Yhdysvalloista kotoisin oleva rap-musiikki on olemassaolonsa aikana muodostunut globaaliksi ilmiöksi ja yhdeksi maailman suosituimmista musiikkigenreistä (mm. Kärjä 2019; Rantakallio & Westinen 2022). Mustien ja ruskeiden ihmisten aloittama musiikin muoto on juurtunut myös Suomeen, ja tämän hetken paikallisessa variantissa voi kuulla ja nähdä vaikutteita esimerkiksi Yhdysvalloista, Britanniasta, Ruotsista ja Ranskasta.
1970-luvulla New Yorkista, Yhdysvalloista lähtenyt rap on osa suurempaa kulttuuria, hiphopia, johon kuuluvat räppäämisen lisäksi DJ-toiminta, breakdance ja graffitien maalaaminen. Suomeen hiphop saapui 1980-luvun puolivälissä elokuvien ja musiikin kautta. Räpin varsinainen suosio räjähti täällä vuosituhannen vaihteessa, jolloin musiikki nousi virallisille soittolistoille ja sitä kautta suuremman yleisön tietoisuuteen (Sykäri ym. 2019.) Paikalliset ryhmät eri puolilta Suomea kirjoittivat sanoituksia omista asuinpaikoistaan ja niiden tarinoista (Kärjä 2019). Kuulijat taas tutustuivat eri lähiöihin musiikin kautta ja muodostivat niistä paikallisuuden mielikuvia.
Esityksen taika
Räpin avulla on vuosikymmeniä nostettu esiin yhteiskunnallisia ongelmia, kuten epätasa-arvoa, institutionaalista rasismia tai valtioiden välisiä sotatoimia (mm. Rose 1994; Chang 2008). Toisaalta teemoihin kuuluvat esimerkiksi hauskanpito, rakastuminen, erot tai paikallistarinat. Musiikki on väline kertoa siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja millaisia asioita räppäri tai yhteisö pitää tilanteissa ja hetkissä merkityksellisenä.
Vaikka räpin kerrontatapa korostaa arjen havaintoja ja viittaa todellisiin tapahtumiin, ei musiikin ja todellisuuden väliin voi vetää suoraan yhtäläisyysmerkkiä. Räpille ominaisia tapoja ovat liioittelu ja dramatisointi, jotka aukeavat kuulijoille paremmin musiikkiin tutustuessa. Monet räppärit kirjoittavat osittain tapahtuneista ja toisaalta keksityistä aiheista, tai kirjoittavat toisen ihmisen kokemuksia omiin sanoituksiinsa. Kokonaisuus nojaa sanoitusten lisäksi myös taustamusiikkiin eli biitteihin, riimeihin ja esityksen muihin osiin, kuten musiikkivideoihin ja lavaesiintymiseen. Sanoitukset voivat saada täysin uudenlaisen merkityksen visuaalisen elementin kautta (mm. Saaristo 2019; Tervo 2014), ja esitys muodostuukin kokonaisuudeksi, joka on luettava kontekstissaan eikä yksittäisinä lauseina tai intentioina. Räppärit ovat tietoisia näistä vivahteista ja käyttävät niitä hyväkseen rakentaessaan esityksensä kokonaisuutta.
Rap-musiikki vaatiikin kuulijaltaan ja tekijöiltään tietoa niin yhteiskunnallisista tilanteista, räpin konventioista kuin paikallisista tapahtumista. Räpin kokonaisuus on moninainen verkko tietoa, kielen monipuolista käyttämistä ja havaintojen sanallistamista esitykseksi. Parhaillaan tekeillä olevassa väitöskirjassani keskitynkin tutkimaan tätä kaikkea paikallisuuden näkökulmista.
