Joseph Alanen (1885–1920): Tauti ja kuolema. Kansallisgalleria, kuvankäsittely Kalevalaseura

Korona on tarttunut kieleen

Ulla Piela

 

Kaikkialle maailmaan levinnyt korona ei ole vain lääketieteellisesti todettu virusinfektio ja fysiologinen terveysongelma. Yli vuoden ihmisiä ja yhteisöjä riivanneena tautina ja vakavana terveysuhkana se on vaikuttanut kaikkien elämään, olipa sen sairastanut tai ei. Suurin osa meistä kokee taudin rajaavan ja kaventavan arkea ja siihen normaalisti liittyviä valinnanmahdollisuuksia. Se on jättänyt jälkensä myös sanastoomme: puhumme turvaväleistä, liikkumis- ja oleskelurajoituksista, eristämisestä, etätyöstä, testaamisesta, altistumisesta, käsienpesusta, tartunnoista, tartuntaryppäistä, karanteenista, kriisistä, pandemiasta, suluista ja sulkemisesta. Ilmaukset taistelu, torjunta ja suojautuminen koronaa vastaan sekä muun muassa virusmuunnos, koronavilkku, -rokous ja -todistus ovat jokapäiväisiä.

Korona on siis tarttunut kieleen ja vaikuttanut ajatteluun, puheeseen ja toimintoihin. Kielennämme päivittäin sen herättämiä tunteita ja vaikutuksia sekä omassa että muiden arjessa. Se muovautuu ja muuttuu ihmisten välisissä keskusteluissa, viranomaisten ja poliitikkojen puheissa, mediassa, somessa, mitä erilaisimmissa kanssakäymisissä ja saa samalla monenlaisia merkityksiä. Siitä on tullut yhteisöllinen ilmiö, vuorovaikutuksessa muiden kanssa merkityksiä saava kulttuurinen konstruktio, jolla on menneisyys ja tulevaisuus.

Useimmilla sairauksilla on fysiologiset syynsä ja seurauksensa. Ennen muuta ne ovat kuitenkin subjektiivisia ja kokemuksellisia olotiloja, joiden henkilökohtaiseen tulkintaan ja merkityksenantoon vaikuttavat kulttuurin ja yhteisön erityispiirteet. Itse asiassa kaikki sairaudet saavat yhteisöllisesti jaettavan merkityksen vasta kielessä. Näin sairauksista ja taudeista, niiden aiheuttamista oireista, kivuista ja muista haitoista tulee myös helpommin käsiteltäviä, hoidettavia ja ymmärrettäviä.

Sairaus tsunamina, demonina, vihollisena

Sairauksia ja tauteja on tutkittu yhteisöllisenä ja kulttuurisena kysymyksenä jo jonkin aikaa. Moderni kulttuurinen terveystutkimus on parhaimmillaan laajaa ja monitieteistä: siihen osallistuvat sosiologien ohella kulttuurin-, perinteen-, kirjallisuuden-, taiteen- ja historiantutkijat.1 Näissä tutkimuksissa mielenkiinnon kohteena ovat terveyden ja sairauden yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen määrittyminen sekä sairastamiseen liittyvät inhimilliset kokemukset ja niiden sosiaaliset ja kulttuuriset seuraukset. Olennaisia ovat ihmisten omat käsitykset, tulkinnat ja kertomukset terveyden ja sairauden kokemuksistaan: niiden kerrotut merkitykset.

Kun sairauksia tarkastellaan ihmisten välisessä kommunikaatiossa merkityksellistyvinä ilmiöinä, metaforisella kielellä on tärkeä rooli. Vaikka metaforien avulla käsitellään vaikeita ja abstrakteja ilmiöitä, kuten sairautta tai kuolemaa, ne ilmentävät konventionaalista kieltä ja ajattelutapaa. (Könönen 2020; Onikki 1992, 34.) Altzheimerin tautiin liittyvissä metaforissa sairaus kuvataan usein mysteerinä, jotka heijastavat ihmiskunnan kauhistuttavimpia pelkoja. Se rinnastetaan mm. epidemiaan, vitsaukseen, kriisiin ja käsiin räjähtävään aikapommiin. Myös luonnonmullistuksiin viittaavat vertauskuvat, kuten ”hiljainen tsunami” tai ”nouseva hyökyaalto” ovat tavallisia. Sairaus virittää mieliin myös myyttistä kuvastoa: se nähdään metafyysisenä hirviönä, ”vuosisadan demonina”, jota vastaan pitää taistella. ”Näiden hirviöiden juuret löytyvät syvästä kulttuurisesta pelosta salakavalia tunkeutujia kohtaan, jotka varastavat meidät itseltämme”, kirjoittaa Maija Könönen. Alzheimerin tautiin liittyy myös kauhufilmien kuvastoa: sairastuneita kutsutaan milloin ”eläviksi kuolleiksi” ja ”zombeiksi”, milloin ”alemmiksi kädellisiksi” tai ”vihanneksiksi”. (Könönen 2020.)

