Maisema ja kulttuuriperintö
Huom! Artikkeliabstraktien viimeinen jättöpäivä on 28.2.2025. Lähetä abstrakti Niina Hämäläiselle osoitteeseen niina.hamalainen@kalevalaseura.fi.
Mikä on maisema? Aiemmin maisema miellettiin passiiviseksi, mutta nykyään erityisesti kulttuuriperintödiskurssissa korostetaan maiseman toiminnallisuutta (Smith 2006, 77–78). Maantieteilijä Denis Cosgrove luonnehtii ”maisemaa” ideologian muovaamaksi ”näkemistavaksi” (1984, 46). Maailmaa esitetään kartoittamalla ja kuvaamalla, ja sekä konkreettiset että abstraktit maisemat ovatkin olleet keskeisessä roolissa kansallisen ja etnisen identiteetin rakentamisessa. Tyypillisesti nämä maisemat ovat symbolisesti latautuneita ja niiden koetaan edustavan kansakunnan ominaisuuksia.
Maisemat eivät kuitenkaan vain ole kulttuuriperintöä, niiden avulla aktiivisesti tuotetaan kulttuuriperintöä (Smith 2006).
Moniaistiset maisemat
Suomalaisuutta on rakennettu itä- ja länsisuomalaisuuden selvästi erilaisilla maisematyypeillä. Esimerkiksi Karjalan maisemilla on ollut perustavanlaatuinen merkitys suomalaiskansallisessa rakennusprojektissa (Sihvo 1973), kun taas Lounais-Suomen saaristomaisemalla oli suuri symbolinen merkitys suomenruotsalaisen identiteetin tuottamisessa. ”Suomalaista” maisemaa on muokannut myös kulttuurin ja luonnon vastakkainasettelu, ja tässä asetelmassa karjalais- ja saamelaisalueet on usein tulkittu villeiksi erämaiksi ja siksi oudoiksi (ks. ibid.; Soikkeli 2021; Magga 2007). Kansakuntien identiteetin osina ”kansalliset” maisemat ikonisoituvat ja toistuvat esimerkiksi populaarikulttuurissa (Edensor 2002, 40).
Vaikka maiseman on pitkään katsottu tarkoittavan jotain kaukaa havaittua ja näköaistiin liittyvää, maiseman tutkimukseen on myös konkreettisempia lähestymistapoja. Maisemien kohtaaminen paikan päällä on pohjimmiltaan moniaistinen kokemus, jossa äänillä tai haju- tai tuntoaisteilla voi olla yhtä tai jopa voimakkaampi vaikutus maiseman havaitsemiseen kuin näkemisellä. Arjessa maisemat koetaan ensisijaisesti aistinvaraisuuden ja kehollisen liikkeen kautta (Tilley 1994; Ingold & Vergunst 2008).
Näkymättömät, kerrotut ja rituaaliset maisemat
Maisemat ovat myös ”näkymättömiä” mielikuvituksen, muistin, myyttisen ja henkilökohtaisen vuorovaikutuksen muovaamia paikkoja (Ryden 1993; Piela & Kauppi toim. 2020). Maisemat ovat siten aina myös ”kerrottuja” ja rituaalisia. Paikkaan liittyvät tarinat toimivat oppaina tai karttoina ympäristöön, mutta ne myös ylläpitävät moraalisia ja sosiaalisia arvoja (Gunnell 2009). Kollektiivinen ja yksilöllinen muisti kiinnittyvät maisemiin, mutta samalla muisti rakentaa maisemia fyysisesti ja symbolisesti. Kun muistin ja maiseman risteyskohta arvotetaan erilaisten poliittisten, taloudellisten, kulttuuristen ja sosiaalisten prosessien kautta, maisemat ymmärretään ja toistetaan kulttuuriperintönä (Smith 2006).
Tässä vuosikirjassa tutkimme maiseman toiminnallisuutta: erilaisia tapoja, joilla maisema koetaan, esitetään ja tuotetaan symbolisesti ja käytännössä. Maisemat aktuaalistuvat erilaisissa projekteissa ja prosesseissa niin suhteessa ihmisen toimintaan ja käsityksiin kuin yhteydessä toisiinsa. Erityisesti toivomme vuosikirjaan artikkeleja maisemista kulttuuriperintönä, ideologiana ja kokemuksena. ”Maisema” ei tarkoita vain maaseutua tai ”luontoa”, vaan myös sitä, miten ihmiset suhtautuvat rakennettuun ympäristöön. Ovatko kaupunkiasutukset suomalaisessa kontekstissa kulttuuriperintömaisemia? Missä määrin tunnemaisemat tai virtuaaliset ja utopistiset maisemat vaikuttavat suomalaisuuden määrittelyyn (laajemmassa merkityksessä)? Millaisia perinnöllistämisprosesseja ikoniset suomalaiset maisemat ovat käyneet läpi?
Kaksikielinen vuosikirja 105
Vuosikirja 105 on kaksikielinen ja toivomme artikkeleja sekä suomeksi että ruotsiksi. Lähetä yhden sivun mittainen abstrakti ja siihen liittyvät kolme asiasanaa Niina Hämäläiselle (niina.hamalainen@kalevalaseura.fi) viimeistään 28.2.2025. Hyväksytyistä abstrakteista tiedotetaan maaliskuun lopulla. Käsikirjoitusten viimeinen jättöpäivä on 31.12.2025. Käsikirjoitusten sopivuus vuosikirjaan arvioidaan vielä ennen tieteellistä vertaisarviointia.
Kirjan toimittavat Niina Hämäläinen ja Susanne Österlund-Pötzsch. Kalevalaseuran vuosikirja on vertaisarvioitu julkaisu, joka on ilmestynyt vuodesta 1921. Vuosikirjan kustantaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja se ilmestyy myös verkkokirjana SKS:n avoimen tieteen julkaisusarjassa.