Kekrinpäivän palkitut 2019

Vuodesta 2017 palkintoon kuuluu myös teos taiteilija Leena Lehdon sarjasta Tulesta tulleet (2017).

---

Arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä tieteen tai taiteen parissa

Lauri Harvilahti, Helsinki

Fil. tri, dosentti Lauri Harvilahden väitöskirja inkeriläisen eeppisen runouden tuottamisen tavoista vuonna 1992 toi lordilaisen suullinen formula -koulukunnan näkökulman suomalaiseen tutkimukseen. Harvilahden tämänaiheisella tieteellisellä tuotannolla on ollut suuri merkitys myöhemmälle tutkimukselle Suomessa. Harvilahti on paitsi kalevalaisen runouden myös slaavilaisen epiikan ja Aasian rikkaan kansanrunoperinteen asiantuntija. Hän on tehnyt useita kenttätyömatkoja Aasian eri maihin kuten Mongoliaan, Intiaan ja Bangladeshiin.

Lauri Harvilahti on urallaan työskennellyt tutkijana ja yliopisto-opettajana. Lisäksi hän hoiti pitkään folkloristiikan professuuria Helsingin yliopistossa ja toimi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtajana. Harvilahti on ollut keskeisesti mukana tuomassa it-teknologiaa ja menetelmiä humanististen aineistojen arkistointiin ja tutkimukseen.

Anne Heimo, Turku

Fil tri, dosentti Anne Heimo tunnetaan erityisesti suullisen historian tutkijana. Hänen vuonna 2010 valmistunut väitöskirjansa käsitteli vuoden 1918 muistitietoa Sammatissa, ja Heimo on pohtinut muistitietotutkimukseen liittyviä kysymyksiä muussakin tieteellisessä tuotannossaan. Sittemmin Heimo on suunnannut tutkimustaan transnationaaliin perhe- ja sukuhistoriaan ja laajentanut sitä globaalisti, aina Australiaan asti. Hän on ollut keskeisesti mukana kehittämässä myös internetiin liittyvää folkloristista tutkimusta.

Anne Heimo on työskennellyt Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineessa erilaisissa opetustehtävissä, ja tällä hetkellä hän toimii määräaikaisena professorina. Lisäksi hän on folkloristiikan dosentti Turun yliopistossa. Heimo on jo pitkään ollut aktiivisesti mukana suulliseen historiaan liittyvissä kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimusverkostoissa ja järjestöissä. Lisäksi hänellä on useita merkittäviä luottamustehtäviä: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hallituksen jäsen ja Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen varajohtaja.

Pasi Heikkinen, Liperi

Pasi Heikkisen kalajuttu vuodelta 1969 Yle Areenassa

Metsäurakoitsija Pasi Heikkinen on ollut puhekielen tutkimuksen seuruukohteena jo 50 vuoden ajan. Kyseessä on Suomen ja maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen tutkimus, jossa saman henkilön puhekieltä, tässä tapauksessa itäsavolaista murretta, seurataan läpi elämän.

Pasi Heikkinen tuli seuruututkimukseen vuonna 1969 seitsenvuotiaana sattumalta. Hänen isoäitiään haastateltiin tuolloin Kotimaisten kielten keskuksen Suomen kielen nauhoitearkiston kokoelmiin, ja kun hän joutui poistumaan mikrofonin äärestä talon töihin, haastattelija kääntyi Pasi puoleen ja puhutti häntä 45 minuuttia. Seuraavan kerran kielentutkijat olivat Savonlinnan seudulla kuuden vuoden kuluttua, ja heille tuli mieleen käydä tapaamassa Pasia. Jälleen Pasia nauhoitettiin, tällä kertaa noin tunnin verran. Siitä lähtien seuruuta on jatkettu, ensin kuuden vuoden mutta nykyään kolmen vuoden välein. Vuonna 1999 Seuruututkimuksen piiriin tuli muitakin perheenjäseniä: Pasin vanhemmat, setä sekä vanhempi veli. Vuodesta 2005 haastateltaviksi ovat suostuneet myös Pasin puoliso, perheen kaksi vanhempaa poikaa ja vuonna 2012 syntyneet kaksoset. Kaikkiaan Pasin perheenjäseniä tutkimuksessa on ollut mukana 11. Vanhimmasta päästä edesmenneitä ovat nyt jo Pasin isoäiti, setä ja isä. Pasin 91-vuotiasta äitiä haastateltiin viimeksi heinäkuussa 2018.

