Kalevalaseuran vuosikirjan hakemisto päivittyy
Päivitetty Hakemisto Kalevalaseuran vuosikirjoihin ilmestyy syksyllä 2024. Hakemiston Vuosikirja-sarjan osiin 1–85 laati Eija Hukka ja osiin 86–93 Cecilia af Forselles. Hakemistotyötä on jatkanut Maari Kallberg, joka on paneutunut osiin 94–102. Pyysimme Maaria kertomaan, millaista hakemistotyö on ja mitä ajatuksia se on herättänyt.
Kalevalaseuran vuosikirja on runsaudensarvi
Kevään 2024 aikana sain tehtäväkseni laatia hakemistot Kalevalaseuran vuosikirjoihin 94–102 eli yhdeksään viimeisimpään vuosikirjaan. Aiempien hakemistojen tapaan tein hakemistot sisällysluetteloista, henkilöistä sekä artikkelien aihesanoista. Artikkeleita kirjoissa oli kaikkiaan 135.
Ulla Piela kirjoittaa Kalevalaseuran vuosikirja 100 vuotta -artikkelissaan, että entisten ja nykyisten suomalaisten ja kielisukulaisten kansankulttuurin ja mentaliteetin kulttuurisia ilmenemismuotoja, merkityksiä ja tutkimusta on sadan vuoden aikana ehditty tarkastella kirjoissa laidasta laitaan ja perin pohjin. 2000-luvulla vuosikirjojen artikkeleissa näkyvät erilaiset kulttuuriset käytännöt ja diskurssit, joiden viitekehyksenä on perinnekulttuuri, alakulttuuri, maailmankuvan tutkimus, estetiikka tai esimerkiksi etiikka.
Hakemistourakkani vuosikirjat rakentuvat yhden teeman ympärille ja teemaa käsitellään monipuolisesti ja monialaisesti eri näkökulmista. Projektin aikana pohdinkin monesti, miten käsittämätön runsaudensarvi Kalevalaseuran vuosikirja on ja miten artikkelit kuitenkin jollain tavalla kytkeytyvät Kalevalaan tai siihen liittyviin tai siitä kumpuaviin teemoihin. Joskus reitti Kalevalaan on mutkainen, mutta kuitenkin löydettävissä.
Digilore?
Aiemmista vuosikirjoista hakemistot ovat laatineet Eija Hukka (1–85) ja Cecilia af Forselles (86–93). Edellisissä hakemistoissa pidettiin tärkeänä, että hakemistot oli laadittu artikkelien asiasisältöjen eikä yleisesti laadittujen asiasanastojen pohjalta, vaikka niidenkin laatimisessa asiasanastot ovat tietenkin olleet tärkeä apuväline.
Asiasanastot ovat viime vuosina kehittyneet hurjasti ja niitä kehitetään jatkuvasti. Tämä on tärkeätä, jotta joka hetki lisääntyvää valtavaa tietomäärää pystyisi edes jollain tavalla hallitsemaan ja tietoa etsivällä olisi tiedonetsintään käyttökelpoiset työkalut. Otinkin asiasanastoa laatiessa ohjenuoraksi ja standardiksi Yleisen suomalaisen ontologian eli YSO-sanaston. Tähän sanastoon on yhdistetty useita kulttuurintutkimuksen käytössä olleita sanastoja, kuten esimerkiksi KULO eli Kulttuurien tutkimuksen ontologia. Sanastoa täydennetään jatkuvasti. Uusia sanoja otetaan mukaan ja vanhoja päivitetään tai poistetaan. Keväällä 2024 sanastoon lisätyt sanat alkuperäiskansojen tieto ja jätinkirkot ovat varmasti tulevaisuudessa käyttökelpoisia Kalevalaseuran vuosikirjojen artikkelien kuvailussa.
Sanastoon on myös mahdollista ehdottaa puuttuvia käsitteitä. Sanaston ulkopuolisia sanoja käytin vain silloin, jos sanastosta ei löytynyt sopivaa sanaa. Ja voi olla mahdollista, että jossain vaiheessa nämäkin sanat tullaan lisäämään sanastoon. Yleensä sanastoihin otetaan mukaan perusteltuja ja vakiintuneita käsitteitä. Hauska esimerkki tällaisesta tietyn aikakauden sanasta, joka ei vakiintunut käyttöön eikä myöskään löydy sanastoista on digilore. Johtuu varmaan siitä, että internet ja erilaiset digitaaliset laitteet ovat niin olennainen osa elämäämme, ettei erillistä sanaa tarvita. Toisaalta internetin myötä on tullut uusia perinteen muotoja, kuten meemit, jotka sanastosta löytyvät.
