Tänä päivänä amerikansuomalaisia tai sellaisia amerikkalaisia, jotka ilmoittavat omaavansa suomalaiset juuret, on yli 600 000. Monet heistä ylläpitävät amerikansuomalaista kulttuuriaan erilaisten juhlien ja juhlapäivien avulla. Amerikansuomalaiset juhlat voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan, juhliin, joilla on juuret Suomessa sekä juhliin, joilla ei ole selkeää vastinetta Suomessa. Laskiainen ja juhannus ovat esimerkkejä edellisestä, kun taas lähinnä Pohjois-Amerikassa vietettävät Heikinpäivä ja Pyhän Urhon päivä ovat esimerkkejä jälkimmäisestä. Näistä etenkin Pyhän Urhon juhla on mielenkiintoinen amerikansuomalaisten ylläpitämä vuosittainen perinne.
Pyhän Urhon päivä sai alkunsa Virginian kaupungissa Minnesotassa toukokuussa 1956 Ketola’s Department Store -kaupan taukohuoneessa. Eräs kaupan työntekijä, amerikanirlantilainen Gene McCavic, oli kiusoitellut amerikansuomalaista Richard L. Mattsonia siitä, ettei amerikansuomalaisilla ollut mitään Pyhän Patrickin juhlaa vastaavaa perinnettä. Eräänä päivänä Mattson tuli töihin valmistautuneena tähän hyväntuuliseen kiusoitteluun. Hän oli keksinyt tarinan Pyhästä Urhosta, sankarista, joka ennen viimeistä jääkautta oli karkottanut myrkylliset sammakot Suomesta pelastaen näin Suomen viinirypälesadon. McCavic ja Mattson tykästyivät tarinaan niin, että he järjestivät yhdessä muiden työntekijöiden kanssa tavaratalon taukohuoneessa Pyhän Urhon juhlan 24.5.1956. Gene McCavic kirjoitti juhlaa varten runon Pyhästä Urhosta, ”Ode to St. Urho”. Oodi on kirjoitettu mukaillen fingliskaa, eli englannin ja suomen sekoitusta, mutta koska sen kirjoittaja ei itse ollut amerikansuomalainen, ei teksti itse asiassa ole aitoa fingliskaa. Seuraavana päivänä tarina Pyhästä Urhosta ja sen juhlinnasta ilmestyi paikallisessa Mesabi Daily News -lehdessä ja levisi lehtijutun avulla laajemmalle.
Pyhän Urhon tarinalle on usein ehdotettu toistakin syntytarinaa. Bemidji State Collegen psykologian professoria Sulo Havumäkeä on nimittäin usein ehdotettu tarinan alullepanijaksi. Todennäköistä kuitenkin on, että Mattsonin alun perin keksimä tarina kulkeutui opiskelijoiden mukana Virginiasta Bemijdiin, jolloin Havumäki innostui siitä ja teki tarinaan omia lisäyksiään ja muutoksiaan. Merkittävimmät muutokset olivat Pyhän Urhon karkottamien otusten muuttaminen sammakoista heinäsirkoiksi ja juhlan ajankohdan siirtäminen maaliskuun kuudenneksitoista, siis päivää ennen Pyhän Patrickin päivää. Havumäen muutokset jäivät elämään ja nykyään Pyhän Urhon juhlaa juhlitaan nimenomaan maaliskuun 16. päivä ja tarinan nykyisen version mukaan Pyhä Urho karkotti heinäsirkat Suomesta.
Vähitellen juhla levisi ympäri Yhdysvaltoja 1960- ja 1970-luvulla osana Yhdysvalloissa vallinnutta laajempaa kiinnostusta etnisyyteen (Leinonen 2014, 312). Vuoteen 1982 mennessä Pyhän Urhon päivä oli virallisesti tunnustettu vietettäväksi 16. päivä maaliskuuta jokaisessa osavaltiossa Yhdysvalloissa. Pyhän Urhon juhlinnasta onkin muodostunut yksi amerikansuomalaista identiteettiä ylläpitävistä tapahtumista. Yhdysvaltojen lisäksi juhlaa juhlitaan myös Kanadassa. Itse juhlinta voi vaihdella yksinkertaisesta kahvi- tai ruokatilaisuudesta iltatansseihin tai useamman päivän festivaaliin paraateineen ja monipuolisine ohjelmineen. Finlandin kylässä ja Menahgan kaupungissa Minnesotassa Pyhän Urhon juhlasta on muodostunut lisäksi laajemmin paikallisidentiteettiä ylläpitävä tapahtuma. Niissä Pyhää Urhoa juhlitaan useampana päivänä peräkkäin ja kummassakin juhlassa järjestetään muun muassa paraati ja erilaisia aiheeseen liittyviä naamiaiskilpailuja. (Hovi 2019, 142–143.)
Amerikansuomalaiset ja Kalevala
Kalevala on ollut tärkeä osa amerikansuomalaista kulttuuria vähintään 1800-luvun lopulta lähtien. Erityisen näkyvää Kalevalan vaikutus on ollut Kalevan Ritarien ja Kalevan Naisten toiminnassa sekä Michiganissa sijaitsevassa Kaleva-nimisessä kylässä. Amerikansuomalaiset perustivat Kalevan kylän vuonna 1900. Sekä kylän nimi että monet sen kadunnimistä kuten esimerkiksi Sampo Avenue, Tapio Street, Tavi Street ja Louhi Street lainattiin Kalevalasta. Nimet valittiin, jotta paikasta tulisi houkuttelevampi suomalaisille siirtolaisille. Lisäksi Kalevan lukion liikuntasalin seinällä roikkui vuodesta 1940 lähtien kuusi isoa Kalevala-aiheista maalausta aina liikuntasalin purkamiseen asti, jonka jälkeen maalaukset siirrettiin paikalliseen museoon. Maalausten myötä Kalevala ja sen tarinat olivat päivittäin näkyvillä paikallisten koululaisten arjessa.