Ehdotuksen Kalevalaseuralle Pasi Heikkisen palkitsemisesta teki professori Marjatta Palander, joka on itse tallentanut Pasin perheen haastatteluja vuodesta 1987 lähtien, julkaissut aineistosta parikin kirjaa, kirjoittanut tieteellisiä artikkeleita ja pitänyt useita esitelmiä kansainvälisissä kielitieteellisissä kongresseissa. Pasin haastatteluaineistoa on tähän mennessä kertynyt peräti 31 tuntia. Koko suvun osalta aineisto on vertaansa vailla, koska näytteitä on jo neljältä sukupolvelta. ”Näytteiden valossa nähdään”, kirjoittaa Marjatta Palander, ”miten ensinnäkin yksilön puhekieli muuttuu ajan myötä, ja toisekseen, miten puhekieli muuttuu sukupolvesta toiseen siirryttäessä. Tietoa saadaan esimerkiksi siitä, minkä ikäpolven puhekielessä kyseisessä perheessä on syntynyt uudennoksia, jotka ovat nykyisessä valtakunnallisessa puhekielessä yleisiä. Aineisto on mahdollistanut myös vertailun seitsenvuotiaan Pasin ja hänen samanikäisten poikiensa puhekielen välillä.”

Kalevalaseura myönsi Pasi Heikkiselle jo vuonna 1995 perinteentaitajan hyvän kertojan palkinnon, mutta koska hän on lupautunut olemaan haastateltavana koko elämänsä, ja myös hänen lähipiirinsä on vahvasti sitoutunut hankkeeseen, palkinnon antaminen toistamiseen ei ole millään tavalla liioiteltua.

Nuoren tutkijan palkinto

Heidi Haapoja-Mäkelä, Helsinki

Fil. tri, musiikin maisteri Heidi Haapoja-Mäkelä väitteli vuonna 2017; väitöskirjan nimi oli Ennen saatuja sanoja: menneisyys, nykyisyys ja kalevalamittainen runolaulu nykykansanmusiikin kentällä. Siinä hän analysoi kansanmuusikkojen ja median nykykansanmusiikkiin liittämiä merkityksiä ja dokumentoi haastatteluissaan nykykansanmuusikoiden kulttuurista tietoa. Parhaillaan hän työskentelee post doc -tutkijana Helsingin yliopistossa projektissa, jonka nimi on ”Omistajuus, kieli ja kulttuuriperintö – Kansanrunousideologiat Suomen, Karjalan tasavallan ja Viron alueilla”. Siinä hänen tutkimusintressejään ovat muun muassa aineeton kulttuuriperintö, kalevalaisuuden käsite, kalevalamittainen runolaulu, nationalismi, suomalaisuus ja kieli-ideologiat. Heidi on hyödyntänyt tutkimuksissaan myös koulutustaan kansanmuusikkona ja näin yhdistänyt tieteellisen analyyttisyyden taiteelliseen näkemykseen.

Perinteentaitajat ja -tallentajat

Anna-Maija Helin, Helsinki

Vuonna 1940 syntynyt Anna-Maija Helin lähetti maaliskuussa 2011 kirjoituskilpailuun  ”Naisten ja miesten sauna, oma ja muiden sauna” tarkkaa kuvausta savusaunasta, proomusaunasta, bussisaunasta ja löylykilpailuista. Kuluvalla vuosikymmenellä hän on koko ajan paranevalla tahdilla tarttunut eri aiheisiin, mm. kyläilyyn, leikkeihin, lemmikkieläimiin, arkeen ja terveyteen. Helin osaa yhdistää tiedon ja tunteen, ja huumorikin pilkahtaa: niukkuuden aikana harrastettiin pakkokarppausta kun leipä ja jauhot loppuivat. Tämän vuoden aikana hän on lähettänyt vastauksia Suomalaisen päivä, Kansalais- ja työväenopistomuistot sekä  Kirjeiden kertomaa -keruisiin.

Ohto Huikuri, Kittilä

Sahatyömies Ohto Huikuri syntyi Kittilässä vuonna 1946. Hän on osallistunut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämiin kansanrunousarkiston keruukilpailuihin yli 100 kertaa vuosina 1969–2019, siis 50 vuoden ajan. Vuonna 1969 hän lähetti kertomuksensa jätkäperinteen keruukilpailuun, ja sitä ovat seuranneet rakentaja-, metsäkauppa-, posti-, korsu-, alkoholi- ja puhelinperinteen keruuvastaukset katkeamattomana sarjana. Huikuri on lähettänyt yli sata kirjettä ja säilyttänyt tyylinsä – tutuksi tullutta käsialaa myöten – ja asemansa lappilaisen ulottuvuuden luottovastaajana. 1980-luvulta mainittakoon poliisiperinnekeruuseen lähetetyt tarinat tanssipaikoilta järjestysmiehen näkökulmasta, ja kuluvalta vuodelta sirkusmuistot, itsekin esiintyneeltä ”Tepsan Simsonilta”.

