Jännitystä, pettymystä, epävarmuutta ja turhautumista, iloa, ylpeyttä ja intohimoa. Nämä kaikki tunteet, ja monet muut, linkittyvät akateemiseen työhön, kun kuuntelemme tutkijoiden arkisia kokemuksia. Usein tunteet motivoivat tutkijaa työssään, mutta ne voivat myös lamaannuttaa, etäännyttää ja lannistaa. Kulttuurintutkija Sara Ahmed (2004) on korostanut, että tunteet eivät vain ole. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti tuotettuina ne muokkaavat paitsi omaa toimintaamme myös sitä, miten erilaisia asioita arvotamme – tai miten niitä yhteiskunnassa yleisemmin arvotetaan. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä tunnemme ja mihin mitkäkin tunteet kiinnittyvät.
Koneen Säätiön rahoittamassa Akateemisten affektien etnografia -hankkeessa keskitymme akateemiseen työhön, siihen kiinnittyviin tunteisiin ja tutkimusstrategioihin tunteiden tihentyminä. Olemme lukeneet tiedepoliittisia lehtiä, haastatelleet akateemisia johtajia, järjestäneet tutkijatapaamisia virtuaalisissa affektikahviloissa (Hokka ym. 2022) ja seuranneet tunteiden ilmenemistä sosiaalisessa mediassa. Tutkimusstrategioiden nostaminen tutkimuksen keskiöön avaa mahdollisuuden tarkastella yksittäisten tutkijoiden ja tieteenalojen liikkumavapautta ja mahdollisuutta keskittyä tärkeiksi kokemiinsa kysymyksiin. Tämä on tärkeää tilanteessa, jossa eri tason strategiat ja niihin linkittyvät rahoitusmahdollisuudet määrittävät osaltaan tutkimuksen reunaehtoja. Näin tutkimusstrategioihin kiteytyy myös runsaasti tunteita, joiden vaikutukset eivät näy ainoastaan tiedeyhteisössä, vaan heijastuvat myös laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun tieteen merkityksestä ja eri tieteenalojen yhteiskunnallisesta oikeutuksesta.
Tunteita tihkuva Twitter
Osana hankettamme olen seurannut suomalaista Twitter-keskustelua Alessandro Caliandron (2018) esittämin digitaalisen etnografian periaattein; seuraten niitä ilmiöitä, joihin tunteet akateemisessa työssä kiinnittyvät. Sosiaalisessa mediassa tunteet usein korostuvat ja kärjistyvät. Samalla sosiaalisen median kommentit voivat paljastaa ilmiöitä, jotka muutoin ympäristössämme voivat jäädä piiloisiksi. Sosiaalinen media tarjoaa myös tilan erilaisten keskustelijoiden ja näkemysten kohtaamiselle, vaikka aina todellista keskusteluyhteyttä ei muodostuisikaan. Kipeimmillään näitä keskusteluja käydään tutkijoiden ja tiedeyhteisön ulkopuolisten keskustelijoiden välillä tutkimusrahoitukseen liittyen, sillä usein tunteet tutkimuksen merkityksestä kiinnittyvät juuri rahaan.
Yksittäiselle tutkijalle tutkimusrahoitus merkitsee toimeentuloa ja mahdollisuutta jatkaa työtä, johon on itsensä kouluttanut ja jonka kokee monella tavoin – niin henkilökohtaisesti kuin yhteiskunnallisesti – tärkeäksi. Yksittäiselle tieteenalalle raha voi kilpailua ja tuloksellisuutta korostavassa akateemisessa yhteisössä merkitä kamppailua olemassaolosta: tutkimusrahoitus oikeuttaa, rahattomuus kyseenalaistaa alan merkityksen. Tutkimusta ulkopuolelta kritisoivalle kyse on usein yhteiskunnallisesta tuottavuudesta, jossa tutkimus saa arvonsa, kun sen tulos voidaan muuttaa konkreettiseksi hyödyksi, rahaksi. (Tutkimusrahoituksesta käydystä keskustelusta enemmän ks. Olsson 2022.) Tässä asetelmassa humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset alat joutuvat erityisasemaan joutuessaan puolustamaan omien tutkimustensa yhteiskunnallista merkitystä.
