featured image

Kilpalaulusta

Kirjoittaja: Venla Sykäri

Uutiset-sivulle
Venla Sykäri on folkloristiikan dosentti ja työskentelee tutkijana SKS:n tutkimusosastolla. Häntä kiinnostaa suullisen runouden tuottamisen ja esittämisen prosessien laaja-alainen ymmärtäminen, joten tutkimuskohteena on yhtä hyvin improvisoitu rap kuin runolaulu tai rekilaulu.

Torstaina 12.1.2023 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) juhlasali oli ääriään myöten täynnä Tieteiden yön Kilpalaulanta-tapahtuman yleisöä, joka taputti, vihelsi ja rymisteli jaloillaan äänekkäästi osoittaessaan suosiotaan illan esiintyjille. Tapahtuma, joka nosti esiin Suomessa huonosti tunnetun suullisen kulttuurin muodon, kilpalaulun, järjestettiin ensi kerran jo tammikuussa 2022, mutta tuolloin koronaepidemian varjossa striimattuna ilman paikalla olevaa yleisöä. Yleisön reaktiot osoittivat hyvin, miten olennaista kilpalaulussa on esiintyjien ja yleisön välinen yhteys ja vuorovaikutus: kilpalaulun estetiikka liittyy sen hetkelliseen, tilannesidonnaiseen olemukseen ja sen myötä tihentyneeseen ilmapiiriin, jossa sekä esiintyjien että yleisön huomio on korostetusti ”tässä ja nyt”.

Kalevalaseuran ja SKS:n yhdessä järjestämässä tapahtumassa viitekehyksenä oli Kalevala ja kilpailijoille annettuina aiheina Väinämöinen, Aino ja Kullervo. Kilpailijat edustivat kahden hengen tiimeinä kolmea eri lajia: runolaulua, retorista väittelyä sekä improvisoitua räppiä eli freestylea. Väittelijät Mikko Kamula ja Seppo Knuuttila esittivät suvereenisti sekä runolauluaineistoon, Lönnrotin mukailuihin että Kalevalasta tehtyihin tulkintoihin perustuvia näkemyksiä puolin ja toisin. Runolaulaja Ilona Korhonen puolestaan näytti, miten argumentaatio toimii runolaulusäkein laulettuna. Yleisö sai nauttia hänen upeasta äänestään tällä kertaa ilman vasta-argumentteja, jotka jäivät kuulematta esiintyjäparin ollessa estynyt saapumaan. Räppärit MC Kajo ja MC Pure, joiden Kalevala-tietämys ei ehkä ole kovin yksityiskohtaista mutta kilpalaulukokemus sitäkin vankempaa, huvittivat yleisöä improvisoiden mielikuvien, nimien ja muiden hetkessä syntyneiden assosiaatioiden varassa. Näistä proosamuotoinen retorinen väittely on nyky-yleisön tuntema diskurssin muoto esimerkiksi politiikasta tai väitöstilaisuudesta, mutta runomuotoisen kilpalaulun ominaispiirteet ja lajit ovat ehkä vieraampia.

Kilpalaulun yleiset piirteet

Kilpalaulu tunnetaan globaalisti suullisen performanssin lajina, jossa kaksi osapuolta kilpailee yleisön edessä vastavuoroisin puheenvuoroin vapaasta tai annetusta aiheesta. Paremmuutta arvioi yleisö tai tuomarit, ja mittapuuna ovat retoriset taidot, kekseliäisyys, nasevuus, hauskuus sekä esitystapa. Kilpailun ydin on esiintyjän kyvyssä argumentoida käyttäen vakiintuneen ilmaisukielen konventioita yllätyksellisesti sekä vastata toisen osapuolen esittämiin argumentteihin kääntäen ne omaksi edukseen. Kilpailija voi hyödyntää esityksessään monipuolisesti sekä rekisterinmukaisia että persoonallisia musiikillisia, prosodisia ja draamallisia taitojaan sekä kehon kieltä. Suullisessa runokielisessä perinteessä esitys on laulettu tai ”puhelaulettu” eli rytmisesti resitoitu, mutta lajeittain ja kulttuureittain on laaja variaatio siinä, sisältääkö esitys instrumentaalisäestyksen, muun musiikkitaustan, välisoitot tai kuoron laulamat kertaukset, vai esitetäänkö puheenvuorot a cappella eli ilman säestystä.