Kukaan meistä ei ole voinut olla huomaamatta koronan vaikutusta myös poliitikkojen kieleen. Elisa Eskelinen on tutkinut kandidaatintutkielmassaan metaforia suomalaisten poliitikkojen koronaa käsittelevissä tviiteissä keväällä 2020. (Eskelinen 2021).2 Lakoffin ja Johnsonin (1980) metaforateoriaa hyödyntäen hän havaitsi, että yleisempiä olivat hallitusta elollistavat eli personifikaatioon liittyvät metaforat. Niissä hallitus yksittäisen ihmisen tavoin päättää, suosittaa, kuuntelee sekä eristää Suomen maakunnat toisistaan. Toiseksi yleisimpiä olivat kilpailu- ja sotametaforat, joiden perusteella syntyy kokoava metafora ”Korona on vihollinen”. Kolmanneksi eniten oli säiliömetaforia. Niissä kriisistä rakentui kuva säiliönä, jonka sisällä ollaan ja josta päästään – onneksi – joskus tulevaisuudessa ulos. Tviiteissä oli myös spatiaalisia metaforia, jotka Eskelisen mukaan kertovat ajan hahmottamisesta suhteessa koronaan: korona on väistämättä ajan ja asioiden keskiössä ja siksi merkityksellinen. Matkametaforat viestivät, että “Koronasta selviytymien on matka”. Yhteenvetona näistä ja muutamista muista koronatviittien metaforista Eskelinen tiivistä niiden merkityksen: ”Korona on epätoivottava vihollinen, joka jättää jälkeensä tuhoa. Korona on nykyhetken keskiössä, ja olemme kriisin sisässä, josta ulospääsy ja selviytyminen tapahtuu tien kautta matkaamalla”. – Näin varmasti moni meistä tuntee.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti Koronakevät-muistitietokeruun 12.3.–16.9.2020.3 Vastauksia tuli 340 ja kuvia 309. Ne on arkistoitu SKS:n arkistoon, mutta valitettavasti en ole päässyt lukemaan niitä – koska korona! Kilpailusta laaditun tiedotteen mukaan aineisto kuvaa monipuolisesti suomalaisten kokemuksia ja ajatuksia koronapandemiasta.4 Huomionarvoista aineistossa on pandemian synnyttämät tunteet: toistuvia teemoja ovat syyllisyyden, syyllistämisen ja häpeän tunteet. Vastaajat kirjoittivat myös epätietoisuuden ja eristäytymisen aiheuttamasta ahdistuksesta sekä läheisiin kohdistuvasta ikävästä ja huolesta. Pandemian keskelläkin valmistuttiin oppilaitoksista, rakastuttiin, mentiin naimisiin, erottiin ja haudattiin läheisiä. Vaikeuksista huolimatta on jumpattu, ulkoiltu, retkeilty. Moni innostui lukemisesta, äänikirjoista, leipomisesta ja neulomisesta. ”Yhteisen vihollisen koettiin lisänneen yhteisöllisyyttä ja vastuuntuntoa, mutta toisaalta se on myös herättänyt kriittiseen itsetutkiskeluun ja arvomaailman puntarointiin”, todetaan tiedotteessa.