Erittäin näkyvää Kalevalan vaikutus on ollut vuonna 1898 perustetun Kalevan Ritarit (Knights of Kaleva) ja vuonna 1904 perustetun Kalevan Naisten (Ladies of Kaleva) toiminnassa. Oulussa syntynyt ja vuonna 1887 Yhdysvaltoihin muuttanut John Stone, alkuperäiseltä nimeltään Johannes Oxelstein, oli ystävineen huolissaan amerikansuomalaisten huonoista elinoloista ja sivistyksen tasosta sekä hajaannuksesta ja epäsovusta, joka vallitsi sivistyneistön, kuten raittiusseurojen, kirkkojen sekä sanomalehtien välillä. Tai niin kuin John Stone itse asian ilmaisi, ”tuhlasivat energiaansa arvottomiin kiistoihin, jotka olivat verrattavissa Kalervon ja Untamon tuhoisiin tekoihin” (Ukkonen 2002, 20). Ratkaisuksi Stone ystävineen perusti vuonna 1898 Kalevan Ritarit -seuran, jonka tarkoitus oli kasvattaa jäseniään niin henkisesti kuin taidoiltaankin sekä tuoda esiin suomalaisen sivistyksen omintakeisuutta ja voimaa. Seura järjestettiin mukailemaan amerikkalaisia salaseuroja ja se sisälsi lukuisia erilaisia sääntöjä, osallistumisen tasoja, initiaatioriittejä sekä rituaaleja. (Holmio 1967, 417–418).
Seurojen toimintaan vaikutti hyvin vahvasti suomalainen kansallisromantiikka ja etenkin Kalevala (Ukkonen, 2002, 8 &11). Kalevalaa luettiin ja tutkittiin seuran kokouksissa ja sen mukaan nimettiin seuran paikallisosastot. Miesten paikallisosastot olivat majoja ja naisten osastot tupia, ja ne saivat Kalevalasta tuttuja nimiä kuten Pellervoinen, Mielikki, Nyyrikki, Lemminkäinen, Tapiola, Sotka jne. (Holmio 1967, 433; Ukkonen 2002, 204–205.) Paikallisseuroja perustettiin ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Parhaimmillaan Kalevan Ritareilla oli 61 paikallisseuraa ja Kalevan Naisilla 60 (Kero 1997, 268). Alun perin seuroihin kuulumisen ehtona oli suomalaisuus ja suomen kielen hallinta. Monessa paikallisseurassa tästä vaatimuksesta on sittemmin luovuttu ja seuraan liittymiseen riittää yleisen kiinnostuksen osoittaminen Suomea kohtaan. Haastattelemani Kalevan Ritarien ja Kalevan Naisten jäsenet kertoivat, että nykyään rituaaleista ja toiminnan salaperäisyydestä on käytännössä luovuttu kokonaan ja toiminta on paljon avoimempaa kuin aikaisemmin. Jäsenet mainitsivat myös, että nykyään Kalevan Naiset ovat usein paljon aktiivisempia kuin Kalevan Ritarit. Järjestön jäsenlehden Kalevaisen mukaan vuonna 2016 Kalevan Ritareilla oli 10 paikallisjärjestöä ja Kalevan Naisilla 14. Järjestöjen toiminnassa edelleen keskeistä on kiinnostus Suomeen sekä suomalaisen kulttuurin ja historian esiin tuominen. Kalevala on nykyäänkin tärkeä osa järjestöjen toimintaa, ja sitä luetaan ja tutkitaan edelleen.
Pyhä Urho ja Kalevala
Vaikka Kalevala on ollut tärkeä osa amerikansuomalaista kulttuuria, voi äkkiseltään olla vaikeaa nähdä yhteyttä Kalevalan ja työpaikalla huvin vuoksi syntyneen humoristisen Pyhän Urhon tarinan välillä. Joitain yhteyksiä kuitenkin löytyy. Richard Mattsonin henkilökohtainen arkisto on tallennettu Chisholmissa Minnesotassa sijaitsevaan Minnesota Discovery Centeriin. Arkistossa säilytetään muun muassa Mattsonin omistamaa englanninkielistä Kalevalaa sekä hänen muistiinpanojaan, joissa hän mainitsee Kalevalan yhdeksännessä runossa mainitut myrkylliset sammakot (”sammakon salavihoja / of toads the hidden poison”) syyksi sille, miksi hän valitsi omaan Pyhän Urhon tarinaansa sammakot. Toinen yhteys Kalevalaan löytyy Pyhän Urhon ulkonäöstä. Urhon ulkonäköä ei kuvailla alkuperäisessä tarinassa tai runossa. Silti lähes kaikki myöhemmät kuvaukset hänen ulkonäöstään parrakkaana muinaisasuun pukeutuneena miehenä muistuttavat Väinämöistä tai muita Kalevalan sankareita. Vaikka Pyhän Urhon yhteys Kalevalaan ei ehkä olisikaan lähtökohtaisesti erityisen selkeä, näkyy Pyhän Urhonkin juhlinnassa viitteitä amerikansuomalaisten pitkästä kiinnostuksesta Kalevalaan. Joten hyvää Pyhän Urhon päivää kaikille Kalevalaseuran blogin lukijoille!
Artikkelikuva Tuomas Hovi 2018.