Tekoäly renkinä
Asiasanoituksessa joutui tekemään monenlaisia kompromisseja esimerkiksi silloin, jos artikkelissa oli käytetty jotain tiettyä tarkkaakin käsitettä, mutta sanasto ohjasi käyttämään toista, vastaavaa käsitettä. Tällaisia sanoja, jotka itselleni aiheuttivat suurinta vaikeutta, olivat runonlaulu ja runonlaulajat. Olen tottunut käyttämään sanoista muotoa runolaulu ja runolaulajat, mutta taivuin käyttämään sanastossa käytettyjä muotoja. Sanaston ideana on juuri se, että tietoa haettaessa osattaisiin käyttää oikeita hakusanoja ja tieto löytyisi. Siksi sekä asiasanoitusta laatiessa, että tietoa haettaessa olemassa olevaa sanastoa kannattaa hyödyntää.
Tekoäly osoittautui varsin mielenkiintoiseksi ja käyttökelpoiseksi apulaiseksi asiasanoituksen laatimisessa. Käytin apunani Finto AI -tekoälypohjaista automaattista sisällönkuvailun palvelua, joka löytyy Finton sivuilta. Tämä kyseinen tekoälysovellus toimii YSO-sanaston pohjalta. Tekoäly onnistui monta kertaa hämmästyttämään älykkyydellään tarjoamalla termejä, joita itse en välttämättä tiennyt olevan olemassakaan. Toisinaan taas ihmettelin, miten tekoäly ei löytänyt ensinkään sopivia termejä. Tämäkin asia tulee varmasti kehittymään harppauksin eteenpäin lähitulevaisuudessa, mutta siihen, että tekoälyyn voisi täysin luottaa, on vielä matkaa.
Hakemistot: sisällysluettelo, henkilö- ja aihehakemistot
Kirjoittajia 135 artikkelilla oli laskutapani mukaan 126. Joillakin artikkeleilla oli useita kirjoittajia, joista osa oli kirjoittanut artikkelin myös yksin. Tuohon lukuun laskin ryhmätyönä tehdyn kirjoituksen yhdeksi kirjoittajaksi. Todellinen kirjoittajien määrä on siis isompi, ja moni kirjoittaja oli kirjoittanut useamman artikkelin. Tästä sisällysluettelohakemistosta löytyvät kirjoittajat ja artikkelien otsikot.
Henkilöhakemistoon kertyi lähes 3000 nimeä. Tässä periaatteenani oli, että henkilön nimi mainittiin leipätekstissä, lähdeviitteissä mainittuja nimiä en ottanut hakemistoon. Aiempien hakemistojen tapaan otin henkilöhakemistoon mukaan myös valokuvaajat ja artikkelien suomentajat. Aiemmasta poiketen henkilöiden etunimen tai etunimien alkukirjainten sijaan koko nimen. Aina artikkelissa ei mainittu henkilön etunimiä. Monet nimet ovatkin vakiintuneet käyttöön etunimien alkukirjaimien mukaan, vaikkapa esimerkiksi I. K. Inha. Etunimien etsinnässä pitikin välillä tehdä vähän salapoliisityötä, jossa apuna olivat Google ja Kansallisbiografia. Vain joitakin nimiä jäi hakemistoon pelkkien etunimien alkukirjainten varaan, kun en ollut täysin varma löysinkö oikean henkilön. Tässäkin yksinkertaiselta kuulostavassa asiassa kuin etunimien alkukirjainten korvaamisella kokonaisella nimellä oli oma pohdintaprosessinsa. Monista nimistä oli nimittäin teksteissä erilaisia kirjoitusasuja. Joidenkin tällaisten nimien kohdalle merkitsin vaihtoehtoisen kirjoitusasun sulkeisiin. Suomalaisten nimien kohdalla päädyin hakemistossa käyttämään sitä kirjoitusasua, mitä henkilöstä on käytetty Kansallisbiografiassa.
Aihesanoja kertyi kaikkiaan 550 eri sanaa. Hakemiston ensimmäinen sana on sana aatehistoria ja viimeinen ääniympäristö. Tähän väliin mahtuu valtava mitä erilaisimpia aihesanoja.
Yhdeksi yleisimmistä aihesanoista nousi huumori. Tämä johtuu varmasti osin siitä, että Vuosikirjan 94. numero Huumorin skaalat (toim. Seppo Knuuttila) sisälsi kaikkiaan 22 huumoriaiheista artikkelia, kun yleensä kirjassa oli 11–15 artikkelia. Koska YSO-sanastossa ei ollut tarkempia aihesanoja huumorille, lisäsin itse artikkeleissa käsiteltyjä huumorin alalajeja kuten poliittinen huumori, seksuaalinen huumori, kirkkoon ja papistoon kohdistuva huumori ja niin edelleen, koska pelkkä huumori asiasanana tuntui liian yleiseltä.
Myös suomalaisuuteen ja siihen liittyviä erilaisia identiteetteeejä käsitteleviä kirjoituksia oli runsaasti. Monet niistä ovat hyvinkin ajankohtaisia ja auttavat ymmärtämään näistä aiheista käytävää julkista keskustelua. Vaikka Ulla Piela kertoo, että vuosikirjan toimitusprosessi vaatii vähintään kaksi vuotta eikä päivänpolttavista aiheista välttämättä löydy kirjoittajia, artikkeleissa on monta kertaa oltu aikaamme edellä.