Keväällä 2023 jaettiin yhteensä viisi apurahaa ja avustusta. Apurahan saajat Okabe Takehiro ja Siria Kohonen kertoivat tutkimuskohteistaan Säätiöpäivänä syyskuussa. Entä millaisiin hankkeisiin myönnettyjä avustuksia käytetään? Teuvo Peltoniemeä kiinnostavat utopiayhteisöt, Petra Käppi ja Kulttuuriosuuskunta Uulu etsivät runoaarteita ja Maria Kalaniemi laulaa Kalevalaa äidinkielellään, ruotsiksi.
Teuvo Peltoniemi: Suomi on utopiayhteisöjen huippumaa
Toimittajanurani alkuvaiheessa Kemin alueradiossa tein juttuja myös Luulajaan ja Vesisaareen. ”Meänkieli” oli rajan liepeillä tuttua jo kouluajoista. Teinilehtemme nimi oli Kweeni pohjoisnorjan suomalaisten kunniaksi. Ulkosuomalaisuus siis kiinnosti, mutta aito utopisti minusta tuli kesällä 1979, jonka asuin Torontossa ja tein juttuja myös suomalaissiirtolaisista, joista yksi käsitteli Vancouverin lähellä sijaitsevaa Sointulaa, sekä Suomessa että Kanadassa hyvin tunnettua utopiayhteisöä.
Sointulan käynnillä opin, ettei kyse ollut yhdestä Sointulasta, vaan utopiayhteisöjä on ollut sadoittain, ja suomalaisetkin ovat perustaneet niitä parikymmentä jo vuodesta 1732 lähtien. Sointulan jälkeen olen käynyt lähes kaikissa suomalaisissa utopiayhteisössä Etelä-Amerikkaa myöten. Nyt tutkin vielä skandinaavien utopiayhteisöjä, joita oli Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
1980-luvun haastatteluni aarniometsien kätköissä ja Pohjois-Amerikan pikkukylissä osuivat usein viime hetkeen. Suomalaisvanhukset kertoivat yhteisönsä aatteista, ankarasta elämästä ja utopian kaatumisesta. Ilman heidän avoimuuttaan paljon tietoa utopistien kohtaloista olisi siirtynyt väistämättä Suureen Utopiaan. Ihanneaatteista tein suositun näyttelyn, joka kiersi lähes 50 paikkakunnalla Suomessa, Amerikassa, Manner-Euroopassa ja jopa Vladivostokissa. ”Kohti parempaa maailmaa” -kirjani on palvellut vuosikymmeniä ainoana kokonaisesityksenä suomalaisista ihannesiirtokunnista.
Ensi keväänä suomenkielisestä utopiakirjastani ilmestyy uusi päivitetty versio. Kalevalaseuran tuella on vuonna 2025 vuorossa englanninkielinen kirja, näyttely ja nettisivusto, joissa mukana ovat myös skandinaavien ihanneyhteisöt. Niitä on ollut puolet vähemmän kuin suomalaisilla, ja lähes kaikki Pohjois-Amerikassa. Suomalaisutopioita syntyi kuuteen maanosaan. Utopiayhteisöissä Suomi on ollut väkilukuunsa nähden todellinen huippumaa. Syitä siihen voi pohdiskella.
Utopioita ajatellaan usein vain osana filosofiaa tai kirjallisuutta, ja utopiayhteisöt sivuutetaan kuriositeetteina. Mutta ihanneyhteiskunnilla on paljon opetettavaa. Ne ovat sosiologisia kokeiluja, joissa testataan yhteiskuntaa mikrokoossa. Utopiayhteisö ei ole kasvoton valtiovalta, vaan kaikkien tajuttavissa oleva kokonaisuus. Utopiayhteisöt auttavat ymmärtämään paremmin sekä itseämme että yhteiskuntaa ja molempien suhdetta luontoon. Kuinka saavuttaa tasapaino ihmisen, luonnon ja teknologian välillä?