Olisi todella toivottavaa, että SKS:n Koronakevät-aineisto ja mahdollisesti muidenkin tahojen keräämät epidemiaa käsittelevät muistitietoaineistot päätyisivät tuoreeltaan monitieteisesti tutkijoiden pöydille – hyvä jos ovat jo päätyneet! Juuri tämäntyyppiset aineistot, jotka kertovat ihmisen omakohtaisista terveydentilan, yhteiskunnan ja kulttuurin välisistä yhteyksistä edesauttavat modernia kulttuurista terveystutkimusta. Tautien ja sairauksien tarkasteleminen yhteisöllisinä ja kulttuurisina ilmiöinä nostaa esiin ihmisten omat käsitykset sairastamiseen liittyvien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden, instituutioiden ja laitosten käytännöistä, mahdollisuuksista, tasosta ja halusta hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti.

 

Viitteet

 

1 Muun muassa monografiat Honkasalo 2008, Naakka-Korhonen 1997; Piela 2010 sekä artikkelikokoelmat Honkasalo & Salmi (toim.) 2012 sekä Ahlbeck, Lappalainen, Launis, Tuohela, ja Westerlund (toim.) 2021.

2 Ks. myös miten koronasta ja sen vaiheista puhuttiin mediassa kevään ja kesän 2020 aikana ja miten epidemia suhteutettiin muihin kulkutauteihin: http://www.tiedejaedistys.fi/images/Pdf-tiedostot/TE-2020-4-434-440-Hakosalo-Makila-netti.pdf

3 https://www.finlit.fi/fi/arkisto/vastaa-keruisiin/koronakevat#.YC6eGZMzau4

4 https://www.finlit.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/etatoita-eristaytymista-ja-kasienpesulauluja-korona-mullisti-suomalaisten#.YC6f5JMzau4

Kirjallisuus

Ahlbeck, Jutta, Lappalainen, Päivi, Launis, Kati, Tuohela, Kirsi ja Westerlund, Jasmine (toim.) 2021: Kipupisteissä. Sairaus, kulttuuri ja modernisoituva Suomi. UTU, Turun yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8350-6

Eskelinen, Elisa 2021: Metaforat suomalaispoliitikkojen koronaa käsittelevissä tviiteissä. Suomen kielen kandidaatintutkielma. Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-202102091136.pdf

Hakosalo, Heini ja Mäkilä Annastiina 2020. Epidemiahistoria mediassa kevään ja kesän 2020 aikana. https://tutkijaliitto.wordpress.com/2021/01/29/epidemiahistoria-mediassa-kevaan-ja-kesan-2020-aikana/

Honkasalo, Marja-Liisa 2008. Reikä sydämessä. Sairaus pohjoiskarjalaisessa maisemassa. Osuuskunta Vastapaino, Tampere.

Honkasalo, Marja-Liisa & Salmi, Hannu (toim.) 2012: Terveyttä kulttuurin ehdoilla. Näkökulmia kulttuuriseen terveystutkimukseen. Turku: K&H-kustannus.

Könönen, Maija 2020: Onko väliä miten muistisairaista puhutaan? – Lääkärilehti 34/2020, 1588 – 1589. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/nakokulmat/onko-valia-miten-muistisairaista-puhutaan/?public=b5967414a21bebf053a9ded26ae558b6

Lakoff, George – Johnson, Mark 1980: Metaphors we live by. Chicago: The University of Chicago press.

Naakka-Korhonen, Mervi 1997. Vaivasta taudiksi. Lapamatoon liittyvä kansanparannus erityisesti pohjoiskarjalaisen aineiston valossa. SKS, Helsinki.

Onikki, Tiina 1992: Paljon pystyssä. – Lauri Harvilahti, Jyrki Kalliokoski, Urpo Nikanne & Tiina Onikki (toim.), Metafora. Ikkuna kieleen, mieleen ja kulttuuriin, 13–32. Helsinki, SKS.

Piela, Ulla 2010: Kansanparannuksen kerrotut merkitykset Pohjois-Karjalassa 1800- ja 1900-luvuilla. Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Educations, Humanities, and Theology 8. University of Eastern Finland. Joensuu 2010. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/9892/urn_isbn_978-952-61-0208-5.pdf

 

Kuva: Kansallisgalleria, tekijänoikeusvapaa

 

FT Ulla Piela on kansanomaisiin terveys- ja sairauskäsityksiin sekä Kalevalan kulttuurihistoriaan perehtynyt perinteentutkija Helsingistä.