Kerttu Karhu, Kauhajoki

Vuonna 1942 syntyneeltä emäntä Kerttu Karhulta saapui vuonna 1997 Päntäneeltä maanviljelijöiden kirjoituskilpailuun satasivuinen eepos ”Maatalouren työvuosi”, joka teki järjestäjiin vaikutuksen niin murteenkäytöllään kuin asiantuntemuksellaankin. Karhu jatkoi SKS:n  Suvun suuri kertomus ja Isää etsimässä -keruuvastauksilla – ”kovat on aijat joson äijäkki” – eikä välivuosia juuri ole ollut. Yli 30:stä keruuvastauksesta löytyy niin pimeän pelkoa ruumisriihineen ja paskankummeineen kuin kokemuksia pohjalaisesta vanhustenhoidosta. Viimeksi Kerttu Karhu on kuvannut Suomalaisen päivän tänä vuonna lauantaina 2. helmikuuta sekä kertonut miten ”käyrähän kyläs”.

Aimo Korkala, Helsinki

Koneteknikko Aimo Korkala on syntynyt 1930 Tyrnävällä, mutta asuu nykyään Helsingissä. Häneltä SKS: n kansanrunousarkisto on saanut yli 30 kilpakeruuvastausta vuosina 1993–2019. Aimo Korkala osallistui vuonna 1993 valtakunnalliseen Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun lakonisella novellilla ”Pasianssi”.  Jo samana vuonna hän tarttui useisiin muihinkin kyselyihin ja liittyi arkiston vastaajaverkkoon. Suvun suuri kertomus -kilpakeruuseen vuonna 1997 saatiin jo toista sataa sivua pohdintoja paikkaan kiinnittymisestä. Korkalan teksteissä sukkuloidaan nuoruuden Simoniemen ja pääkaupungin välillä, maalla ja merellä. Tänä vuonna Korkala on lähettänyt kansalais- ja työväenopistokokemuksiaan sekä Rahtilaivan lämmittäjän päiväkirjan merenkulkijoiden muistitietokeruuseen.

Liisa Kaski, Helsinki

FM Liisa Kaski on folkloristi, kalevalamittaisen runouden tuntija, kääntäjä ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta ”Ihmisen naapurit ja kumppanit. Muunlajisten eläinten luonne ja asema antiikin ja keskiajan filosofiassa, kirjallisuudessa ja perinteessä” Helsingin yliopiston historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa. Kasken aiheena on ihmisen alkuperämyytti ja eläinsuhde antiikin kulttuureissa.

Syyskuussa 2019 ilmestyi SKS:n kustantamana Kasken kirjoittama teos Myyttiset eläimet. Tarua ja totta eläinten mahdista. Kaski esittelee kirjassa 40 Suomen luonnossa esiintyvää eläintä ja kertoo eri lajeihin liitetyistä myyteistä, jotka vaikuttavat edelleen siihen, miten suhtaudumme eri eläinlajeihin. Teos on vaikuttava, selkeää ja syvällinen, ja se on saavuttanut heti kiinnostuneen lukijakunnan.

Vuonna 2015 Kaski käänsi yhdessä Tua Korhosen kanssa kreikkalaisen filosofin Plutarkhoksen tekstejä suomeksi. Teos Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia (Gaudeamus) on kokoelma Plutarkhoksen dialogeja, joissa tarkastellaan eläinten ja ihmisen välistä suhdetta. Plutarkhos (eli n. 46–120 jaa.) oli kreikkalainen filosofi ja elämäkerturi, joka kirjoitti myös etiikasta, luonnontieteistä ja kirjallisuudesta. Hän uskoi, että eläimilläkin on sielu, järki ja mielikuvitus.

Vuonna 2015 ilmestynyt Liisa Kasken kirjoittama Kalevala ja opas sen lukemiseen on ollut myös kysytty ja lukijoiden kiittelemä teos. Tässä myöskin SKS:n julkaisemassa kirjassa Kaski esittelee asiantuntevasti ja selkeästi Kalevalan sisällön, keskeiset henkilöt ja heidän keskinäiset suhteensa, tapahtumat ja paikallisuudet. Teos sisältää Kalevalan tekstin lisäksi oppaan eepoksen henkilöistä ja tapahtumista, tietopaketin Kalevalan syntyvaiheista sekä sanaston ja hakemistot.

Liisa Kaski ansaitsee palkinnon mielenkiintoisista ja asiantuntevista kirjoistaan sekä siitä tinkimättömyydestä, jolla hän on nostanut esiin eläinten asemaa eurooppalaisessa kulttuurihistoriassa ja puolustanut niiden oikeuksia ihmisten joukossa. Kasken kalevalaisen runouden ja itämerensuomalaisen eläinmyytistön tunteminen häikäisee.