Monilla on käsitys, että utopiayhteisöt ovat aina epäonnistuneet. Tämä ei ole koko totuus, vaikka epäonnistuneita on paljon enemmän kuin onnistuneita. Epäonnistuneisiin kuuluu myös monta valtiotason utopiaa. Rajanaapurimme Neuvostoliitto siirtyi utopioiden taivaaseen vuonna 1991. Se väitti olevansa sosialistinen reaaliutopia, mutta muistutti pikemmin utopian vastakohtaa, dystopiaa. Onnistuneita valtioutopioitakaan ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä Suomi on arvioitu jo monena vuonna maailman ”onnellisimmaksi maaksi”.
(Kuva: Colonia Villa Alborada Paraguay.)
Kulttuuriosuuskunta Uulu, Petra Käppi: Runolauluaarteita etsimässä
Runolaulu on kulttuurissamme hieman kuin piiloon hautautunut aarrearkku, joka suurelta osalta suomalaisista jää kokonaan avaamatta. Tuosta aarrearkusta on kuitenkin mahdollista löytää jokaiselle jotain kiinnostavaa. Runolaulukulttuurista voi kuka tahansa ammentaa tietoa ja tarinoita menneisyydestämme. Itselleni tärkein löytö on ollut kehtolaulut, jotka avasivat tärkeän ikkunan vauvojen hoitoon ollessani nuori ja kokematon äiti. Tänä syksynä tein ihan toisenlaisen merkittävältä tuntuvan löydön, kun silmiini sattui hiljattain valmistuneesta sukututkimuksesta monta sataa vuotta säilytetty mummoni suvun loitsun vanhan sukutilan rakennuksen suojeluun.
Itse olen kiinnostunut vanhasta runokielestä erityisesti siitä näkökulmasta, että mitä runokieli voi antaa nykyihmisille? Miten runolaulumaailmaa voi avata niin, että se on ymmärrettävää kenelle vaan? Kalevalaseuralta saamamme rahoituksen turvin voimme järjestää kiertueen, jonka tavoitteena on tutustuttaa lapsia kalevalaisen runolaulun maailmaan. Tutustuminen tapahtuu sekä monitaiteisen Sotka munasta maailma -konsertin, että osallistavan Runolaulusta räppiin -työpajan kautta.
Sotkan munasta maailma -esityksessä sukelletaan runolaulun ja Kalevalan maailmaan. Esityksessä kuullaan laulettuna tarinoita maailman synnystä, vanhoista suomalaisista sankareista ja sukelletaan myyttiseen metsään, joka on täynnä salaperäistä elämää. Lauletut runot heräävät elämään esityksen aikana kuvataiteilijan tekemän live-piirustuksen avulla, joka heijastetaan valkokankaalle. Esityksessä yhdistyvät vanhat runolaulutekstit, perinnesoittimet ja elektronisesti tehty musiikki.
Runolaulusta räppiin -työpajassa tutustutaan kalevalaisen runolaulun maailmaan ja tuodaan runolaulu nykykulttuuriin, muutetaan se lavarunoudeksi tai räpiksi elektronisen musiikin ja tekstin avulla. Työpajassa lapset pääsevät kokeilemaan loopper-pedaalin ja syntetisaattorin ja perinnesoitinten avulla erilaisten soivien taustojen tekemistä ja omien sanojen tekemistä runolaulutekstin pohjalta.