Sosiaalista mediaa on tutkimuksellisesti kuvattu sotkuiseksi ja ”kurittomaksi arkistoksi”, jossa sosiaalinen konteksti ja sen tuntemus korostuvat (esim. Geismar 2017; Hartig ym. 2018). Etnografeille kuriton yllätyksellisyys on tuttua myös muilta kentiltä, mutta sosiaalisessa mediassa esiin nousevien ilmiöiden määrä, dynaamisuus ja voimallisuus voivat yllättää erilaisia kenttiä enemmänkin kiertäneen. Twitterissä tai muualla sosiaalisessa mediassa käytävät keskustelut eivät kuitenkaan ole irrallisia sen ulkopuolisista tapahtumista (Papacharissi 2014), ja ne voivat usein avata näihin ilmiöihin uusia näkökulmia ja erilaisia tapoja kokea ja ymmärtää ympäröivää maailmaa.
Näin keskustelu esimerkiksi tieteen ytimestä, tieteen rahoituksen leikkauksista tai tutkijan velvollisuudesta ja vastuusta avata tutkimuksensa merkityksiä – jotka kaikki kiinnittyvät myös tutkimusrahoitukseen – voi samanaikaisesti nostaa esiin kipeitä tiedepoliittisia kysymyksiä, tuoda esiin yhteiskunnallista polarisaatiota ja rakentaa tiedeyhteisön sisäistä yhteisyyttä tai nostaa esiin yhteisön keskinäisiä näkemyseroja. Sosiaalinen media tarjoaa tilan aktiiviselle tieteen puolesta puhumiselle ja tunteiden jakamiselle, välineen kollektiiviselle jaksamiselle ja selviytymiselle (Flecha Ortiz ym. 2021). Mutta se tarjoaa myös tilan toiseuttamiselle, jossa tutkimusta ja etenkin tiettyjä tutkimusteemoja käytetään välineinä vastakkainasettelulle.
Tunteet johtolankoina
Vaatimus tuloksellisuudesta, erilaiset ymmärrykset tieteelle asetetuista tavoitteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä ilmenevät myös muissa aineistoissamme, vaikkakin Twitteriä hienovaraisemmin ilmaistuina. Toisinaan ulkopuolelta asetetut vaatimukset esitetään hyväksyttynä tosiasiana, toisinaan niitä kiistetään ja kyseenalaistetaan. Niin tutkijat kuin akateemiset johtajat tunnistavat itseensä kohdistuvat tulostavoitteet ja tiettyjen alojen vaikean aseman oman arvonsa todentamisessa tuloskeskeisessä ilmapiirissä. Kuten Ahmed (2014) korostaa, kyse on tunteidenkin kohdalla ennen kaikkea vallasta; siitä, mitkä ja minkälaiset merkityksenannot lopulta ohjaavat toimintaamme. Siksi ei ole yhdentekevää, miten tieteestä ja tutkimuksesta puhutaan – tai ketkä siitä keskustelua käyvät.
Twitterissä eri näkökulmat näyttävät korostuneesti tulevan esille tutkimusta ja tieteen vapautta puolustavan akateemisen yhteisön ja tutkimusrahoituksen periaatteita kritisoivan tiedeyhteisön ulkopuolisen Twitter-yleisön välisissä keskusteluissa. Kärjistyneinä nämä keskustelut voivat vaikuttaa vierailta ja akateemisia perinteitä rikkovilta. Tunteiden myötä merkityksellistetyt ilmiöt eivät kuitenkaan vain rakenna valtasuhteita, vaan tunteita johtolankoina hyödyntäen näitä valtasuhteita voidaan myös havaita, analysoida ja tarvittaessa pyrkiä muuttamaan. Tarvitsemmekin tunteiden vahvempaa näkyväksi tekemistä ja tunnistamista myös sosiaalisen median ulkopuolella.
Lue lisää hankkeesta