Isoäiti Rubinan perhe asuu Turussa, Ahvenanmaalla ja Tukholmassa. M/S Viking Grace matkalla kohti Turun satamaa. Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0

Paikoiltaan siirtyvä muisteleminen

Helmi Järviluoma-Mäkelä

 

Ilman muistia olemme kaikkialla emmekä missään… Ilman muistia kaikki paikat ovat yhtäläisiä ja vieraita.” (Rubinstein 2005, 112, käännös HJ.)

Vuonna 2013 tein ikimuistoisen vierailun ahvenanmaalaiseen omakotitaloon. Minut oli kutsuttu kyläilemään perheeseen, jota voi hyvin syin kutsua ylirajaiseksi. Kutsuja oli perheen isoäiti Rubina*, joka on syntynyt Pakistanissa, mutta muuttanut kansainvälistä uraa rakentaneen aviomiehensä rinnalla muutaman vuoden välein eri maihin ja maanosiin.

Korona-Suomi on tehnyt huikean digiloikan, ja asutamme zoomeinemme digitaalista avaruutta lähes taukoamatta. Seitsemän vuotta sitten tilanne oli vielä toinen. Niinpä Ahvenanmaalla käydessäni ällistelin sitä, että kyläpaikkani olohuoneen pöydällä oli Skype koko ajan auki. Suurimman osan aikaa pöydällä puhuva pää oli Rubinan tyttären eli ahvenanmaalaisen Azizahin* uusi pakistanilainen aviomies. Tämä uusperheen isä ei ollut vielä saanut lupaa muuttaa Suomeen ja asui Pakistanissa. Hänen ”päänsä” oli kuitenkin läsnä kaikissa perheen touhuissa ja keskusteluissa.

Tutustuin Rubinaan osallistavan Kuuluvaks!-hankkeen tiimoilta vuosina 2002–2005. Musiikkietnografisen hankkeen osallistujina ja osallistajina toimivat Turun yliopiston musiikkitieteen opettajat ja opiskelijat sekä Suomen Punaisen Ristin Turun vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijat. (Ks. esim. Järviluoma ja Leppänen 2004.) Rubina oli tullut Suomeen turvapaikanhakijana 2000-luvun alussa. Hän sai pitkän odottelun jälkeen oleskeluluvan Suomeen humanitaarisen suojelun perusteella. Vuosien kuluessa välillemme kehkeytyi ystävyyssuhde (ks. lisää Järviluoma 2010, 253).

Nomadisten vuosien aikaan Rubinan perheen neljä lasta olivat liikkuneet mukana, ja he olivat kaikki päätyneet Pohjoismaihin. Ahvenanmaan-retkeni aikoihin Rubina asui puoliksi tyttärensä Azizahin luona, puoliksi poikansa Nabeelin* perheen luona Tukholmassa, mutta vietti myös jonkin verran aikaa Turun kodissaan. Hänen elämänsä oli hyvin liikkuvaista, ja hän joutui viettämään paljon aikaa Suomen ja Ruotsin väliä seilaavilla risteilylaivoilla.

Otaksuin, että perheellä on jatkuva, tanakka mediasilta Aasiaan. Olettamus viritti uteliaisuuteni, joka kumpusi paitsi musiikkietnografisesta Kuuluvaks!-hankkeesta myös pitkäaikaisesta kiinnostuksestani paikan, aistien ja sosiaalisen muistelemisen suhteisiin. Minua alkoi kiinnostaa mediamuistin suhde muihin ylirajaisen sosiaalisen muistelemisen muotoihin. Millaisia vaikutuksia äärimmäisellä digitalisoitumisella oli perheen musiikillisiin muistoihin? Ihmettelin myös, miksi perheen valokuvat ja muut visuaaliset muistot oli säästetty pitkien nomadisten vuosien ajalta, mutta musiikkiin liittyvistä konkreettisista muistoesineistä oli luovuttu.

Vähänpä tiesin

Antropologi Liisa Malkki on todennut, että jos tutkija jäljittää vain ”syntymäpaikkoja” ja syntyperäisyyden eri asteita, hän sokeutuu niille moninaisille siteille, joita ihmiset luovat paikkoihin asuen, muistellen ja kuvitellen (Malkki 1992, 38).

Tämän huomasin selkeästi itsekin lähestyessäni samaa perhettä uudelleen hieman eri vinkkelistä – tällä kertaa tutkimuksen teko mielessäni. Suuntasin tekemään ryhmähaastattelua Tukholmaan, kun vuosi oli kulunut vierailustani ahvenanmaalaisessa talossa. Nyt tutkimani isoäiti Rubina olikin läsnä toisen lapsensa Nabeelin perheessä. Mediasilta Pakistaniin oli paljon hauraampi. Ymmärsin, että aiemmin ihmettelemäni tilanne oli väliaikainen: kun Azizahin uusi pakistanilainen aviomies oli saatu Ahvenanmaalle, tarve 24/7-Skype-yhteydelle poistui. Nabeelin tuore vaimo toki oli Skypen kautta yhteyksissä omien sukulaistensa kanssa Pakistaniin, mutta harvakseltaan.

