Rakastan luetteloita. Olivat ne sitten lähdeluetteloita, puhelinluetteloita, matrikkeleita, tabula gratulatoria -luetteloita tai kokousten osallistujaluetteloita, kertovat ne aina jotakin ajasta ja tapahtumahetkestä sekä osallisista. Luettelot ovat avaimia laatikoihin ja oviin, jolla pääsee erilaisiin lipastoihin, huoneisiin, huoneistoihin tai taloihin tai jopa kaupunkeihin.
Kalevalaseuran vuosikirja tarjoaa minulle joka vuosi sisällysluettelon ja lähdeluetteloiden lisäksi avaimen Kalevalaseuran toimintaan sen lopussa olevan toimintakertomuksen kautta. Luen sitä luettelona Kalevalaseurassa aktiivisesti toimineista ihmisistä. Niistä voisi piirtää aikajanan, jossa uusia ihmisiä tulee ja vanhoja lähtee pois. Kaikki jättävät jälkensä seuran toimintaan. Tässä kirjoituksessani keskityn lukemaan vuoden 1921 luetteloa Kalevalaseuran lahjoittajista.
Kuva: Kalevalaseuran kannattajajäsenissä oli useita erilaisia luokkia sen mukaan, paljonko oli lahjoittanut seuran toimintaan. Kaikilla jäsenryhmillä oli oma, Akseli Gallen-Kallelan laatima ansiomerkkinsä. Kuvassa ovat vas. lahjoittajan merkki (10 000 markkaa) ja säätäjän merkki (1000 markkaa). Merkkien kuva-aiheisiin kuuluivat runonlaulajan käsien lisäksi seppeleet, liekki, kolmio ja oravannahka.
20 markasta yli sataan tuhanteen markkaan
Kalevalaseuran ensimmäisessä vuosikirjassa on luettelo seuran kannattajajäsenistä 1. helmikuuta 1921. Luettelossa on paikkakunnittain eritelty suurlahjoittajat, lahjoittajat, kantajäsenet, vakinaiset jäsenet ja vuosijäsenet. Lahjoitetut summat ovat 20 markan ja 110 000 markan välillä. Kannattajajäsen oli joko jo maksanut asianomaisen summan tai sitoutunut maksamaan sen kymmenen vuoden aikana. Suurlahjottajat tulivat eri puolilta Suomea: helsinkiläiset tukkukauppias Otto Lumme 110 000 markalla, toimitusjohtaja J. K. Kivinen 62 000 markalla, kauppaneuvos Alfr. Viljanen 50 000 markalla, viipurilainen kauppaneuvos F. Sergejeff 100 000 markalla sekä tamperelaiset tehtailijat Emil Aaltonen 60 000 markalla ja J. N. Salminen 50 000 markalla.
Eri paikkakunnilla oli omanlaisensa profiili. Imatralta oli erityisen monta 20 markkaa maksaneita vuosijäseniä: U. Arvola, rouva Lydia Berghem, liikemies L. Hansko, pankinjohtaja Antti Immonen, I. Inkinen, J. Lempiäinen, neiti M. Lilius, J. Pätilä, liikemies A. Tammenoksa ja opettaja F. O. Virtanen. Vain vakinaiset jäsenet johtaja Mikko Puhakka ja insinööri V. Tammenoksa (200 markalla) sekä lahjoittaja konsuli Eugen Wolff (10 000 markalla) kannattivat seuran toimintaa suuremmalla summalla.
Oletin, että Helsingissä kukkaron nyörejä olisivat avanneet teollisuuden ja liike-elämän edustajien lisäksi erityisesti professorit ja taiteilijat, samat, joiden nimiä löytyy samaisen vuosikirjan sisällysluettelosta kirjoittajina ja yliopiston matrikkelista. Heitä on helsinkiläisissä kannattajajäsenissä kuitenkin pienenpieni vähemmistö. Professorin ammatikseen nimittäneitä ei kannattajajäsenissä ole yhtään, filosofian tai lääketieteen tohtoreita yhteensä neljä: Julius Frisk, K. Taskinen, Arvi Vartiovaara – jokainen säätäjänä tuhannella markalla sekä J. G. Winter 200 markan vakinaisen jäsenen maksulla. Liekö myöskin samansuuruisen maksun suorittanut rouva Aina Winter ollut edellisen puoliso, sisar, tytär tai äiti? Lääkärimatrikkelista vastaus löytyisi helposti, mutta kahlitsisi tässä ajatusleikissä mielikuvitusta liikaa.