Kilpa-asetelma voi olla todellinen eli tapahtumassa määritellään voittaja ja häviäjä. Pitkäkestoinen, useita lyhyempiä kierroksia sisältävä kilpailu käydään tyypillisesti pudotuspelinä, jolloin erän voittajat jatkavat kilpailua ja häviäjät putoavat pois. Tällöin finaalia kohti tunnelmaltaan tihentyvässä kilvassa esiin nousee olennaisesti esiintyjän stamina eli kestävyys. Esimerkiksi Suomessa 2000-luvun alussa muotoutunut improvisointiin perustuva freestyle rap battle noudattaa tätä formaattia. Kilpa-asetelma voi kuitenkin olla myös performatiivinen, jolloin vastakkaisasettelu tai vastakkaisten roolien otto luo jännitteen esiintyjien välille ja pohjan retoristen argumenttien kehittelylle. Tällaisen esityksen päätarkoitus on viihdyttää yleisöä, eikä voittajaa valita. Myös suomalainen freestyle on kehittynyt 2010-luvulta alkaen battlen ohella ei-kilpailulliseen suuntaan, jossa huumori, viihdearvot ja suora yhteys yleisöön korostuvat, mistä Tieteiden yön yleisökin sai näytteen.

Kilpalaulu runolaulukulttuurissa ja Kalevalassa

Tyypillisimmin kilpalaulussa on kyse improvisaatiosta eli runomuotoisen ilmaisukielen konventioita hyödyntävästä tilanteessa ex tempore tapahtuvasta suullisesta kompositiosta, mutta kilpalaulu voi pohjautua myös muunlaiseen lauletun kilvan tai retorisen väittelyn tapaan. Runolaulun tai rekilaulun osalta tietoja on Suomessa harmillisen vähän. Heikki Laitinen (2006, 44–45, 50–51) on Kansanmusiikki-teoksen runolaulu-luvussaan esittänyt pääasialliset historialliset lähteet. Yksilöidyimmän kuvauksen antaa Elias Lönnrot vuonna 1834 eeppisten laulajien välisistä kilvoista, joissa voittaa se, joka jaksaa laulaa kauimmin (Lönnrot 1902, 223; Laitinen 2006, 50–51). Tämäkin kuvaus korostaa hyvien laulajien taidon keskeisenä osana repertuaarin laajuutta ja laulajan kestävyyttä tuottaa laulua mahdollisimman pitkän ajan.

Koska Suomessa ei tämän jälkeen kilpalauluperinnettä ole dokumentoitu, moni suomalainen tunnistaa kilpalaulun parhaiten Kalevalan Kilpalaulanta-runosta, jossa Väinämöinen tietäjänä ”laulaa” eli loitsii suohon hänet kilpaan haastaneen nuoremman tietäjän, Joukahaisen. Kohtaus on osa runolaulutyyppiä, joka löytyy myös SKVR-sarjasta Kilpalaulanta-nimellä. Lönnrotin melkoisesti laajentama Kilpalaulanta-jakso on Uuden Kalevalan (1849) runossa 3, säkeet 91–330 (ks. Avoin Kalevala, jossa kommentaarit säkeisiin).

Uuden Kalevalan lukijat saattavat lisäksi tunnistaa teoksesta toisen tietäjän tietoon perustuvan kilvan, jossa osapuolet mittelevät loitsutaidoilla loitsien vuoron perään eläimiä, jotka ovat toistensa vihollisia. Episodi on paikallisempi ja harvinaisempi, mutta joidenkin Vienan ja Aunuksen runolaulajien laulutavassa kiinteä osa Lemminkäisen virttä (mm. SKVR I2 707; SKVR I2 749; SKVR II 219). Lönnrot on näiden laulajien tapaan sijoittanut episodin Lemminkäisen ja Pohjolan isännän välille ennen miekkataistelua (runo 27, säkeet 208–256, ks. Avoin Kalevala). Monet runolaulajat ovat sisällyttäneet miekkojen pituuden mittailuun liittyviä säkeitä Lemminkäisen virrestä myös Kilpalaulanta-runoon, jonka tapahtumien kulkuun miekkailu ei yleensä kuulu. Säkeiden risteytyminen voi sen sijaan kertoa verbaalisen kyvyn yhteydestä fyysiseen kamppailuun.

Eläimiin liittyvän loitsukilpailun juuret ovat Anna-Leena Siikalan (2012: 276) mukaan Skandinaviasta Siperiaan tunnetussa shamanistisessa teemassa eläinhahmoisten tietäjien kamppailusta. Samoin nuoren ja vanhan tietäjän väliselle kilpalaululle on vastineita muinaisskandinaavisessa ja Lähi-Idän perinteessä (Siikala 2012: 253–255). Runoilija-maagikkojen keskinäiset kilpailut ovat yleisiä aiheita myös arabialaisissa, kelttiläisissä ja antiikin Kreikan legendoissa, ja verbaalinen kaksintaistelu edeltää fyysistä taistelua monissa tunnetuissa sankarieepoksissa (Heaton ym. 2012, 1054). Myyttisten sankarien mahdikkuuden, sotataitojen ja kunnian edellytyksiin on siten miekkataitojen ohella kuulunut oleellisesti verbaalisen improvisaatiokyvyn osoittaminen.