Uulussa kansanperinnettä ja kansanmusiikkia opetetaan vahvasti tällä hetkellä ympäristökasvatuksellisesta näkökulmasta. Tämän näkökulman yhdistäminen kansanmusiikin tuntuu samaan aikaan luontevalta ja merkitykselliseltä. Runolaulusta ja vanhemmasta kansanmusiikista on helppo löytää asioita, jotka voidaan sitoa ympäristökasvatuksen näkökulmiin. Runolaulujen kautta voidaan tuoda esille menneisyydestä esimerkiksi ihmisten kiinteää luontosuhdetta, kunnioitusta luontoa kohtaan ja sitä kuinka ennen oma elanto on hankittu suoraan luonnosta. Suomen alueelta löytyy myös paljon kiinnostavia perinnesoittimia, jotka ovat rakennettu ja rakennetaan edelleen luonnonmateriaaleista. Ruokokasveista voidaan rakentaa pillejä ja huiluja, tuohesta saadaan tehtyä torvia ja rapapalli-helistimiä ja sarvesta saadaan tehtyä erilaisia paimentorvia. On erittäin kiehtovaa, miten kekseliäs ihminen on aina ollut tuottamaan eri tavoin ääntä ja musiikkia!
Uulun toiminnan tärkeimpiä päämääriä on tuoda oman perinteemme aarteita näkyville. Kierrämme aktiivisesti ympäri vuoden päiväkodeissa, kouluissa, palvelutaloissa ja tapahtumissa tuoden perinnettä tutuksi ihan kaikille eri puolilla Suomea. Työmme on erittäin palkitsevaa, koska vastaanotto on lähes poikkeuksetta kiinnostunutta ja innostunutta. Kokemuksemme mukaan perinteemme aarteet kyllä kiinnostavat ihmisiä, mutta niiden tarjoaminen nykyihmiselle tutummalta tuntuvassa muodossa usein auttaa kiinnostuksen herättämisessä.
Maria Kalaniemi: Runolaulua ruotsiksi -äänitysprojekti
Levnadsvise Väinämöinen sångaren för alla tider
satte sig på sångarstenen slog sig ner på nöjesklippan
Han tog kantelen i handen lade ner den över knäna
fingrade på strängaspelet
Runolaulu ja runolaulajat ovat vahvasti vaikuttaneet taiteilijuuteeni harmonikansoittajana ja laulajana ollen olennainen osa muusikkoidentiteettiäni. Tein vuonna 2009 taiteellisen tohtorintutkintoni otsikolla Runonsoittoa ja paljelaulua (Runospel och bälgasång), jossa runolauluperinne nivoutui olennaiseksi osaksi tohtorintyöni taiteellista kokonaisuutta (Sibelius- Akatemia 2009, KaMu). Innoituksen runolauluaiheeseen koin jo opiskellessani Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla 1980-luvulla. Tällöin sain kuulla arkistoäänitteiltä runolaulajia sekä itse laulaa ja esittää runolaulua yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä avasi minulle aivan uuden kiehtovan maailman kansanmusiikkiin ja sen monimuotoisuuteen.
Lapsuudenkotini oli kaksikielinen, äidinkieleni on ruotsi. Sain vuosi sitten sattumalta käsiini Lars ja Mats Huldénin ruotsinnoksen Kalevalasta ja olin täysin myyty. Päätin intuitiivisesti kokeilla laulaa ruotsinkielistä Kalevalaa perinteisillä runolaulusävelmillä. Kielikuvat ovat uskomattoman upeita, eläviä herkkyydessään ja oivaltavuudessaan. Mikä kiinnostavinta, runosävelmillä laulettuna ruotsinkielinen käännös toimi. Olin hämmentynyt ja herkistynyt! Vuosikymmenten jälkeen minun on mahdollista laulaa runolaulua myös äidinkielelläni! Äänitysprojekti lisää tietoisuutta Kalevalasta ja runolauluperinteestä myös ruotsinkielisille. Tämä on mielestäni monella tavalla merkityksellistä avaten uusia ovia kansalliseepoksemme käyttömahdollisuuksista. Laulamalla Kalevalan runot avautuvat helpommin kuin pelkästään lukemalla. Toivon että projektini osoittaa mikä inspiraation lähde meidän kansalliseepoksemme taiteelle on sekä miten runot ja runolaulu elävät vahvasti tätä päivää, kaikilla kielillä.
(Kuva: Jimmy Träskelin 2023)