Luettelossa on myös laskettu yhteen jokaisen paikkakunnan yhteenlaskettu summa kannattajajäsenmaksuista. Vaikka yliopistoväki loisti poissaolollaan, suurin summa oli saatu kerättyä Helsingistä (367 000 markkaa). Muut suuret kaupungit Tampere (271 000 markalla) ja Viipuri (253 000 markalla) tulivat perässä. Vaasasta kannatusjäseniltä oli saatu lähes 100 000 markkaa, muista kaupungeista ei lähellekään. Turkulaisten passiivisuus pistää silmään. Siellä on vain yksi kannatusjäsen, jo edesmennyt tuomari Antti Mikkola. Vastaavanlaisia vain yhden kannattajajäsenen pitäjiä olivat Antrea, Jääski (Enso), Kangasala, Kerimäki, Kiviniemi, Kuusamo, Kyttälä, Laihia, Leppävirta, Noormarkku, Peipohja, Petäjävesi, Pielisjärvi, Ruovesi, Saarijärvi, Salmi, Savonranta, Sääminki, Valkeala ja Vihti (Ojakkala).
Risti-symboli nimen perässä kertoo kannattajajäsenen nukkuneen pois ennen kirjan painoon menoa. Risti-symboli löytyy 1000 markkaa maksaneen turkulaisen säätäjän lisäksi helsinkiläisen 500 markkaa maksaneen presidentti Isak Fellmanin, 10 000 markkaa lahjoittaneen kuopiolaisen kauppaneuvos H. Saastamoisen, oululaisten kapteeni Väinö Jaatisen (10 000 markkaa) ja kauppaneuvos K. A. Snellmanin (10 000 markkaa) sekä porilaisen kauppaneuvoksetar Eva Ahlströmin (5000 markkaa), raahelaisen lääkäri Joh. Soikkosen (500 markkaa), sortavalalaisen kauppias Paavo Jylhän (10 000 markkaa), valkealalaisen kunnallisneuvos A. N. Collianderin (10 000 markkaa) sekä viipurilaisten johtaja Aleksi Härkösen (200 markkaa) ja vuorineuvos Seth. Sohlbergin (10 000 markkaa) nimien vierestä.
Kirjan verran kerrottavaa
Ammatit, maksetut summat ja paikkakunnat saavat ajatukset liikkeelle. Miksihän Varsinais-Suomesta kannattajajäseniä oli vain yksi ajankohtana, jolloin Turkuun suomenkielisen yliopiston perustaminen oli kuumimmillaan? Ehkä paikallisten rahat menivät yliopiston rahoittamiseen, kuka tietää. Länsirannikolta kannattajajäseniä oli kyllä muuten runsaasti, samoin Satakunnasta. Esimerkiksi Kokemäellä ei oltu nuukia: maanviljelijät Yrjö Hyyti, Vihtori Penttilä, Juha Potila, Oskari Raudanko ja Veini Vitikka, eläinlääkäri Yrjö Lehtinen, lääkäri J. V. Manner, pankinjohtaja Viljo sekä fil. kand., agronomi A. Saurio olivat kaikki ”säätäjiä” 1000 markan summalla. Lukkari-urkuri Antti Ketola ja fil. maist. Arvo Mustala olivat kantajäseniä 500 markalla ja maanviljelijä Kaarle Poti säätäjä 2000 markalla.
Helsinki ja Turku olivat vuonna 1921 Suomen ainoat yliopistokaupungit. Minkälainen profiili piirtyy muista nykyisistä yliopistokaupungeista? Rovaniemellä oli kahdeksan kannattajajäsentä: kauppias Isak Alanne, apteekkari Axel Castrén, kauppiaat Juho Heilala, Matti Heilala, A. Rantanen, Rob. Saastamoinen sekä johtaja Hj. Stelander ja puutavarakauppias E. A. Tuisku. Oulusta kannattajajäseniä oli 25 ja jo tutuksi tulleiden liikemiesten lisäksi ammattinimikkeiden joukossa on kirjakauppias, laivameklari, pankinjohtaja, räätälimestari, oikeuspormestari, kapteeni, konsuli, varatuomari, metsänhoitaja ja filosofian tohtori. Viimeksi mainittu Valter J. Snellman oli väitellyt filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1887 ja oli sekä oppikoulun opettaja, kirjailija että suomentaja.
Jyväskylästä kannattajajäseniä ei ollut yhtään ja Joensuusta neljä, heistä kaikki liike-elämän palveluksessa. Kuopion kampuksella oli vilkkaampaa, sillä sieltä kannattajajäseniä oli yhteensä 15 ja heistäkin valtaosa liike-elämän palveluksessa. Rouva Viola Ranin oli alkuperäisiä säätäjiä 5000 markalla. Hänen nimeään kantava säätiö avustaa nykyisin yhteisöjä, jotka tukevat psykiatrista hoitoa tai tukea tarvitsevia henkilöitä. Monien muidenkin nimien takaa löytyisi varmasti kirjan verran kerrottavaa.