Ryhmähaastattelu on oiva keino tutkia sosiaalista muistelemista. Minulle rakentui moniulotteinen kuva perheen eri jäsenten suhteista paikkoihin ja musiikkiin eri aikoina Tukholman ryhmähaastattelun kuluessa, yhdessä muistellen. Kävi ilmi, että Rubinan lasten, tukholmalaisen Nabeelin ja ahvenanmaalaisen tyttären Azizahin musiikillisissa muistoissa Pakistanin merkitys oli tällä haavaa olematon. Olin jotenkin sortunut Malkin kuvailemaan kansallisuuden harhaan – Ahvenanmaalla, Azizahin keittiössä olin kokenut eläväni tiiviissä pakistanilaisessa kuplassa. Nyt paljastui, että esimerkiksi Azizahilla ei ollut juurikaan muistoja lapsuudestaan Afrikassa ja Pakistanissa, mutta Intian hän muisti elävästi. Suurimman osan nuoruuttaan Azizah ja Nabeel olivat käyneet koulua Ruotsissa. Nabeelille Music Television ja globaali rap-kulttuuri olivat hyvin tärkeitä; Azizahille esimerkiksi Abba-musikaali ja Intiassa opitut koululaulut.

Tutkijana toki muistin esimerkiksi Pekka Suutarin tutkimat ruotsinsuomalaiset, joiden eri sukupolville Suomi ja sen kulttuuri merkitsivät eri asioita, eivätkä ne todellakaan aina olleet yhtä merkityksellisiä. Ryhmähaastattelussa esiin tulleet muistelut perustuivat, toden totta (kuten Malkkikin huomauttaa), hyvin moninaisille siteille, joita sisarukset olivat elämänsä varrella eri maissa luoneet.

Vierailuani edeltävänä päivänä Nabeel olikin kehottanut äitiään heittämään CD-levyt pois, sillä kaikki musiikki oli joka tapauksessa kuultavissa tietokoneen kautta. Rubina oli tehnyt työtä käskettyä. Digisiivouksella oli seurauksensa. Tunsin syyllisyyttä, sillä siivous oli ainakin osittain tehty vierailuni takia. Tuntui siltä, että Rubinalle loikka tapahtui hieman liian äkkiä. En ollut koskaan nähnyt hänen oma-aloitteisesti aloittavan Skype-puhelua, eikä hänellä ollut älypuhelinta. CD-levyt olivat koteloineen ja kuvineen hänelle kaikista puheista huolimatta merkityksellisiä, ja ennen kaikkea: hän osasi käyttää CD-soitinta. Tietokoneen musiikkilähteitä hän ei osannut käyttää. Ainakin osa hänen musiikillisesta toimijuudestaan meni levyjen mukana roskakoriin.

Samaan aikaan Rubina saattoi olla ylpeä siitä, että on ”moderni”: hän seuraa musiikin digitalisaatiota ja on siten osa perhettään uudessa kodissaan. Tuore miniä ja Rubina tähdensivätkin, että pakistanilaisuus ei elä tavaroissa. He korostivat, että ”kaikki säilyy muistissa”. Heidän ruumiistaan ja mieltään menneisyys rikastaa ilman teknologisia apuvälineitä, mutta myös niiden avulla.

Perheenjäsenten musiikillinen muistelu liittyi moniin elettyihin ja muisteltuihin paikkoihin. Kannattaa ottaa huomioonkirjallisuudentutkija Isabel Hovingin ajatus, että muodikas nomadismin ja paikasta irrottautumisen poetiikka saattaa pahimmillaan johtaa etnosentriseen paikan merkityksen kieltämiseen. Ylirajainen koti on kuitenkin huokoinen, muistin ja paikan suhteet ovat kaukana yksinkertaisista.

* Nimet on muutettu perheen yksityisyyden säilyttämiseksi.

Kirjallisuus

Hoving, Isabel 2001: Tropes of Women’s Exile. Violent Journeys and the Body’s Geography. In Praise of New Travelers. Reading Caribbean Migrant Women Writers. Cultural Memory in the Present Series. Stanford: University of Stanford Press.

Hyltén-Cavallius, Sverker 2012: Memoryscapes and mediascapes: musical formations of pensioners in late 20th-century Sweden. Popular Music Vol. 31/2: 279–295.

Järviluoma, Helmi 2020: “Dis-placement”, Aging, and Remembering: Case Study of a Transnational Family. Grenier, Line & Fannie Valois (Eds), A Senior Moment: Cultural Mediations of Memory and Ageing, 165–194. Transcript publications. Aging Studies Vol. VII.

Järviluoma, Helmi 2010: Podetko ystävyyttä? Etnografia ja biofilian haaste. Jyrki Pöysä & Helmi Järviluoma & Sinikka Vakimo (toim.), Vaeltavat metodit, 234–257. Kultaneito VIII. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain seura.

Järviluoma, Helmi ja Taru Leppänen 2004: “Jos metsään haluat mennä nyt”: osallistava musiikkietnografia ja eksymisen metodologia. Kulttuurintutkimus 3: 34–41.

Malkki, Liisa 1992: National Geographic: The Rooting of Peoples and Territorialization of National Identity among Scholars and Refugees. Cultural Anthropology, Vol. 7, No. 1, Space, Identity, and the Politics of Difference. Feb.: 24–44.

Rubinstein, Nora 2005: Psychic Homelands and the Imagination of Place. A Literary Perspective. In Rowles, Graham D. & Habib Chaudhury eds., Home and Identity in Late Life. International Perspectives, 111–142. New York: Springer Publishing Company.

Suutari, Pekka 2000: Götajoen jenkka. Tanssimusiikki ruotsinsuomalaisen identiteetin rakentajana. Helsinki & Tukholma: Suomen Etnomusikologinen Seura & Ruotsinsuomalaisten arkisto.

 

Helmi Järviluoma on Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professori ja Euroopan tutkimusneuvoston rahoittaman varttuneen tutkijan projektin Aistitut elinympäristöt muutoksessa vastuullinen johtaja. Hän toimii myös viisivuotiaan kultaisennoutajan henkilökohtaisena palvelijana.