Kilpalaululla näyttää olevan vahva perusta ihmiskunnan pitkäaikaisissa mentaaleissa malleissa, mutta ei vähiten viihteen merkityksessä. Runomuotoisista kilpailuista kirjoitetussa ensyklopedia-artikkelissa (Heaton ym. 2012: 1054–1056) kilpamuodon katsotaan olleen erityisen laajasti suosiossa sekä kirjallisessa että suullisessa kulttuurissa keskiajalla, minkä jälkeen niiden aseman kerrotaan heikentyneen. Tämä kertonee ennen kaikkea kirjallisuuden muotilajeissa tapahtuneesta muutoksesta, sillä vaikka kilpalaulun kuvataan kiinnittyvän erityisen vahvasti suulliseen kulttuuriin, on kirjoittajilla hyvin vähän sanottavaa siitä nimenomaan suullisena kulttuurina. Tätä kuvastaa myös Suomessa Elias Lönnrotin vuonna 1834 antaman kuvauksen jälkeinen hiljaisuus: kilpalaulu tai improvisointi ei kuulunut kansallisromanttiseen kuvaan kansasta.

Kilpalaulun kansainvälinen nousu ja freestyle rap Suomessa

Viimeisen 30 vuoden aikana kilpalaulu on kuitenkin noussut juuri improvisoinnin merkityksessä ennennäkemättömään suosioon sekä Etelä-Euroopan ja muiden ”vanhojen” kilpalaulukulttuurien elpymisen että globaalisti nuorisokulttuureihin kotiutuneen improvisoinnin ja battle-kulttuurin myötä (Sykäri 2017). Suomessa improvisoitu rap, freestyle, tuli osana hiphop-kulttuuria ensin pienten alakulttuuristen ryhmien ilmaisumuodoksi 1990-luvun puolivälissä. 2000-luvun vaihteessa, kun rap-musiikki valtavirtaistui ja improvisoidun räpin suomenmestaruuskilpailut (Rap SM) perustettiin, freestyle tuli suosituksi etenkin nuorten poikien parissa. Räpin kilpalaulumuotoa battlea on pidetty monesti jo suuruutensa päivät nähneenä lajina, mutta joulukuussa 2022 korona-epidemiatauon jälkeen pidetyt Rap SM kisat osoittivat, että uusia harrastajia on Suomessa ehkä enemmän kuin koskaan.

Improvisoitu argumentoiminen on rosoista; se nostaa taiteeksi nopean älyn ja reaktiokyvyn, kognitiivisen harjaantumisen sekä hetkessä tapahtuvan mielen ja kielen yhteistyön. Improvisaation aiheet nousevat sekä mahdollisesta annetusta aiheesta, kuten Tieteiden yön tapahtumassa Väinämöisen, Ainon ja Kullervon henkilöllisyys, mutta aina myös suoraan esitystilanteen vuorovaikutuksesta. Molemmista saatiin lukuisia esimerkkejä MC Kajon ja MC Puren freestyle-esityksissä, kuten esimerkiksi ensimmäisessä Väinämöistä koskevassa jaksossa, jossa Kajon kommentoitua Väinämöisen suohonlaulua lopuksi Pure tarttuu Kajon mainitsemaan ylös-sanaan:

MC Kajo:

Mitä ikin se äijä tekikää ni mä en sotkeudu tuohon
miks pitää aina olla nii myrkyllisesti maskuliininen, jos Väinämöinen laulaa jengii suohon
nii mä oon sillee et mä en oo se äijä joka lämpee tuosta
mä oon tasa-arvon kannal’, mä laulan jengii ylös suosta

MC Pure:

Mä teen saman homman, sillon ku mä laulan ääneen
mä oon laulanu jo viis räppärii tohon hyllyn päälle [osoittaa patsaita kirjahyllyn päällä]
sinne ne on todellaki menny
ja lisää on luvassa ja ette tuu pettyyn

Improvisoijat sisällyttävät puheenvuoroihinsa tähän tapaan konkreettisesti tapahtumaympäristöön liittyviä huomioita ja viitteitä myös todisteeksi siitä, että säkeet on aidosti improvisoitu. Siten Purelle osoitetun kehun jälkeen Kajo kommentoi illan viimeisissä säkeissään eturivistä kuulunutta kuiskausta, jossa säkeitä väitettiin valmistelluksi:

MC Kajo:

Hei, me ollaan lungii jätkii
pakko nostaa viel äijälle hattuu, kunnon multitäsking
Hei ja kyl jotkut friistailräppäritki voi mokailla vähän
mut nyt todisteet eturiviin, ”et me oltais muka treenattu tätä”.