Kalevalaseura-säätiö etsii toiminnanjohtajan kokopäiväistä sijaista kuudeksi kuukaudeksi ajalla 1.3.–31.8.2023.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo 19.12.2022 mennessä.
Työtehtävät
Sijaisena työtehtävinäsi on vastata osasta nykyisen toiminnanjohtajan tehtävistä eli säätiön toiminnan suunnittelemisesta, ohjaamisesta, toteutuksesta ja osittain myös hallinnoinnista. Tarkemmin eriteltynä työtehtäviin kuuluvat muun muassa
- apuraha- ja avustushakemusten koonti ja koordinointi yhdessä hallituksen kanssa,
- blogi-kirjoitusten ja videoblogien suunnittelusta, ilmestymisestä ja kontakteista vastaaminen yhdessä Kalevalaseuran viestijän kanssa,
- Kalevalaseuran vuosikirjan toimitustyön avustaminen,
- avoimen julkaisemisen kehittäminen,
- tapahtumien järjestäminen ja koordinointi,
- viestinnän koordinointi yhdessä viestijän kanssa,
- yhteistyön ylläpitäminen sidosryhmien kanssa,
- hallituksen kokousten koolle kutsuminen ja hallituksen sihteerinä toimiminen,
- vastuu säätiön strategian toteuttamisesta yhdessä hallituksen kanssa.
- Lisäksi sijaisen vastuulla on huolehtia Kalevalaseuran omistaman Nehvon vartion vuokraamisesta.
Sijaisena työtehtäviisi ei kuulu säätiön taloushallinnosta ja budjetista vastaaminen.
Edellytykset
Edellytämme Sinulta vähintään ylempää korkeakoulututkintoa folkloristiikan alalta tai sen lähialoilta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kielitaitoa (työskentelykielet ovat suomi ja englanti). Aiempi kokemus ja perehtyneisyys Kalevalaan, kansanrunoihin ja kulttuuriperintöön liittyvään tutkimukseen ja taiteeseen katsotaan eduksi. Myös kokemus säätiö- tai yhdistystyöskentelystä on eduksi.
Työaika ja palkkaus
Työssä on kokonaistyöaika ja se tapahtuu Kalevalaseuran toimistolla Helsingin Kruununhaassa (toimisto on auki klo 10–16). Työ on pääsääntöisesti läsnätyötä, mutta mahdollisuus satunnaisiin etätöihin kuuluu työnkuvaan. Työ saattaa sisältää myös iltatöitä.
Toiminnanjohtajan sijaisen palkka on 3600–3900 euroa/kk koulutustasosta riippuen.
Hakeminen
Hae toiminnanjohtajan sijaisuutta 19.12.2022 mennessä Duunitorin hakupalvelun kautta osoitteessa https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/toiminnanjohtajan-sijainen-sdsuu-15970048
Liitä mukaan
- vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo
- 1–2 suosittelijan nimi ja puhelinnumero.
Kutsumme hakemusten perusteella haastatteluun tammikuun alussa viikoilla 2 ja 3.
Lisätietoja
Niina Hämäläinen, niina.hamalainen@kalevalaseura.fi, 040 538 5144
Pekka Hakamies, pekhak@utu.fi, 050 515 4824