Pohtiessani suhdettani Kalevalaseuran vuosikirjoihin on syytä palata tieteellisen kiinnostukseni juurille metsään. Pohjoisen metsät ja luonto ovat aina olleet minulle tärkeitä. Suhteeni metsään on viime vuosina muodostunut kolmitahoiseksi: se on henkilökohtaisen affektiivinen, kunnioittavan työtoverillinen ja akateemisen utelias. Koska työskentelen metsäjoogaohjaajana, metsä on minulle myös työpaikka. Kun kiinnostuin joogaopettajana metsäjoogasta, kiinnostuin myös itämerensuomalaisen kulttuurialueen kansanperinteistä. Tätä aiemmin olin kohdentanut uteliaisuuteni lähinnä nykyisen Intian alueen mytologisiin tarinoihin, jotka olivat tulleet tutuiksi joogan parissa. Kurotellessani kohti uusia kiinnostuksiani en löytänyt tyydyttäviä ja tarpeeksi kattavia vastauksia Googlesta enkä Kalevalasta. Kalevalaseuran vuosikirjoilla onkin merkittävä rooli siinä, miten päädyin lopulta opiskelemaan folkloristiikkaa yliopistoon.
Portti näyttäytyy
Joogan parissa kiinnostuin aluksi uskonnoista. Joogaopettajaopintojen aikana kirjoitin esseen joogan ja uskonnon suhteesta. Tällöin törmäsin uskonnon käsitteen määrittelyn haasteisiin ja uskontotieteeseen ensimmäisen kerran. Aiheeseen tutustuessani henkilökohtainen kiinnostukseni alkoi muovautua laajemmaksi kulttuuriseksi ja historialliseksi uteliaisuudeksi. Samalla kiinnostuin ensimmäisen kerran tosissani mahdollisuudesta opiskella yliopistossa. Uskontotiede vaikutti joogaopettajalle erityisen kiinnostavalta vaihtoehdolta. Humanististen tieteiden opintotarjontaan tutustuessani törmäsin ensimmäistä kertaa myös folkloristiikkaan. Kulttuuriperintö, perinteet sekä historiallinen tai nykyhetkestä rakennettu yhteys menneisyyteen vaikuttivat myös kiinnostavilta, mutta melko abstrakteilta näkökulmilta minulle tärkeisiin aiheisiin. Folkloristiikka jäi muhimaan mielessäni taka-alalle.
Samoihin aikoihin aloin ohjata metsäjoogaa ja käänsin mytologioista, uskonnoista ja perinteistä kiinnostuneen katseeni näille pohjoisille perille. Halusin ymmärtää enemmän itselleni Intiaa läheisempien alueiden historiasta, uskomuksista sekä kulttuureista ja jakaa metsäjoogatunneillani tietoutta myös eteenpäin. Tiedonjanossani tartuin aluksi Kalevalaan, koska en muutakaan keksinyt. Teksti tuntui vaikeaselkoiselta – paikoin jopa pitkäpiimäiseltä. Yksittäiset säkeet olivat kauniita, mutta en ymmärtänyt niiden laajempaa kontekstia tai taustaa. Samalla palo ja kiinnostukseni kasvoi. Miten voisin ymmärtää jotain siitä mitä menneisyyden ihmiset ajattelivat ja tekivät? Mihin he uskoivat ja miten he välittivät ajatuksiaan eteenpäin? Mikä on tämä erikoinen runomitta? Ehkä halusin ymmärtää myös jotain itsestäni ja selittämättömästä kaipuustani metsään ja mytologioiden äärelle. Koetin kaivella tietoa myös netistä, mutta löytämäni tieto jäi hyvin pinnalliselle tasolle. Tiedonjanoni ei siis ottanut sammuakseen vaikeaselkoisen eepoksen tai liian helpon oloisia vastauksia tarjoavan internetin äärellä.
Portti avautuu
Lopulta löysin kirjastosta Kalevalaseuran vuosikirjan 73 Metsä ja metsänviljaa. Kirjan avattuani tuntui kuin olisin löytänyt metsään kätketyn mittaamattoman arvokkaan aarteen! Kirja, jossa käsitellään metsään liittyviä kulttuurisia käytäntöjä monista eri näkökulmista, oli juuri sitä mitä olin etsinyt: tutkittua tietoa metsään liittyvistä uskomuksista, maailmankuvista ja käsityksistä. Lukiessani sain lisäksi ensikosketuksen siitä, mitä folkloristiikka käytännössä on. Kirjasta tuli portti folkloristiikan maailmaan.
