Avainsana: kekrinpäivän tunnustuspalkinnot

Kalevalaseura palkitsi Sakari Kukon ja seitsemän muuta kulttuuriperinnön alalla ansioitunutta tietäjää ja taitajaa

Kalevalaseuran hallitus on myöntänyt Kekrinpäivän tunnustuspalkinnot suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneille tutkijoille, taiteilijoille ja asiantuntijoille. Palkinnot, yhteensä 10 000 euroa, jaettiin Kalevalaseuran kekrinpäivän seminaarissa Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa 29. lokakuuta. Muusikko ja säveltäjä Sakari Kukolle myönnettiin palkinto 50 vuotta kestäneestä urasta musiikin parissa. Hänen musiikilliseen tuotantoonsa sisältyy jazzia, kansanmusiikkia, lastenmusiikkia ja rockia. Tunnetuin Kukon yhtyeistä… Lue Kalevalaseura palkitsi Sakari Kukon ja seitsemän muuta kulttuuriperinnön alalla ansioitunutta tietäjää ja taitajaa »

Pekka Kuusistolle Kalevalaseuran erikoispalkinto

Kalevalaseura-säätiö on myöntänyt viulisti, muusikko Pekka Kuusistolle 5 000 euron Kekrinpäivän erikoispalkinnon hänen ansioistaan rajoja rikkovana muusikkona ja taiteilijana. Pekka Kuusisto (s. 1976) on välittömyydellään ja huikealla osaamisellaan lumonnut kuulijansa niin maailman metropolien konserttikeskuksissa kuin kapakoissa ja pikkukylien tuvissa. Hän on hurmaava muusikko, edelläkävijä ja näkijä, jonka muusikontyön lähtökohtana ovat kaikki musiikit ja taidealat lajityypeistä… Lue Pekka Kuusistolle Kalevalaseuran erikoispalkinto »

Kalevalaseura palkitsi yhdeksän kulttuuriperinnön alalla ansioitunutta henkilöä

Kalevalaseuran hallitus on myöntänyt Kekrinpäivän tunnustuspalkinnot yhdeksälle suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneelle tutkijalle, taiteilijalle ja asiantuntijalle. Palkintokategorioita on kolme: ansioituneet tutkijat ja taiteilijat, nuoret tutkijat ja taiteilijat sekä perinteentaitajat ja -tallentajat. Palkinnot jaettiin Kalevalaseuran kekrinpäivän seminaarissa Espoossa Suomen luontokeskus Haltiassa 31. lokakuuta. Palkinnon merkittävästä työstä tieteen, taiteen ja kulttuurin alalla saivat fil. tri Elke… Lue Kalevalaseura palkitsi yhdeksän kulttuuriperinnön alalla ansioitunutta henkilöä »

Kalevalaseura palkitsi kymmenen kulttuuriperinnön alalla ansioitunutta henkilöä

Kalevalaseuran hallitus on myöntänyt Kekrinpäivän tunnustuspalkinnot kymmenelle suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneelle tutkijalle, taiteilijalle ja asiantuntijalle. Palkinnot jaettiin Kalevalaseuran kekrinpäivän seminaarissa Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26. lokakuuta. Tanssija-koreografi, akateemikko Marjo Kuuselalle myönnettiin palkinto arvokkaasta työstä taiteen ja kulttuurin alalla. Kuusela on pitkällä ja monipuolisella urallaan risteillyt mutkattomasti tanssin eri lajien välillä. Tieteen parista Kalevalaseura palkitsi… Lue Kalevalaseura palkitsi kymmenen kulttuuriperinnön alalla ansioitunutta henkilöä »