painoarvoa. Halutessaan he myös pääsevät poliitikkojen ja ’tärkeiden ihmisten’ puheille. Julkisuus on kuitenkin se alue, jolla nykyrikkaan ote sammosta lipeää. Joka marraskuu median verotietojen uutisointi on julkinen rituaali, jolla osoitetaan, kuka erottuu joukosta. Protestanttisen etiikan mukainen ihannekapitalisti nolostuu ulkoisesta huomiosta (Sihvola 2005; Weber 1980). Tarve sulautua kansanjoukkoihin on suuri eikä omaisuuteen kohdistuva julkisuus tunnu mukavalta.

Yhtä kiinteästi kuin oman tavallisuuden korostaminen, vaurastumisen suureen tarinaan kuuluvat huono-osaiset ja heikot. Työkyvyttömyyden syiden pohtimisen sijasta huono-osaisten ongelmien ratkaisuiksi näissä tarinoissa ehdotetaan talonpoikaistraditiosta tuttua fyysistä työtä kuten risusavottaa ja ojankaivuuta. Myös kaikenlaisten turhien tukien poistamista peräänkuulutetaan. Vuosisatojen ajan kristillisen kirkon auttamisihanteiden ohella Suomessa on elänyt kansanviisaus, jonka perusta on tämänpuoleisen toimeentulossa: ”Auta laiska itseäsi, niin Jumalakin auttaa” tai ”Ei ole niin rikasta, joka ei apua tarvitse eikä niin köyhää, joka ei auttaa taida” (Kuusi 1985). Kohoavaan elintasoon liittyvät joutilaisuuspohdinnat eivät ole historiattomia. Ne ovat inhimillisiä. Kansanomaisessa virikepääomassa on kautta aikojen mietitty, johtuuko köyhyys joutilaisuudesta vai kuuluuko joutilaisuus köyhyyden seurauksiin.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

Ahonen, Sirkka 2018: Kansalliset myytit katoavana historiakulttuurina. Ennen ja nyt 2/2018

Kantola, Anu & Kuusela, Hanna 2019: Huipputuloiset. Suomen rikkain promille. Helsinki: Vastapaino.

Kuusi, Matti 1985: Perisuomalaista ja kansainvälistä. Helsinki: SKS.

Roos, J. P 1987: Suomalainen elämä. Tutkimus tavallisten suomalaisten elämäkerroista. Helsinki: SKS.

Sihvola, Juha 2005. Sata vuotta protestanttista etiikkaa. Historiallinen aikakauskirja, Vol. 103, No. 3. 

Stark, Eija 2011: Köyhyyden perintö. Tutkimus kulttuurisen tiedon sisällöistä ja jatkuvuuksista suomalaisissa elämäkerta- ja sananlaskuaineistoissa. Helsinki: SKS.

Tarkka, Lotte 2012: The Sampo. Myth and Vernacular Imagination. Teoksessa Mythic Discourses. Studies in Uralic Traditions (toim. Frog, Anna-Leena Siikala & Eila Stepanova). Helsinki: FLS.

Weber, Max 1980: Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Suomentanut Timo Kyntäjä. Helsinki, Porvoo: WSOY.

Zipes, Jack 2006: Why Fairy Tales Stick: The Evolution and Relevance of a Genre. New York – London: Routledge.

  

Eija Stark on Helsingin yliopiston folkloristiikan dosentti. Hän työskentelee tutkijana Åbo Akademissa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Vapaa-aikanaan hän seuraa suomalaista kestävyysurheilua joko paikan päällä kisakatsomossa tai television välityksellä