Joukkoliikennettä, hauskanpitoa ja kriittistä katsetta
Tarkastelen tutkimuksessani paikallisuutta espoolaisessa räpissä haastattelemalla räppäreitä ja analysoimalla heidän tekemiään esityksiä kuten musiikkia ja videoita. Räpin paikallisuuden ydin on useimmiten lähiö, jonka esimerkkinä toimii yhdysvaltalainen ‘hood’ (Forman 2002). Jokaisessa maassa ja eri alueilla on oma käsityksensä lähiöstä ja sen kulttuurisesta kontekstista. Yhdysvaltalaista keskustelua leimaavat usein segregaation ja epätasa-arvoisuuden teemat, kun taas suomalainen kaupunkisuunnittelu on tähdännyt lähiörakentamisessa vahvasti eri yhteiskuntaluokkien sekoittumiseen eri alueilla. Asuinpaikkaan ja -alueisiin liittyvät myös poliittiset painotukset ja ne ovat osaltaan vaikuttaneet paikallisuuden kerronnan aiheisiin (mm. Westinen & Rantakallio 2019; Androtsopoulos & Scholz 2003; Nitzsche & Grünzweig 2013). Alueiden omaleimaisuus näkyy ja kuuluu räpin esityksissä ja musiikkia enemmän kuluttavat kuulijat voivat tunnistaa alueiden erot ja vaikutteet.
Espoossa räppiä on tehty ainakin 1990-luvulta. Nuoret innostuivat räpin kuuntelemisesta ja tekemisestä esimerkiksi koulussa tehtyjen räpin kirjoitustehtävien tai vanhemman sisaruksen matkalta tuomien rap-albumien kautta. Räpin tunnelma veti puoleensa ja räppäämisen aloittamiseen tarvittiin eniten uskallusta ja sanottavaa (Saaristo 2019; Kärjä 2019.)
Espoossa räpin aiheet vaihtelevat riippuen esimerkiksi siitä, missä päin paikkaan liittyvät avainkokemukset ovat tapahtuneet. Esimerkiksi joukkoliikenne – metron rakentaminen, huonot yhteydet, junien kulku eri säässä – on espoolaisten toistuvia puheenaiheita, varsinkin, jos puhujat itse käyttävät sitä päivittäin. Koko Espoota muutamia vuosia sitten yhdistänyt teema, Länsimetron ensimmäisen vaiheen avautuminen, toimii räpin maailmassa tapana puhua kaupungin liikennejärjestelyistä. Espoolaiset tekivät Länsimetron haasteista varsin avoimesti pilaa ennen ensimmäisen vaiheen avautumista, joten myös räppärit tarttuivat yhteiskappaleella aiheeseen.
Länsimetro on vuonna 2019 julkaistu yhteiskappale, jossa käydään läpi niin espoolaisten tottumattomuus joukkoliikenteeseen, Länsimetron pitkä viivästyminen kuin bussilinjojen uudistaminen. Phunky Mr. Olavi aloittaa kappaleen:
Kuten kesä suvaitsihan se jo vihdoin saapua, hiphuraa Espoollakin on maanalainen juna
Eli kiinnostaa niin vitusti, Länsimetro tuli hermot menee saletisti justiin!
Sata ihmist likuportaissa mun edellä, eikä pääse niistä millään ohi menemään
Vaihdevika tuli nyt on sormi suussa, liikenne on jumissa ku pajaveikko huhtikuussa
Ja mä mietin millasii rahoi maksasin jos saisin vanhan kunnon 132 takasin
Joukkoliikenteen taso liian matalalla, suunnilleen viiskyt metrii maan alla – –.
(Phunky Mr. Olavi, Kirsto, Jeijjo & Nupi, DJ Iso Jammu, MCP & Kimpo, Alvin & Masiina, Tuomio & Kone 2019: Länsimetro.)
Sanoituksissa näkyy Matinkylä-Olarin alueelle ominainen, hieman ironinen asenne omaa asuinaluetta ja sen tapahtumia kohtaan (Saaristo 2019). Samalla sanoituksista voi nähdä espoolaisia stereotypioita, kuten joukkoliikenteen käyttämisen outous, sillä varsinkin keskiluokkaiset espoolaiset ovat tottuneet liikkumaan omilla autoillaan. Länsimetron toiminnan aloittamisen kanssa toteutettiin myös koko Espoota koskeva bussilinjojen uudistus ja asukkaille tärkeät, suorat bussilinjat Helsinkiin vähenivät huomattavasti. Bussiliikenne ohjattiin Länsimetron varrelle ja linjat saattoivat alkuun kiertää huomattavasti laajemman reitin ennen päätepysäkkiä. Useilla espoolaisilla matka-aika pitenikin kymmeniä minuutteja ja osa siirtyi tästä syystä takaisin yksityisautoilun pariin.
