Mikä on Kalevala?
Kalevala on suomalaisten ja karjalaisten kansalliseepos. Se on suomenkielisen kirjallisuuden käännetyin teos ja osa maailmankirjallisuutta. Kalevala on myös monikerroksinen yhdistelmä erilaisia suullis-kirjallisia aineistoja, maailmoja ja merkityksiä, ja sen vuoksi se pakenee yhtä määritelmää ja tulkintaa.
(Kuva: Johan Blackstadius: Väinämöinen kiinnittää kielet kanteleeseen, 1851. Vanhin Väinämöis-aiheinen taidemaalaus.)
Elias Lönnrotia on kutsuttu ammoin pirstaloituneen eepoksen kokoajaksi, kansanrunoudenkerääjäksi, kirjuriksi, luovaksi runoilijaksi ja laulajaksi. Todellisuudessa Kalevala on Lönnrotin runoelma ja 1800-luvun taideteos, vaikka sen lähdepohja on syvästi kansanomainen. Lönnrot loi eepoksen eriaikaisia ja toisistaan erilaisia kansanrunoja yhdistelemällä. Suomalais-karjalais-inkeriläisessä runokulttuurissa ei tunnettu eeposta, vaikka osa eeppisistä runoista on pituutensa ansiosta verrattavissa pienoiseepokseen.
Kalevala on Lönnrotin runoelma ja 1800-luvun taideteos, vaikka sen lähdepohja on syvästi kansanomainen.
Lönnrot pyrki esittämään kansanrunoja ja niiden merkityksiä kaupungissa elävälle koulutetulle yleisölle, jolla oli usein heikko suomen kielen ja rajantakaisen rahvaan kulttuurin tuntemus. Kirjallisen työskentelyn haasteena oli, miten hyödyntää rajantakaista runoperinnettä niin, että se on mahdollisimman uskollinen runokulttuurille mutta ymmärrettävissä sitä lukevalle eliitille.
Tähän yhtenäistämistyöhön Lönnrotilla oli hyvät edellytykset. Koulutuksensa ansiosta hän kuului nousevaan suomenmieliseen sivistyneistöön, mutta lähtökohdiltaan hän oli köyhän kyläräätälin perheen poika. Lönnrotin kotikieli oli suomi, ruotsin hän oppi koulussa. Toisaalta lääkärin ammatin harjoittaminen – Lönnrot toimi Kajaanin piirilääkärinä 30 vuotta – sekä lukuisat runonkeruumatkat Suomen ja Karjalan syrjäkylille veivät Lönnrotin muita ikätovereitaan lähemmäksi suomenkielistä kansanosaa, rahvasta, jota hän pyrki valistamaan monin tavoin.
Lue lisää
Avoin Kalevala
tarjoaa näkökulmia eepoksen kieleen, lähdeaineistona käytettyyn suulliseen runoperinteeseen sekä Elias Lönnrotin kirjalliseen toimitustyöhön, jonka keskeiset periaatteet ovat peräisin 1800-luvun aate- ja kulttuurihistoriasta.
Avoin Kalevala sisältää sananselityksiä, tieteellisiä kommentaareja ja laajempia kirjoituksia vuonna 1849 ilmestyneeseen Kalevalaan.
Suomen Kansan Vanhat Runot – SKVR
Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) julkaistiin 1908–1948, 1997 lähes kaikki arkistoihin tallennettu ja kirjallisista lähteistä löydetty kalevalainen runous. SKVR-tietokanta perustuu tähän teokseen.
Kalevalan kulttuurihistoria
Kalevalaseuran Kalevalan kulttuurihistoria -sivusto valottaa Kalevalan taustoja, joihin kuuluvat runonlaulajat, runonkerääjät ja Elias Lönnrotin valtava työ, mutta myös kansalliset ja poliittiset tulkinnat, joita siitä on tehty, ja kansalliseepoksen elämä taiteissa, tutkimuksessa ja populaarikulttuurissa. Monet instituutiot ja traditiot – uskonto, politiikka, koulut, tiedotusvälineet, järjestöt, yritykset – ovat hyödyntänet Kalevalaa julkisuuskuvassaan ja toiminnassaan. Kalevala-keskustelut liittyvät suomalaisen yhteiskunnan murroksiin, eri sukupolvien elämänkokemuksiin sekä eepoksen tulkintatraditioihin.
Matkalla Kalevalaan
Verkkojulkaisu kuuluu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran oppimisaineistoihin. Siinä esitellään viimeisimpiä tutkimustuloksia hyödyntäen Kalevalan kokoajan Elias Lönnrotin elämää ja työtapoja, periaatteita, joilla kansalliseepoksemme koottiin, miten nouseva kansallisuusaate ja eurooppalaiset virtaukset vaikuttivat Kalevalaan ja miten Kalevala näkyy tämän päivän keskusteluissa.
Elias Lönnrotin kirjeenvaihto
Elias Lönnrotin (1802–1884) kirjeenvaihto avaa ainutlaatuisen näkymän 1800-luvun suomalaisen oppisivistyneistön maailmaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisee kirjeiden faksimilet ja transkriptiot, joita on täydennetty kommentaarein. Kokoelman laajuus on noin 6 300 kirjettä, joista vajaa puolet Lönnrotin itsensä kirjoittamia, loput hänen vastaanottamiaan kirjeitä.