Tamperelaisia kannattajajäseniä oli yhteensä 39 ja jälleen heistä suurimman osan ammatti viittasi teollisuuteen ja kauppaan. Yksi 1000 markkaa maksanut on halunnut pysyä anonyyminä ja hänestä on tietona vain ”eräs henkilö”. Aikana, jolloin nykyistä tietosuojaturvaa ei pidetty tärkeänä, pikemminkin päinvastoin, anonyyminä pysyttelyyn on varmasti harkittu syynsä. Miksi ”eräs henkilö” halusi pitää nimensä salassa? Kadonneet avaimet ja lukitut laatikot ja ovet ovat kiehtovia.
Missä sivistyneistö?
Entäpä taiteilijat? Ruoveden kotipaikakseen ilmoittanut taiteilija, professori Aksel Gallen-Kallela [nimenomaan tässä etunimen kirjoitusasussa] oli säätäjä tuhannella markallaan. Gallen-Kallela, yksi Kalevalaseuran perustajajäsenistä, oli ensimmäinen varsinainen lahjoittaja, ja lahjoitus ajoittui taiteilijan 50-vuotispäivään. Muita tuttuja taiteilijoita luettelosta löytyy yliopistoväkeä enemmän: vakinainen jäsen, kirjailija Artturi Järviluoma ja kantajäsen, taiteilija Vilho Sjöström Helsingistä, säätäjä, kuvanveistäjä J. F. Talvia Kiikasta, kirjailija Santeri Alkio Laihialta ja sortavalalainen taiteilija, maanviljelijä Väinö Mäkinen.
Muitakin tuttuja nimiä löytyy luettelosta helposti. Helsinkiläinen kenraali C. G. E. Mannerheim ei esittelyjä kaipaa, mutta entäpä fil. maisteri Niilo Liakka? Hän on edustamani tieteenalan, kansatieteen kannalta keskeinen henkilö. Häntä on kiittäminen siitä, että eduskunta myönsi varat kansatieteen professuurin perustamiseen Helsingin yliopistossa. Oppituolin ensimmäinen professori U. T. Sirelius astui virkaansa samana vuonna kuin Kalevalaseuran ensimmäinen vuosikirja ilmestyi. Hän oli seuran aktiivijäsen kuolemaansa saakka vuonna 1929.
(Kuva: Kansatieteen professori U. T. Sirelius (vas.) perheineen kesähuvilallaan 1910. Finna.fi)
Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että muuttoliikkeet ovat tiedon ja taidon kiertoliikkeitä. Siirtolaiselle lähtömaa jää mieleen – sydämeenkin – ja sen hyvinvointia halutaan usein edistää. Kalevalaseuran ensimmäisten kannattajajäsenten joukossa on myös henkilöitä ja yhdistyksiä, joiden kotipaikkana on Yhdysvallat: vuori-insinööri K. L. Haataja, varakonsuli Erick Korte sekä toimittajat J. V. Lähde, Impi-Liisa Miettinen, Antero Riippa ja Carl H. Salminen. Veikkaan, että heillä oli matka-arkussaan Suomesta mukana Kalevala.
Luettelo Kalevalaseuran ensimmäisistä lahjoittajista yllätti minut. En ollut aikaisemmin liittänyt Kalevalaseuraa mielessäni varainhankintaan, toimintaan, joka nykyisessä työssäni on osa toimenkuvaani. Säätiökään ei olisi saanut niin lentävää lähtöä ilman suuren joukon isompaa tai pienempää lahjoitusta. Jokainen lahjoitus on yhtä tärkeä ja ehkä tärkeintä minulle lukemassani luettelossa on se, että Kalevalaseuraa tukeneiden joukko on ammatillisesti niin kirjava. Olin yllättynyt, että lahjoittajien joukosta tieteellinen eliitti puuttui lähes kokonaan, ja taiteelliseen eliittiin kuuluvia oli lahjoittajien joukossa vähän. Jatkuva oppiminen on yksi sivistykseen olennaisesti kuuluvista piirteistä. Neiti, räätäli tai kauppaneuvos lahjoittajana osoittaa mielestäni säätiön hyviä pyrkimyksiä alusta asti.
Hanna Snellmanin muotokuva: Marja Pirilä (2021). Helsingin yliopistomuseo, Galleria Academica.
Blogisarja Kalevalaseuran vuosikirja 100 vuotta
Kalevalaseuran vuosikirja -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1921. Se kattaa folkloristiikan ja laajemmin kulttuuriperinnön tutkimusta vuosisadan ajalta. Talven ja kevään 2022 kuluessa Kalevalaseuran kutsumat blogikirjoittajat pohtivat itselleen tärkeimmiksi tulleita Kalevalaseuran vuosikirja -sarjan teoksia.
KSVK 100 vuotta -blogisarjan aloitti Annikki Kaivola-Bregenhöj.