Metsä ja metsänviljaa -teosta lukiessani törmäsin myös suomalaisen metsäsuhteen ristiriitoihin. Muistan karvaan pettymykseni, kun en löytänytkään sitä mieleeni rakentunutta kansallisromanttista kuvaa luonnon kanssa sopusoinnussa elävästä ihmisestä ja yhtenäisestä muinaisuskosta. Sen sijaan löysin tutkittua ja kriittisesti tarkasteltua tietoa metsään liittyvistä loitsuista, mytologioista, runolaulusta ja vernakulaareista uskomuksista.
Intouduin löytämästäni vuosikirjasta niin, että etsin muitakin käsiini. Monet niistä olivat akateemisesti kokemattomalle lukijalle haastavaa luettavaa, enkä tainnut ymmärtää lukemastani paljoakaan. Se ei kuitenkaan haitannut innostustani. Löysin toisen aarteen Kalevalaseuran vuosikirjasta 93: Ympäristömytologia. Tämä on teos, johon palaan edelleen yhä uudelleen. Jokainen lukukerta avaa uusia näkökulmia ja avartaa ymmärrystäni ympäristön ja ihmisen välisestä suhteesta. Teos tarjoaa kiinnostavia tekstejä niin uskontotieteestä kuin folkloristiikastakin kiinnostuneelle mytologiaintoilijalle. Kohdallani se avarsi ymmärrystä ehkä hieman myös itsestäni:
”Tieto ja ymmärrys ympäristöstä kehittyvät kulttuurin ja kokemuksen kautta. Ne rakentuvat paljolti sellaisten yhteyksien varaan, jotka mielletään merkityksellisiksi tai relevanteiksi sen seurauksena, miten ihmiset tietyssä yhteisössä, verkostossa, yhteiskunnassa tai kulttuurissa ovat tekemisissä ympäristöjen kanssa.” (Frog 2014, 59.)
Tutustu vuosikirjoihin
Lukiessani nyt vuonna 2022 tätä Frogin tekstiä ”Mytologia on katsojan silmässä: Miten myytit merkityksellistävät maailmaa” ymmärrän mytologisoidun suomalaisen metsäsuhteen merkityksellistäneen omaa maailmankuvaani. Halusin nähdä metsässä jotain, mitä meitä edeltäneet ihmiset ovat siellä mielikuvani mukaan nähneet. Minulle romanttinen kiinnostus metsään ja kansanperinteisiin on kuitenkin ollut myös eräänlainen valo tai kutsu, joka on ohjannut folkloristiikan opintojen pariin. Ensimmäiset avaamani Kalevalaseuran vuosikirjat herättivät tiedollisen kiinnostukseni ja synnyttivät palon ymmärtää ihmisten suhdetta ympäristöönsä laajemmissa historiallisissa ja sosiaalisissa konteksteissa – ei vain henkilökohtaisesti.
Portin tuolla puolen
Aloitin opintoni Helsingin yliopistossa syksyllä 2018 kulttuurien tutkimuksen koulutusohjelmassa. Kalevalaseuran vuosikirjojen herättämä kiinnostus ja perusopintojen aikana vahvistunut folkloristiikka pudottivat uskontotieteen sivuaineeksi. Opinnot ovat osaltani edenneet muiltakin osin aivan eri suuntaan kuin alun perin ajattelin. Astuttuani folkloristiikan portista sisään olenkin yllättänyt itseni aluksi kiinnostumalla arkistoaineistoista sekä aivan toisentyyppisistä aiheista, kuten käsinkirjoitetuista lehdistä ja Pohjois-Amerikan suomalaissiirtolaisista. Sittemmin olen yllättänyt itseni haaveilemalla myös jatko-opinnoista. Siitä, minkä piti tarjota eväitä ymmärtää itseäni ja antaa mahdollisuuksia tarjota jotain ”vähän enemmän” metsäjooga-asiakkailleni, onkin tulossa uusi elämänpolku.