Joukkoliikenteen lisäksi espoolaisuuden odotuksia voi kritisoida useilla muilla tavoilla. Espoolaisuuden stereotypioihin kuuluvat esimerkiksi korkea koulutusaste ja keskimääräistä korkeampi varallisuus, joiden kautta espoolaiset näyttäytyvät vähintään keskiluokkaisina toimijoina. Räppärit ovat tehneet humoristisia kappaleita espoolaisesta elämäntavasta, kuten Westendiläisiä unelmia (E.P.M, Kirsto, MCP & Kimpo, Phunky Mr. Olavi 2018) ja Espoolainen (Edu Kehäkettunen 2012). Monissa kappaleissa pohditaan myös Espoon ongelmia. Tapsamane pohtii kappaleessa Espoo (2019):
Tos asuu rikkaat tos asuu köyhät
Tossa on S-marketin piha, pöydät
Kävele tonne ni kukkaa löydät
Mä tuplaa nauhat ja putsaan höylät.
Lähiöö lähiön perää,
Kauniaisissa väännetää nenää
Oon melkee jo lähteny vetää
Halveksutaa taas huomioo herätetää – –.
(Tapsamane feat Ape & Papa Special 2019: Espoo.)
Espoo kertoo kokonaisuutena monimutkaisesta suhteesta omaan lähiöön ja kaupunkiin. Espoolaisuus vertautuu usein ympärillä oleviin kaupunkeihin, erityisesti Vantaaseen, Kauniaisiin ja Helsinkiin. Tapsamanen sanoituksissa Kauniainen edustaa rikkaampaa ja elitistisempää aluetta, jonne espoolaiset eivät ole tervetulleita huonon käytöksensä tai olemuksensa vuoksi. Toisaalta esimerkiksi espoolainen stereotypia vauraudesta ja sen vertailukelpoisuudesta löytyy Apen sanoituksissa hieman myöhemmin:
Nolla kaks seittemä kaks nolla
Swägistelen purjeveneellä, sä jollal.
Allright, let’s go, mikä muukaa ku Espoo – –.
(Tapsamane feat Ape & Papa Special 2019: Espoo.)
02720 viittaa Lähderannan postinumeroon ja espoolaiseen ylemmän keskiluokan stereotypiaan kuuluva purjevene muotoutuu vaurauden ja itsevarmuuden symboliksi. Toisaalta myös jollan omistaminen vaatii keskimääräistä harrastusta enemmän rahaa, joten espoolainen varallisuus muotoutuu kappaleessa vähintään keskiluokan kulutuksen mukaiseksi. “[M]ikä muukaa ku Espoo” -lausahdus voidaankin tulkita hieman ironiseksi lauseeksi espoolaisuudesta, jonka kokonaisuutta leimaa keskiluokkainen elämäntapa.
Alueiden edustamiseen voi liittyä kokemus kotiseutuylpeydestä. Räpissä oman lähiön nimeä toistetaan usein täytesanana ja tarinat liittyvät paikallisiin tapahtumiin tai ihmisiin. Ylpeys omasta lähiöstä yhdistää ihmisiä ja auttaa ihmisiä kiinnittymään paikkaan. Vaikka alueesta ja sen ihmisistä ollaan ylpeitä, on räpin avulla mahdollista käsitellä paikkaa myös kriittisen katseen kautta. Räpin kotiseutua voikin kuvata lämpimästi omaksi, tärkeäksi alueeksi, mutta samalla voidaan pyrkiä tuomaan esiin havaittuja ongelmia ja epäkohtia. Nämä näkökulmat leimaavat koko globaalin hiphopin toimintaa ja tuovat esiin paikallisen ylirajaisuuden myös espoolaisessa räpissä. Tutkimalla ylirajaisuuden performansseja voidaan löytää vastauksia siihen, miten ja miksi toiset alueet ja yhteisöt mahdollistavat juurtumisen uuteen tai vanhaan kotiseutuun ja toiset taas toimivat monille lähinnä ohikulkupaikkoina. Paikkaan kiinnittynyt ja samalla globaali räpin kotiseutu onkin samaan aikaan hyperpaikallista ja globaalia vuorovaikutusta ajassa ja paikassa.
Kuva: Sanna Valoranta-Saltikoff. Länsimetron ensimmäisen vaiheen ensimmäinen toimintaviikko. Finna.fi CC 4.0