Michael Branch
Myönnetty:
Palkinnon arvo: 10 000 €
Kolmas Kalevalaseuran palkinto myönnettiin 28. helmikuuta 2008 professori Michael Branchille.
Professori Michael Branch (s. 1940) opiskeli 1960-luvulla Helsingin yliopistossa suomalais-ugrilaisia kieliä ja valmisteli Lontoon yliopistossa vuonna 1967 hyväksyttyä väitöskirjaansa A. J. Sjögrenistä (1794–1855). Branchin käsityksen mukaan Suomen kulttuurihistoriassa varsin vähälle huomiolle jäänyt Sjögren oli eräs kaikkein merkittävimmistä suomen sukukielten tutkijoista ja kansallisen identiteetin vaikuttajista 1800-luvun alkupuolella. Useilla laajoilla tutkimuksillaan Branch on antanut tälle iittiläiselle suutarinpojalle, sittemmin Pietarin akateemikolle äänen ja tehnyt hänet tunnetuksi. Perusteellisen kokonaisesityksen hän laati Sjögrenistä vuonna 1973.
Yliopistouransa Michael Branch on tehnyt pääasiassa Lontoon yliopistossa, jonka Slaavilaisen ja Itä-Euroopan tutkimuksen koulun rehtorina hän toimi vuosina 1980–2001. Virkatehtäviensä ohella hän on ollut aktiivinen tutkija. Hän on ollut toimittamassa ja julkaisemassa useita Kalevalaa ja kansanrunoja käsitteleviä julkaisuja. Michael Branchin, Matti Kuusen ja Keith Bosleyn yhteinen aikaansaannos on Finnish Folk Poetry Epic (1977), jossa esitellään laajasti kalevalamittaisten kertovien runojen alkuperäisiä muistiinpanoja suomeksi ja englanniksi. Toinen merkittävä kansanrunoantologia, jonka Branch toimitti yhteistyössä Lauri Hongon ja Senni Timosen kanssa, on suomalais-ugrilaisten kansojen suullisen runouden laaja temaattinen läpileikkaus nimeltään Suuri Karhu (The Great Bear, 1993). Michael Branch on myös kirjoittanut lukuisia artikkeleita suomalais-ugrilaisten kansojen kielistä ja kulttuurista.
Palkittuja
2023 – Pekka Laaksonen
Professori Pekka Laaksonen sai kahdeksannen Kalevalaseuran palkinnon Kalevalan päivänä 2023. Hän on edistänyt ja kehittänyt monitahoisesti perinnearkistojen ja keruiden toimintaa, luonut yhä uusia verkostoja sekä osallistunut aktiivisesti rajantakaisten runokylien tutkimushankkeisiin. Kalevalaseuran pitkäaikaisena puheenjohtajana Laaksonen on uudistanut merkittävällä tavalla säätiön toimintaa.
2020 – Satu Apo
Prof. emer. Satu Apo sai seitsemännen Kalevalaseuran palkinnon vuonna 2020. Hän on folkloristiikan ja kirjallisuuden tutkija, joka on työskennellyt folkloristiikan assistenttina Turun yliopistossa 1970–1980-luvuilla ja vuodesta 1991 alkaen Helsingin yliopistossa folkloristiikan apulaisprofessorina ja professorina sekä vuoden verran Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.
2017 – Seppo Knuuttila
Prof. emer. Seppo Knuuttila sai kuudennen Kalevalaseuran palkinnon tunnustuksena pitkäaikaisesta ja laaja-alaisesta työstään Kalevalan, kansanperinteen ja kulttuurin tutkimuksen alalla. Palkinto luovutettiin Knuuttilalle Kalevalaseuran seminaarissa Kalevalan päivänä 28. helmikuuta 2017.
2014 – Senni Timonen
FT Senni Timonen sai viidennen Kalevalaseuran palkinnon tunnustuksena ansioistaan kansanlyriikan tutkijana. Timonen on tieteellisellä työllään tehnyt tunnetuksi kansan runollista luovuutta. Palkinto luovutettiin Timoselle Kalevalaseuran seminaarissa Kalevalan päivänä 28. helmikuuta 2014.
2011 – Heikki Laitinen
Professori Heikki Laitinen sai neljännen Kalevalaseuran palkinnon tunnustuksena ansioistaan suomalaisen kansanmusiikin tutkijana ja taiteilijana. Palkinto luovutettiin Laitiselle Kalevalaseuran 100-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä 28. helmikuuta 2011.
2008 – Michael Branch
Kolmas Kalevalaseuran palkinto myönnettiin 28. helmikuuta 2008 professori Michael Branchille.