Opinnot ovat tarjonneet uuden kriittisen ja samalla alati uteliaan moninaisen näkökulman kulttuureihin ja metsiin. Samalla olen alkanut käsittää paremmin mistä aiempi kansallisromanttinen suhtautumiseni kumpuaa ja ehkä ymmärrän jotain myös Kalevalasta sekä sen konteksteistakin. Folkloristiikan opiskelijalle Kalevalaseuran tuorein, 100. vuosikirja Paradigma onkin ollut aarre sekin: tieteenalan paradigmoja tarkasteleva teos antaa perspektiiviä folkloristiikan ja kansanperinteen tutkimuksen historiaan ja painopisteisiin. Näitä painopisteitä on toisinaan haastavampi havaita yksittäisistä tutkimusartikkeleista – tai Googlesta löytyvistä tiedonmurusista ja Kalevalan rivien väleistä.
Kaikesta huolimatta metsä ja luonto sekä ihmisten suhteet ympäristöön ovat säilyneet kiinnostusteni ytimessä läpi opintojen. Mukana matkassa ovat kulkeneet myös Kalevalaseuran vuosikirjat, joiden äärelle palaan aina uusia näkökulmia kaivatessani tai vanhaa kerratakseni. Teosten lukuisat artikkelit tarjoavat vuosittaisen helpotuksen tieteenjanoiselle folkloristin taimelle. Toisaalta vanhojen tekstien uudelleen lukeminen auttaa peilaamaan omaa oppimista: asiat, jotka muutama vuosi sitten tuntuivat triviaaleilta tai käsittämättömiltä, alkavat jäsentyä päässäni. Samalla tulen yhä tietoisemmaksi oman ymmärrykseni rajallisuudesta. Ah, oppimisen iloa!
Tutustu vuosikirjaan
Nyt maisteriopintoihin mennessä metsiin liittyvä romanttinen uteliaisuus on muuttunut paikkasuhteen teoreettiseksi tarkasteluksi. Pohdin tekeillä olevassa maisterin tutkielmassani muun muassa, miten luonnossa olevasta tilasta tulee ihmiselle tärkeä paikka, miten paikkoja merkityksellistetään kirjoittamalla ja kertomalla, sekä miten suomalaisuutta peilataan suhteessa luonnonympäristöön ja -paikkoihin. Tuoreimmaksi Kalevalaseuran vuosikirjasuosikikseni onkin nousemassa nyt numero 85: Paikka: Eletty, kuviteltu, kerrottu.
Tutkielman kirjoittamisen lomassa palaan säännöllisesti sylttytehtaalle lähimetsään. En nimittäin halua metsäsuhteeni olevan vain teoreettinen ja kriittinen. Metsässä voin rentoutua ja elpyä sekä muistaa mistä kiinnostukseni kumpuaa. Samalla tavoin palaan Kalevalaseuran vuosikirjojen pariin ammentamaan ja ymmärtämään – elvyttämään suhdettani folkloristiikkaan. Kohdallani kirjat ovat olleet portti täysin uuteen maailmaan folkloristiikan ja metsien parissa. Suosittelenkin lukemista omalla vastuulla!
Tutustu vuosikirjaan
Kirjoittajasta
Kun hain Helsingin yliopistoon vuonna 2018, luonto oli lukusalini. Valmistauduin yliopiston valintakokeisiin pääasiassa lähimetsässä ja meren rannalla lukien. Möyrin edelleen metsässä – erityisesti kun tuntuu että ajatus ei enää oikein kulje – mutta nykyään tulkitsen ihmisten suhteita ympäristöönsä myös arkistomateriaalien avulla. Innostun aina tutustuessani menneisyydessä eläneiden ihmisten maailmaan tutkimusaineistojen parissa. Niiden äärellä koen astuvani uuteen jännittävään metsään, joka tulee tutuksi vain siellä rauhallisesti edeten ja ympärille uteliaasti katsellen. Minulle metsässä oleminen, mutta myös tutkimuksen tekeminen, on tietoista uppoutumista ja omien polkujen löytämistä.
Kirjallisuus
Frog. 2014. Mytologia on katsojan silmässä: Miten myytit merkityksellistävät maailmaa. Teoksessa Seppo Knuuttila ja Ulla Piela (toim.), Ympäristömytologia. Kalevalaseuran vuosikirja 93. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kuvat
Lotta Leiwo 2021
Blogisarja Kalevalaseuran vuosikirja 100 vuotta
