Kalevala ja eurooppalainen eeposperinne ennen ja nyt

Euroopan kulttuuriperintötunnus

Opetus- ja kulttuuriministeriö on Museoviraston esityksestä valinnut Kalevalan Suomen seuraavaksi Euroopan kulttuuriperintötunnuksen (European Heritage Label) hakijaksi. Tunnukset pyrkivät edistämään eurooppalaisten tietämystä yhteisestä, monimuotoisesta kulttuuriperinnöstä sekä vahvistamaan kulttuuriperinnön saavutettavuutta, myös digitaalisesti. Tunnus toimii lisäksi kulttuuriperintömatkailun innoittajana. Päähakijana on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hankkeen ja sen laajan temaattisen verkoston välisenä kokoavana tahona on Kalevalaseura-säätiö. Hakemus lähetettiin Euroopan komissiolle 1.3.2023, ja päätöstä odotetaan kevääksi 2024.

Hakemus laadittiin yhteistyössä Kalevalaan ja karjalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriperintöön erikoistuneiden toimijoiden kanssa. Myös mahdollisen tunnuksen hyväksymisen jälkeen aloittava hanke suunnitellaan laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa – tavoitteena on mahdollisimman avoin ja osallisuutta tukeva prosessi, jossa hyödynnetään myös ajankohtaista kriittistä Kalevala-tutkimusta ja -keskustelua sekä digitaalisia menetelmiä ja kaikille avoimia digitaalisia aineistoja. 

Hankkeen päämäärät: Eeppinen kaleidoskooppi

Kalevala on julkaisemisestaan lähtien toiminut tieteen, taiteen ja kulttuurin innoittajana ja sitä on hyödynnetty myös suomalaisuuteen liittyvissä kiistoissa ja keskusteluissa. Kalevala edustaa jatkuvasti ajassa muuttuvaa, moninaisille tulkinnoille avointa karjalaista ja suomalaista kulttuuriperintöä. Tunnukseen liittyvän pedagogisen ”Eeppinen kaleidoskooppi” -hankkeen tavoitteena on nostaa esiin, mitä kaikkea Kalevala on ja mitä se merkitsee 2020-luvulla. Lapsille ja nuorille suunnatun hankkeen aikana avataan karjalaista ja suomalaista kulttuuriperintöä ajankohtaisista näkökulmista: millaisia suhteita erilaisista taustoista tulevilla ihmisillä ja yhteisöillä on ollut Kalevalaan ennen ja nyt; entä millaisia tulkintoja Kalevalasta ja muista eurooppalaisista eepoksista voidaan tehdä esimerkiksi taiteen keinoin? Hankkeessa toteutetaan eri ikäisille eurooppalaisille nuorille suunnattuja tapahtumia ja työpajoja, joiden avulla heidät kutsutaan pohtimaan ja tulkitsemaan eurooppalaisten eeposten suhteita, itämerensuomalaista runolaulukulttuuria ja siihen liittyviä kielikysymyksiä sekä Kalevalan käyttöä eri aikoina ja merkityksiä tänä päivänä.

Kalevala ilmentää yleiseurooppalaisia aatevirtauksia ja eeposperinteitä. Esimerkiksi antiikin eepokset (Ilias, Odysseia) olivat Elias Lönnrotin esikuvia hänen laatiessaan Kalevalaa. Eepoksia ei Euroopan kulttuuriperintötunnuksen saaneiden kohteiden joukossa vielä ole. Valtaosa tunnuksen saaneista on aineellisia: museoita, arkeologisia kaivauksia ja muistomerkkejä. Kulttuuriperinnöt ovat lähtökohtaisesti monitulkintaisia; niihin tutustumalla ja perehtymällä opimme lisää itsestämme ja muista. Toivomme, että tunnuksen myötä herätetään myös Euroopan tasolla keskustelua eeposten elävästä perinnöstä.

Euroopan kulttuuriperintötunnus on mahdollisuus syventää Kalevalaan ja sen taustoihin liittyvää tietoa sekä kannustaa nuoria pohtimaan kulttuuriperintöä osana oman identiteettinsä muotoutumista. Tunnus tarjoaa tilaisuuden tuoda näkyväksi ja keskusteluun myös kulttuuristen vähemmistöjen ja karjalan kielen asemaa. Suomessa ja Venäjällä puhuttu karjalan kieli on uhanalainen, eikä sillä ole Suomessa virallisen kielen asemaa. Tunnuksen myötä hankkeessa lisätään myös suomalaisten tietoisuutta karjalankielisistä ja karjalaisuuden moninaisuudesta.

Kalevalan moniäänisyys ja ristiriitaisuus

Kalevalasta kulttuuriperintönä on puhuttava monikossa: kyse on Kalevalan monista kulttuuriperinnöistä. Kalevala ei nimittäin ole yksi versio tai tulkinta, eikä se ole vain menneisyyden eepos. Kalevala merkitsee yksilöille ja yhteisöille eri asioita; kulttuuriperintönä se on moniääninen ja myös ristiriitainen.

Kalevalan ensimmäinen laitos, ns. Vanha Kalevala (1835) perustuu pääosin vienankarjalaiseen aineistoon, mutta kansalliseepoksen aseman saanut Uusi Kalevala (1849) on lähdepohjaltaan paljon laveampi; sen aineistona on karjalaisia, suomalaisia ja inkeriläisiä runoja. Kalevalan aineistosta keskeinen osa on kerätty karjalaisilta, mutta Kalevalan saatua Suomessa merkittävän kansallisen aseman eepos on esitetty suomalaisena kulttuurina (ks. Kalevala on myös Karjalan tasavallan kansalliseepos). Kalevalan ilmestymisen jälkeen eeposta on käytetty lukuisin eri tavoin ja eri historiallisissa tilanteissa ilmentämään ja vahvistamaan suomalaisuutta.

Kalevala on myös osa maailmankirjallisuutta ja sillä on luonteva sijansa erityisesti eurooppalaisessa kulttuuriperinnössä, sillä sen sepittämisen taustalla vaikuttaneet aatehistorialliset ja esteettiset suuntaukset olivat eurooppalaisia. Käsillä olevassa hakuprosessissa Kalevalalle haetaan Euroopan kulttuuriperintötunnusta osana eurooppalaista eeposperinnettä ja sen kulttuurista kaikupohjaa.

Kysymys siitä, kenen kulttuuriperintöä Kalevala ensisijaisesti on, puhuttaa yksilöitä ja yhteisöjä. Käsityksiä Kalevalan omistajuudesta hämärtää eepoksen moninainen luonne: se on yhden tekijän luoma kaunokirjallinen teos, jonka aineistona on kansanrunomuistiinpanoja. Elias Lönnrot rakensi henkilöhahmot, loi juonikokonaisuuden sekä muokkasi runojen kieltä. Hänen tavoitteenaan oli julkaista yhtenäinen eeposrunoelma, jonka hän itse tulkitsi suomalaisten esihistoriaa heijastavaksi. Tästä johtuen Kalevala on monilla tavoin erilainen kuin sen lähteenä olevat kansanrunot. Mikäli tunnus myönnetään Kalevalalle, syventää se yhdessä pedagogisen hankkeen kanssa Kalevalan moninaisuuden ja nykykäytön ymmärtämistä, eurooppalaisten nuorten välistä vuoropuhelua sekä avaa myös karjalaista, suomalaista ja inkeriläistä runolaulukulttuuria osana eeposperinnettä.