Kalevalaseura-säätiön säännöt
Säätiön nimi ja kotipaikka
1 § Säätiön nimi on Kalevalaseura-säätiö ja kotipaikka Helsinki
Tarkoitus ja toteuttaminen
2 § Säätiön tarkoituksena on edistää suomalaiseen kulttuuriperinteeseen ja Kalevalaan
liittyvää tieteellistä ja taiteellista toimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö
- järjestää suomalaiseen kulttuuriperinteeseen ja Kalevalaan liittyviä tapahtumia
- harjoittaa niihin liittyvää julkaisu-, tutkimus- ja tiedotustoimintaa
- myöntää apurahoja ja tunnustuspalkintoja
Omaisuus
3 § Säätiön omaisuuden muodostavat Kalevalaseuran säädekirjassa 9.4.1919 määrätyt 121 971, 50 markkaa (205,14 euroa) sekä sen jälkeen säätiölle kertynyt ja vastedes kertyvä pääoma.
Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa omaisuutta muillakin tavoin, ei kuitenkaan harjoittamalla liiketoimintaa. Säätiöön voidaan perustaa nimikkorahastoja, joiden säännöt vahvistaa säätiön hallitus. Säätiön omaisuus on sijoitettava turvallisesti ja tuloa tuottavasti.
Jäsenistö
4 § Säätiön aikaisempien sääntöjen mukaan kutsutut kotimaiset jäsenet, ulkomaiset jäsenet sekä kunniajäsenet kuuluvat edelleen säätiön jäsenistöön. Hallitus voi kutsua uusiksi kotimaisiksi ja ulkomaisiksi jäseniksi hallituksen ja seuran jäsenten ehdottamia säätiön toimialoilla ansioituneita henkilöitä, jotka hallitus hyväksyy vuosikokouksessa. Hallitus voi kutsua kunniajäseniksi hallituksen jäsenten ehdottamia säätiön toimialoilla erityisen ansioituneita henkilöitä, jotka hallitus hyväksyy vuosikokouksessa. Jäsenistö antaa suosituksia hallitukselle säätiön toiminnasta. Hallitus käsittelee suositukset kokouksissaan.
Hallitus
5 § Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus.
Säätiön hallitukseen kuuluu seitsemän Kalevalaseuran jäsenistön jäsentä. Heidän toimikautensa on kolme vuotta sen jälkeen, kun nykyiset jäsenet ovat tulleet erovuoroon kaksi kerrallaan, kahtena ensimmäisenä vuonna arvan perusteella. Henkilö voi toimia hallituksessa enintään kolme peräkkäistä toimikautta. Hallitus täydentää itse itseään.
Hallituksen kokoukset
6 § Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan vuosikokouksen jälkeisessä ensimmäisessä kokouksessa. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tarvittaessa. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä kolme muuta hallituksen jäsentä. Hallitus ottaa ja erottaa säätiön toiminnanjohtajan ja muut tarpeelliset toimihenkilöt ja määrää heidän palkkansa. Säätiön toiminnanjohtaja toimii hallituksen sihteerinä. Hallitus voi asettaa avukseen taloustoimikunnan, jonka tehtävänä on antaa hallitukselle suosituksia ja ehdotuksia säätiön sijoitusten hoidosta ja muista säätiön taloudellisiin asioihin liittyvistä kysymyksistä. Hallitus vahvistaa taloustoimikunnan jäsenmäärän ja valitsee jäsenet vuodeksi kerrallaan. Taloustoimikunta valitsee vuosittain puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan keskuudestaan. Taloustoimikunta kokoontuu hallituksen puheenjohtajan kutsusta tarpeen mukaan.
Vuosikokous
7 § Hallitus kokoontuu vuosikokoukseen kunkin vuoden toukokuun loppuun mennessä.
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Käsitellään tilintarkastuskertomus, vahvistetaan hallituksen toimintakertomus ja
tilinpäätös.
2. Päätetään talousarviosta kuluvalle vuodelle.
3. Määrätään kokouspalkkion suuruus.
4. Valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.
5. Suoritetaan 5 § mainitut henkilövalinnat.
6. Päätetään uusien jäsenten kutsumisesta.
7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Säätiön nimen kirjoittaminen
8 § Säätiön nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai toinen heistä yhdessä joko toiminnanjohtajan tai hallituksen jonkun muun jäsenen kanssa.
Tilikausi
9 § Säätiön tilikausi on kalenterivuosi. Tilit ja hallituksen kertomus säätiön toiminnasta edellisenä vuonna on annettava helmikuun loppuun mennessä tilintarkastajalle, jonka on annettava kertomuksensa maaliskuun kuluessa.
Sääntöjen muuttaminen ja säätiön lakkauttaminen
10 § Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää hallitus vuosikokouksessa. Jotta muutosehdotus tulisi hyväksytyksi, on vähintään viiden hallituksen kaikista jäsenistä kannatettava ehdotusta. Lisäksi hallituksen on pyydettävä lausunto sääntöjen muuttamisesta Kalevalan päivänä kokoontuvalta jäsenistöltä.
Säätiön lakkauttamisesta päätetään samassa järjestyksessä.
11 § Jos säätiö lakkautetaan, on jäljelle jäävät varat sijoitettava säätiön tarkoitusta lähellä olevaan toimintaan sitoutuneelle yhteisölle.
Nämä säännöt on Patentti- ja rekisterihallitus vahvistanut 22.4.2010.
Kalevalaseura-säätiö
Mariankatu 7 C
00170 Helsinki
Kalevalaseura-säätiön säännöt on vahvistettu 22.4.2010
Säätiön nimi ja kotipaikka
1 § Säätiön nimi on Kalevalaseura-säätiö ja kotipaikka Helsinki
Tarkoitus ja toteuttaminen
2 § Säätiön tarkoituksena on edistää suomalaiseen kulttuuriperinteeseen ja Kalevalaan liittyvää tieteellistä ja taiteellista toimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö
1) järjestää suomalaiseen kulttuuriperinteeseen ja Kalevalaan liittyviä tapahtumia
2) harjoittaa niihin liittyvää julkaisu-, tutkimus- ja tiedotustoimintaa
3) myöntää apurahoja ja tunnustuspalkintoja
